Blogi: Timo Vihavainen, ke 29.03.2017 09:02

Liberalismin kysymyksiä

Liberalismin köyhyys

 

Tässä tulee mieleen anekdootti siitä, miten muuan saksalainen pohdiskeli juurta jaksain syitä siihen köyhyyteen ja jopa kurjuuteen, jota ilmeni eräillä seuduilla hänen yleensä kyllä kukoistavassa kotimaassaan. Lopulta hän päätyi siihen tulokseen, että perimmäisenä syynä ei ollut mikään muu kuin die allgemeine Pauvreté…

Tunnetusti on kurjuuden filosofian jossakin esityksessä saaman muodon syynä joskus myös pidetty itse tuon filosofian kurjuutta. Munan ja kanan ongelma on aina keskuudessamme, mitäpä sanoakaan. Varuillaan täällä saa olla, kun seikkailee abstraktien käsitteiden maailmassa.

Juuri siksi tärkeää onkin tarkkailla, miten teoriat toimivat käytännössä. Se, miten jokin toimii teoriassa ei lopultakaan ole se kaikkein tärkein asia. Tämä koskee liki samassa määrin sekä klapikoneita että poliittisia järjestelmiä.

Vanha sovjetologian klassikko Leonard Schapiro pani aikanaan paljon merkitystä sille, miten tietty poliittinen järjestelmä ja sen pohjana oleva teoria toimivat eri yhteiskunnissa. Sama teoria saattoi saada aivan erilaisen merkityksen, kun se importoitiin sellaiseen yhteiskuntaan, jonka rakenteet olivat toiset kuin lähtömaan.

Tarkemmin sanoen kysymys oli liberalismista. Schapiro teki jyrkän eron liberalismin ja radikalismin välillä. Jälkimmäinen merkitsi juuretonta (lat. radix -juuri) ja siis väkivaltaista ja keinotekoista tietyn koodeksin soveltamista sinne, missä sille ei ollut edellytyksiä. Hyväuskoisesti saatettiin lähteä siitä, että kunhan systeemi viedään, syntyvät nuo edellytyksetkin. Siinä jouduttiin pettymään.

Tuollaisesta radikalismista verrattain onnistunut, joskin viime kädessä ainakin minun mielestäni muotopuoli esimerkki oli Pietari Suuren operaatio länsimaalaistaminen. Se toteutettiin ruoskan, mestauskirveen ja urkkijoiden voimalla, vailla yhteiskunnan syvien rivien kannatusta.

Jälki oli mitä oli. Siitä tuli malliesimerkki radikaalista muutoksesta, joka toimii miten toimii. Voimaa toki on, mutta merkittävä osa siitä hupenee pelotteluun ja väkivaltakoneiston ylläpitämiseen.

Liberalismi Schapiron mielessä taas on jatkumo, joka lähtee konservatismista ja jatkuu kaikkein sallivimpaan ja suvaitsevimpaan hälläväliä-yövartijayhteiskuntaan saakka. Olennaista on, että se kehittyy orgaanisesti, omista edellytyksistään käsin. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt.

Schapiron mielestä oli tragedia, että zemstvolaitoksen piirissä omaksuttu liberalismi muuttuikin itse asiassa radikalismiksi. Se matki uskollisesti englantilaista liberalismia jaa vaati sen mukaisten periaatteiden noudattamista myös Venäjällä.

Tragedia piili siinä, että vaikka nuo periaatteet Englannissa kuuluivat liberalismin piiriin, tuli niistä uudessa ympäristössään radikalismin ilmentymiä.

Mielestäni Schapiro ei liioitellut. Muistakaamme vain Suomen ystävää ja hienoa poliitikkoa, Pavel Miljukovia, joka johti kadettipuoluetta ja julisti, ”vasemmalla ei ole vihollisia!” Yllätys, yllätys, niitäpä siellä vasta olikin. Radikaali on radikaalille susi.

Suomen politiikka, siinä muodossa kuin Snellman ja kumppanit sitä 1800-luvulla ajoivat, oli ilman muuta konservatiivista eli siis edusti liberalismin konservatiivista siipeä. Sen sijaan Helsingfors Dagbladin liberalismi ylitti sen rajan, joka tuolloin erotti liberalismin radikalismista. Siitä tuli koko suuriruhtinaskunnalle päänsärky, jonka parantaminen ei kai koskaan täysin onnistunut.

Kun me nykyään olemme liberaaleja kaikki tyynni, muistamme tietenkin lämmöllä ja arvostuksella kaikkia niitä rohkeita miehiä ja joitakin naisiakin, jotka kerran edustivat aikaansa edellä olevia ajatuksia. Olihan siellä vanhassa Suomen yhteiskunnassa toden totta korjattavaa ja Venäjällä sitä oli vielä paljon enemmän.

Varsinainen Augiaan talli oli koko suuriruhtinaskunta sen mielestä, joka kävi Pariisissa haistelemassa vapauden tuulia.

Helmikuun manifesti sai Suomessa liberaalin tyrmäyksen ja sen merkeissä polkaistiin maasta valtava kansanliike, jota on syytä nimittää radikaaliksi, niin konservatiivisia kuin sen laillisuustunnukset olivatkin.

Sovittamaton konflikti tsarismin kanssa oli väistämätön niin Vapautusliiton radikaaleille kuin suuriruhtinaskunnan nuorsuomalaisille ja sosiaalidemokraateille. Aktivistit olivat tietenkin aivan puhtaita radikaaleja ja viihtyivät merkittävän hyvin äkkiväärien sosialistien seurassa. Snellmanin perintö alkoi 1900-luvun puolella olla syöty ja hukattu.

Lienee turha korostaa sitä, että kaikki meni lopulta hyvin, kuten tiedetään. Mechelin ansaitsee pystinsä Sääty talon vieressä siinä kuin Minna Canth omansa Kuopiossa. Kansakunnan kaapinpäällys tarvitsee kipsipatsaansa, se on luonnollista ja väistämätöntä.

Venäjällä radikalismista tuli joidenkin tulkintojen mukaan se kirous, joka lopulta esti liberaalin yhteiskunnan ja valtion kehittymisen ja piti yllä valtioterrorin elementtejä.

Tietty määrä radikalismia ja yleensäkin hulluutta lienee tarpeellinen asia jokaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Mikäli ihmiset ovat täysin viisaita, kohtuullisia ja historiansa ymmärtäviä, he eivät ryhdy kannattamaan asioita, joiden intohimoinen ajaminen kielii typeryydestä ja tietämättömyydestä, usein myös narsismista ja muista persoonallisista, tyypiltään nuorekkaista ongelmista.

Kuitenkin, kuten lajinkehityksen ehto ovat geenivirheet, samoin yhteiskunnan sopeutumista uusiin tilanteisiin edesauttaa tietyissä rajoissa ilmenevä ja sallittu sokea typeryys, joka joissakin tapauksissa sitten vastoin järkeviä odotuksia osoittautuukin kelvolliseksi asiaksi uusissa oloissa.

Yhteiskunta kulkee kuitenkin tuhoon, mikäli se joutuu kokonaan radikalismin valtaan. Siitä luultavasti noustaan jälleen, mutta lankeaminen saattaa olla niin syvä, että sen varjo ulottuu kansakunnan yli vuosisadoiksi. Ajatelkaamme nyt vain Venäjän suurta vallankumousta.

Vallankumoukset ovat siitä kummallisia, että niistä oppiminen näyttää olevan hyvin vaikeaa. Ranskalaiset ylpeilevät yhä sillä, mitä aikoinaan tulivat tehneeksi yleisessä kansakunnan totaalisen humalan tilassa, vaikka humalaa(ivresse) tuossa maassa muuten syvästi kammotaan.

Liberalismi ei ole vain liberalismia jossakin absoluuttisessa mielessä. Se, mitä se on, riippuu siitä, mihin yhteyteen se sijoitetaan. Liberalismin vieminen arkaaiseen klaaniyhteiskuntaan tekee siitä hävittävää radikalismia, kuten jokainen kai jo alkaa ymmärtää.

Vaikeampaa näyttää kuitenkin olevan tajuta, että jopa Venäjällä liberalismin täytyy saada jonkin verran erilaisia muotoja kuin esimerkiksi Amerikassa, mikäli sen toivotaan menestyvän ja tuottavan onnea. Sen pitäisi päästä kasvamaan ja tämä edellyttää tiettyä kohtuullisuutta puolin ja toisin.

Noita venäläisiä marssivia nuoria ajatellessa tulee mieleen, että he varmaankin ovat tarpeellinen muistutus vallalle siitä, että valjaita ei saa vetää liian tiukalle. Keisarit panivat aikoinaan opiskelijat kuriin kovin ottein, mutta saivat huomata, että siitä ne vasta innostuivatkin.

Luulen, että Solženitsynin konservatiivinen liberalismi saattaisi olla se, mitä Venäjä nyt tarvitsisi suuren annoksen. Muistakaamme, ettei Aleksandr Isajevitš ollut mikään hurraapatriootti tai obskurantti, vaikka jotkut radikaalit haluavat hänet sellaiseksi leimata.

Se oli juuri hän, joka vaati, että Venäjä tarvitsisi nyt kahta asiaa: katumusta ja itserajoitusta. Se on kova vaatimus missä tahansa ja näyttää ehkä epärealistiselta nyt, kun tyhmänylpeys ja saamattomuus johtavat maata ja keräävät irtopisteitä vetoamalla kansallisylpeyteen.

Mutta toivotaanpa nyt parasta. Jos Venäjällä menee hyvin ja se kehittyy ilman mullistuksia, niin sen parempi meille.

Timo Vihavainen ke 29.03. 09:02

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kiova kasvaa

Klo 12:38.

Suomen onnea valvomassa

la 18.11. 07:37

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11.2017 08:17

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21