Blogi: Alan Salehzadeh, su 02.04.2017 08:31

Mitä ulkomaalaisena en tekisi lännessä?

Monet suomalaiset kritisoivat toisiaan siitä, etteivät nämä ole tarpeeksi suvaitsevaisia tai että nämä käyttäytyvät huonosti muita kansanryhmiä kohtaan. Samalla logiikalla minä ulkomaalaisena kritisoin myös toisia ulkomaalaisia, heitä jotka eivät kunnioita länsimaisia arvoja.

Olkaamme toinen toisillemme rehellisiä.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruokkia rasisteja, jotka suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen. Länsimaissa esiintyy syrjintää, rasismia ja ennakkoluuloja muualta tulleita kohtaan, sitä ei käy kiistäminen, mutta niitä en käsittele tässä.

Kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esiin tiettyjen ulkomaalaisryhmien käyttäytymistä. Näin voidaan keksiä ratkaisuja, joiden avulla pystytään säilyttämään hyvä, tasa-arvoinen yhteiskunta. Siitä hyötyisivät kaikki ja siihen voisivat kaikki sulassa sovussa sopeutua. Epäkohtien esiin tuominen ei ole rasismia, vaan luo pohjaa rakentaville ratkaisuille.

Kirjoitukseni koskee tiettyjä ryhmiä ulkomaalaisia, joilla ei ole halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, vaikka itse ovat kaikin keinoin pyrkineet sellaisen asukkaaksi. Monet taas ovat integroituneet siihen todella hyvin ja toimivat siinä sekä luovasti että rakentavasti.

Ryhmät, jotka eivät halua sopeutua, eivät vain pilaa muiden ulkomaalaisten mainetta, vaan pyrkivät lisäksi muuttamaan länsimaista yhteiskuntaa lähtömaidensa kaltaiseksi.

Esimerkkejä on runsaasti. Ajatellaan ihmisiä, jotka on otettu vastaan huonoista olosuhteista länsimaahan. Heitä ei ole tuotu sinne väkisin, vaan he ovat hyväksyneet paikan vapaaehtoisesti – silti osa vieroksuu länsimaisia arvoja, joiden avulla Euroopan maista on historian saatossa tullut hyvinvointivaltioita.

Monella saattaa olla kotialueellaan jäljellä omaisuutta, minkä he pimittävät käyttääkseen isäntämaassa vähävaraisille tarkoitettuja tukia. Nämä henkilöt saattavat omaisuudellaan saada säännöllisiäkin tuloja, jonka jättävät ilmoittamatta. Uudessa isäntämaassa voidaan tukien nostamisen lisäksi tehdä pimeää työtä. Kaikista näistä tulonlähteistä muodostuu muhkea potti, paljon suurempi kuin niillä jotka rehellisesti työskentelevät matalapalkka-alalla.

Samat epärehelliset ryhmät eivät osaa arvostaa länsimaista yhteiskuntaa. He haluavat kynsin hampain pitää kiinni omasta perinteisestä elämäntyylistään: esimerkiksi runsaslapsisesta, patriarkaalisesta perhemallista, jossa nainen on kotona ja lapset kasvatetaan lähtömaan kulttuurin ja uskonnon mukaan. Eikö ole ristiriitaista, että tänne tullaan paremman elämän perässä, mutta silti itse pidetään kiinni siitä kulttuurista jota on lähtenyt pakoon?

Monesti pukeudutaan varta vasten muista selvästi erottuvalla tavalla esimerkiksi uskonnon normien mukaan, ja samalla arvostellaan länsimaisten tyyliä liian vapaamieliseksi tai halveksitaan muiden kulttuurien käyttäytymistapoja.

Näihin epärehellisiin ulkomaalaisryhmiin kuuluu henkilöitä, jotka ovat saaneet turvapaikan Euroopassa siitä syystä, että lähtömaassa on vaarallista. Silti he vierailevat siellä ongelmitta sen jälkeen, kun ovat saaneet oleskeluluvan. Samat henkilöt pitävät kovaa ääntä siitä, että nykyinen perheenyhdistämisoikeus on liian suppea. He haluaisivat tuoda lisää sukulaisiaan uuteen isäntämaahan. He eivät ota huomioon sitä, että jos Eurooppaan tulee hallitsemattomasti valtavia määriä ihmisiä, se saattaa saada koko länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan rapautumaan. Tällöin Euroopan maihin tulee lopulta samat ongelmat kuin heidän lähtömaissaan. Samalla jo Euroopassa olevien pakolaisten tilanne voi huonontua.

Ulkomaalaisena en myöskään pidä hyväksyttävänä sitä, että halutaan istuttaa sharia-kulttuuria uuteen isäntämaahan. Epävirallisesti usean moskeijan tiedetään ratkovan esimerkiksi perheiden sisäisiä riitoja sharia-lakia tulkiten. Lännessä kansalaiset, erityiset naiset, ovat vuosikausia taistelleet päästäkseen eroon uskonnon asettamista epätasa-arvoisuuksista lainsäädännössä. Miksi sallisimme, että Euroopan jotkut muslimit harjoittavat täällä epätasa-arvoisia varjotuomioistuimia?

On ristiriitaista, että tietyt ryhmät toivovat uudessa asuinmaassaan vallitsevan samat arvot kuin lähtömaassaan, vaikka he pakenivat sieltä juuri siksi, että yhteiskunta ei toiminut. Koska nämä ryhmät ovat vapaaehtoisesti valinneet uuden kotimaansa, olisi suotavaa että ne ajattelisivat sen parasta.

Ne, jotka tämän luettuaan haukkuvat minua populistiksi, pyörittävät ehkä itse kaksinaamaista yllä mainitun kaltaista bisnestä tai pilkka osuu muuten omaa nilkkaan. Todellisuus on paikoin karu.

Alan Salehzadeh su 02.04. 08:31

Kommentit: 2

Juha. su 02.04.2017 10:29 0

"Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen." Tuo Noan aikanen klisee ei ole totta. Tuo on puna-vihreiden lempi -jargonia, jota he suoltavat kerta toisensa jälkeen vasta-argumenttina "rasisteille", jotka esittävät puoletaan nro. 2000 vasta-argumentin suvakkien "hamppupellolle". Jos suomalainen on syrjäytynyt, hän on sitä niin kunnolla, ettei hän nakkaa guanoakaan kyseisestä aiheesta. Sen lisäksi suomalaisen "syrjäytyneisyys", johtuu nimenomaisesti Suomen hallituksesta, joka on hylännyt oman onnensa nojaan kansalaisen, joka on useinmiten mies. Suomessa on korkea työttömyysaste "aikuisen oikeesti" vaikka EU ja kotimainen eliitti kovasti muuta väittääkin tarvittavaksi kait kohta 10 miljoonaa uutta "tekevää kättä" kajahtelevien laivatelakoiden pyörittämiseksi. Ensi askel onkin jo otettu "Kaarnalaivan" muodossa. Totta kai suomalaista kanta-asukas "syrjäytynyttä" ketuttaa kun hänelle ei riitä mitään tukea kun sitä vastoin laittomasti maassa norkoilevat "pakolaiset" saavat hakea riihikuivaa käteistä sossusta. Tuollainen sotii jokaisen tervejärkisen ihmisen oikeustajua vastaan, että tämän maan rakentamiseen millään tavalla osallistumattomia muukalaisia hoidetaan paremmin kuin tämän valtion syntyperäistä ja täysivaltaista kansalaista. Jos tässä on jotain väärää, niin sitten ei ole enää millään muullakaan väliä- Tietääkseni maailmassa ei ole yhtään ulkomaalaista, jolla ei ole omaa syntymämaata. Jos uudessa kotimaassa ei ole hyvä olla voi palata sinne missä tavat, ihmiset, kulttuuri ja uskonto ovat kyllästäneet yhteiskunnan homogeeniseksi. Silloin ei ole mitään eturistiriitaa. On selvää, että jos uusi kohdemaa on täysin vastakkainen joka suhteessa, silloin on asianomaisen siirtolaisen ajatella sitä vakavammin mitä se tulee häneltä vaatimaan sopeutumisen suhteen tuossa maassa. Kuten myös senkin mihin saakka hänellä on oikeutta järjellisessä mittakaavassa vaatia oikeutta harjoittaa niitä samoja tapoja ja k

Olli Pusa su 02.04.2017 11:28 1

Tuossa suhtautumisessa maahanmuuttajiin suomalaisten suhtautumisessa on pahoja virheitä - mutta ehkä eri suuntaan kuin väitetään? Meillä ei taideta ymmärtää muualta tulleiden ajattelutapoja ja suhtautuminen on hyväuskoista naivismia.

Syytetään esimerkiksi Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maista tulevien syrjäytymisestä suomalaisten rasistista suhtatumista. Todellisuudessa tuo on selittelyä, jolla ei ole pohjaa ja sillä yritetään peittää todelliset syyt. Noista maista tulevista valtava osa ei edes halua sopeutua Suomeen.

Jos vertaa noista maista tulleiden sopeutumista esimerkiksi monista Aasian maista tulleiden turvapaikanhakijoiden sopeutumiseen, ero on valtava. Aasiasta tulleet sopeutuvat paljon paremmin. Silti ei heihin suhtauduta eri lailla kuin muihin tulijoihin.

Erot johtuvat siis paljolti tulijoista. Kauko-Idän maiden tulijoilla on kulttuurisesti opittuna myönteinen suhtautuminen työntekoon ja kunnioittava suhtautumistapa valtioon ja esivaltaan. Lähi-Idästä ja Afrikasta tulevilla sitä ei juuri ole.

Tuollainen perusero asennoitumisessa muuttaa olennaisesti kynnystä sopeutua Suomeen, jossa korostetaan työn merkitystä ja vaaditaan valtion laatimien lakien noudattamista. Se lienee keskeisiä eroja siihen, että Aasiasta tulleet ovat sopeutuneet hyvin, Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleet huonosti.

Kun joku alkaa puhua suomalaisten huonosta suhtautumisesta tulijoihin hän todellisuudessa alkaa vaatia tulijoiden paapomista. Päinvastoin yksi ongelma meillä lienee se, että meillä tulijoita vastaanottavat "eläytyvät" tulijoiden ongelmiin eivätkä mieti seurauksia pitemmälle eteenpäin. Monissa tulijaryhmissä taitaisi oikea suhteutumistapa olla tiukka kuri ja määräykset, eikä ymmärtävä sosiaalitantta, jonka suhtautumistapa tulkitaan heikkoudeksi ja luvaksi olla piittaamatta säännöistä.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06. 11:53

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05. 12:49

Radikaali-islamistien määrä kasvaa Lisätäänkö sosiaalipalveluita vai riisutaanko kansalaisuus?

la 12.05. 23:22

Suomen ei tule tukea marttyyri-ideologiaa

pe 27.04. 11:07

Viestini tiukkapipoisille tuplahuivisille musliminaisille

ma 23.04. 15:38

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01. 19:25

En ole kohdannut Suomessa rasismia

su 21.01. 15:45

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01. 19:52

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11. 12:23

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Yle maksumuurin taakse?

la 18.08.2018 22:56

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen keksijä

la 18.08.2018 23:01

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40