Blogi: Timo Vihavainen, ke 05.04.2017 14:49

Sitä on Ranskassakin

Sitä on liikkeellä

 

Pistin tässä eräässä kaupassa ostoskassiin Marine LePenin vaalikirjan Pour que vive la France. Se sattui tosin olemaan venäjäksi käännetty versio (Vo imja Frantsii, Kutškovo pole, Moskva 216, 282 s.) mutta näin eläkkeellä ollessa sitä voi jo sallia itselleen pienet seikkailut.

On tietenkin mahdollista, että venäläiseen käännökseen tarttuminen aiheuttaa tartunnan ja sitä nauttiva henkilö joutuu vaikutuksen alaiseksi. Vaikutuksesta kannattaa käyttää sotilastermiä poraženie, eli samaa kuin vaikkapa tykkitulesta, jolloin asian todellinen luonne käy ilmi.

Yhtä kaikki, riski on otettu ja koetan kestää tulituksen. Kirjan ranskalainen nimi tuo herkästi mieleen myös kysymyksen: pourquoi vivre, France.

Jotta Ranska eläisi, mutta minkä puolesta sen tulisi elää? Tärkeitä kysymyksiä. Kun aikoinaan muukalaislegioonalainen, vaikkapa suomalainen, kuoli, hänen haudalleen pistettiin taulu, jossa luki: mort pour la France ja siinähän se asia lyhyesti oli sanottu. Mauri oli tehnyt tehtävänsä ja Ranska puolestaan myös omansa maksamalla palkat ajallaan ja äkseeraamalla laumaansa. Sujuja oltiin, eikä mauri turhaan ollut elänyt.

Mutta tämä taitaa olla jo sivupolku. Ymmärrän, että Ranskassa kysymys siitä, mikä on maan missio, on hyvin luonteva ja tärkeä. Saksassa tai Italiassa, saati Espanjassa se on ilmeisesti hämärtynyt ja vain idän rajamailla, Puolassa, Unkarissa ja Kroatiassa vanhaantemurale Christianistatis-idea vielä elää.

Kukaties näin on Itävallassakin. Tässähän taitaakin nousta taas esille vanha Katolinen liiga, jonka suhteen meillä Kustaa II:n Adolfin perinnön kantajilla on luonnostaan erinäisiä varauksia.

Mutta palatkaamme Ranskaan. Vallankumouksellinen missio säilyi tällä maalla vielä Napoleonin aikana ja hibernoi kolmannessa tasavallassa, joka kyllä saattoi liittoutua taantumuksellisen Venäjän kanssa, mutta vain edistyksellisessä tarkoituksessa. Näinhän kaikki tekevät.

Joka tapauksessa sivistyneet liberaalit meillä Suomessakin jakoivat vielä 1900-luvun alussa maksiimin, jonka mukaan jokaisella sivistyneellä ihmisellä on kaksi kotimaata: se omansa ja Ranska.

Ranska oli sentään, paitsi elämänilon ja savoir vivren pääkaupunki, myös laicité:n ja tasavaltalaisuuden kotipaikka. Se, ettei esimerkiksi naisilla ollut äänioikeutta ennen kuin vuonna 1945 oli pikkujuttu. Eihän sen salliminen missään mitään mullistanut. Joka tapauksessa oikeus omaan mielipiteeseen ja virkavaltaisen sortokoneiston vastustaminen, jollaista työtä Ranskassa toki riitti, oli siellä itsestäänselvyys. Kaikkialla näin ei ollut.

Ranska, kulttuurin suurvaltana, oli eräänlainen vastakohta Saksalle, joka oli tällä alalla paha kilpailija, mutta vetosi enemmän sellaisiin totisiin torvensoittajiin, jotka pitivät preussilaisesta äksiisistä ja karjuvasta puhetavasta, nautiskellen myös mielellään olutta makkaran kera.

Yhdysvaltoja molemmat vanhan maailman suurvallat katsoivat pitkin nenänvarttaan. Tämä ei ollut vain kansallisen asenneilmaston erikoisuus, vaan näkyi usein myös valtiollisessa politiikassa. Sotien aikana Saksassa mustattiin häikäilemättä anglosaksista maailmankatsomusta, jossa kaikki mitattiin rahassa, kuten väitettiin.

Sodan jälkeen Saksa antautui myös ideologisesti, mutta Ranska ei. Monta kyyneltä lieneekin sitten vuotanut, kun Champs-Élysées:lle ilmestyi ensimmäinen drugstore.

Tähän se ei jäänyt, kuten moni oli aavistanutkin. Kaiken maailman MacDonaldsit sun muuta hirviömäistä pikaruokaa suoltavat ketjut saivat kuin saivatkin suuren osan myös ranskalaisista asiakkaikseen.

Vanha pariisilainen kahvila, joka itse asiassa oli koko ranskalaisen sivilisaation tukijalka ja ehkä synnyinpaikkakin, tuli uhatuksi. Missä sitä paitsi nyt ovat kaikki ne creperie:t, joita 1960-luvulla oli joka kadunkulmassa?

Mutta ehkä tämä on vain pintaa, vaikka kosketteleekin ranskalaiselle pyhiä asioita, jotka liittyvät ruokaan, ei ruoansulatukseen sinänsä, kuten ehkä amerikkalaisilla ja saksalaisilla, vaan nautintojen kulttuuriin.

Toinen pyhä asia on ranskan kieli. Kuten LePen toteaa, EU:ssa ranska on toinen virallinen kieli ja ranskalaisten oletetaan yhäkin käyttävän sitä virallisissa yhteyksissä. Kuitenkin on yhä useammin sattunut, että ilman mitään pakkoa ranskalainen on EU:ssa puhunut englantia…

Voin ymmärtää LePenin tuskan hänen tästä kirjoittaessaan. Vaikka ranskassa ja englannissa on molemmissa hyvin runsas latinapohja, tarvitsee vain kuunnella rinnakkain, kun sama asia selostetaan ranskaksi ja amerikaksi. Tätä voi kokeilla esimerkiksi kiertoajelubusseissa. Oxford-englanti toki on aivan miellyttävää kuultavaa, mutta kyllä sitä kuulee harvoin, kovin harvoin.

LePen on epäilemättä populisti. Hän puolustaa sitä, mitä kansa haluaa. Kansa taas ilmeisesti haluaa Ranskalle täyttä itsemääräämisoikeutta, kunniaa sen kielelle ja perinnäistavoille sekä maan omille instituutioille ja tuotannolle.

Se inhotus, jonka kirjoittaja haluaisi musertaa, on globalismi, ideologia. Tämä ei ole sama asia kuin globalisaatio, joka on väistämätön kehityksen tulos. Globalismi sen sijaan on pyrkimystä alistaa kaikki muu maailmassa kansainvälisen talouden eduille. Tuotanto viedään pois maasta ja rajat avataan sellaisten ainesten maahan muutolle, jotka pelkästään vihaavat ja halveksivat Ranskaa.

Tämä vie kaikkialla konfliktiin kansallisten ja siis yleensä todellisten arvojen kanssa. Taantuminen nähdään joka alalla, ei vähiten koulussa, jossa tulevaisuus luodaan. Palkkoihin käytetty raha pienenee tuntuvasti, kun taas samaan aikaan valtavia voittoja ja bonuksia kahmivat oligarkit vievät tuotot itselleen.

Kansainvälisen pääoman tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin uuden ihmisen, juurettoman, kosmopoliittisen egoistin luominen, jolle kaikki yksilön hyvinvointia korkeammat arvot ovat vieraita.

Maalle, jonka historiallisessa muistissa la grande nation, valistuksen aatteiden etujoukko maailmassa, yhä elää, tämä on –paradoksaalisesti-  pyhäinhäväistys.

Merkittävää kyllä, LePen näkee suurimman osan julkista sanaa asettuneen palvelemaan tuota uutta totalitarismia ja hän kehottaa jopa koululaisia olemaan uskomatta, mitä heille halutaan syöttää. Globalismi ei ole ainoa mahdollisuus, väittää Le Pen. Ideologiat eivät ole mihinkään kuolleet ja globalismia vastaan voidaan nostaa muut, arvokkaammat aatteet, kuten patriotismi.

Ranskalla on valtavat henkiset resurssit, katsoo kirjoittaja ja vaatii, että ne on vapautettava ja niille annettava arvonsa mukainen asema. Hänen mielestään tämän voi tehdä valtio, ei siinä vallankumousta tarvita, vaan määrätietoista politiikkaa.

Näkemys on hyvin ranskalainen ja voisi olla vaikkapa Colbert:n kynästä. Mutta onko se realistinen?

Kaikki on suhteellista. Paluuta Ludvig XIV:n tai edes Napoleonin Ranskaan ei tietenkään ole ja saattaa hyvinkin olla niin, että ne globalistit, jotka näkevät ainoana mahdollisuuden ranskalaisen palkannauttijan palkkojen alentamisessa, ovat oikeassa.

Siirtyminen protektionismiin ei tietenkään ole mahdotonta, mutta mitä se merkitsisi? Mikäli se tehtäisiin Argentiinan jälkiä seuraten, olisi kyseessä taantumisen tukeminen ja putoaminen muiden maiden kelkasta. Maailman köyhille yleinen paluu protektionismiin olisi katastrofi.

Mutta kukaties asioita voi hoitaa myös ilman äärimmäisyyksiä? Me, vanhempi sukupolvi, luultavasti muistamme, miten kerran oppikirjoissakin selostettiin ironisesti Englannin tilannetta 1800-luvun puolivälissä. Siellähän oli pohjatonta kurjuutta ylettömän vaurauden rinnalla, mutta taloustieteilijät selittivät, ettei asiaa voinut auttaa, sillä kun noudatettiin talouden lakeja, oli kaikki parhaalla mahdollisella tavalla.

Niinpä poliittinen taloustiede ansaitsi itselleen nimen the dismal science, synkkä tiede. Sen nimissä voitiin saada hyvä omatunto siitä, ettei tehty mitään, koska se juuri oli parasta, mitä voitiin tehdä: laisser faire, paisser passer

Sata vuotta myöhyemmin ja toki jo aikaisemminkin tälle kaikelle puisteltiin päätä kauhistuneena: barbariaa tieteen valekaavussa! Miten ne saattoivat!

Mutta niinpä se kehitys edistyy ja myös niin sanottu taloustiede palasi taas juurilleen ja alkoi saarnata kahdensadan vuoden takaisia oppeja. Tämä tapahtui vain hieman sen jälkeen, kun sadan vuoden takaisiin oppeihin sokeasti uskonut marxilaisuus oli romahtanut.

Enpä osaa sanoa, mitä Ranskassa tulee tapahtumaan. Yrittääkö valtio siellä mahtikäskyllä muuttaa taloustilanteen vai tyytyykö se mahdolliseen ja vain alkaa järkevissä rajoissa puolustaa  Ranskan kulttuuria ja hienoja perinteitä.

Joka tapauksessa pidän myös Marine LePenin ilmaantumista yhtenä merkkinä siitä, ettei se meno, joka parina viime vuosikymmeninä on päässyt valloilleen, voi loputtomasti jatkua. Euforian aika on ohi.

”Uusi”, uljas ideologia on saanut kriitikkonsa, jotka on jo alettava ottaa vakavasti. Globalismi on nimenomaan ideologia ja sellaisena se joutuu kilpailemaan muiden ideologioiden kanssa.

Minä ainakaan en itke, jos vanha, terve nationalismi kaikkialla nostaa päätään ja hieman kurittaa sitä pöyhkeätä barbariaa, jota meille mahtipontisesti syötetään ja jopa ylistetään päivästä päivään. Ei sillä asialla ole mitään tekemistä niiden kaasukammioiden kanssa ja tämän jokainen järjissään oleva joutuu myöntämään, mikäli asiaa vakavasti ajattelee.

Timo Vihavainen ke 05.04. 14:49

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kiova kasvaa

Klo 12:38.

Suomen onnea valvomassa

la 18.11. 07:37

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11.2017 08:17

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21