Blogi: Timo Vihavainen, pe 21.04.2017 07:11

Pariisi on etulinjan kaupunki

Pariisi kehityksen kärjessä

(kirjoitus julkaistu eilen 21.00, juuri ennen tietoa Pariisin iskusta)

Pariisi on aina yhden messun arvoinen, kuuluu jo Henrik IV sanoneen. Euroopan ainoa todellinen suurkaupunki se olikin vuosisatojen ajan.

Parisataatuhatta oli valtava määrä silloin, kun Olavi Maununpoika rehtoroi Sorbonnessa. Tuo tieteen ahjohan toivotti silloin tämän nykyään niin ylistetyn La Pucellen eli Jeanne d’Arcin roviolla käristettäväksi.

Vuonna 1905 Pariisin kaupunkialueella oli jo neljä miljoonaa asukasta, mikä tuotti ajan kunnallistekniikalle ylivoimaisia ongelmia. Futurologit näkivätkin jo surkean lopun koittavan, kun tuo valtava ihmismassa tukehtuisi hevosenlantaan, joka helteellä nousi pölykerroksena ihmisten hengitysilmaan. Teki siinä mieli mennä vähintään Seinen rannalle tai Bois de Boulogneen happea haukkaamaan.

Nyt Île-de-Francessa eli suur-Pariisissa asuu jo noin kaksitoista miljoonaa ihmistä, joista parikymmentä prosenttia siirtolaisia -ei sentään enempää, vaikka joillakin seuduilla siltä näyttäisi. Varsinaisen cityn asukasmäärä on noin sadassa vuodessa pudonnut noin kolmesta noin kahteen miljoonaan, siis hyvin pyöreästi sanoen.

Kuten jokainen ymmärtää, kehitys ei tarkoita kaupungin pienenemistä, vaan kasvamista. Väki on vain mennyt hieman loitommalle keskustan ahtaista hellahuoneista.

Joka tapauksessa porukkaa riitti taas pääsiäisen tienoona enemmän, kuin olisi kaivannutkaan. Asia koski etenkin Sacré-Coeuria ja Versailles’ta. Koskaan sen puolen vuosisadan mittaan, jolloin olen Pariisissa käynyt, ei ruuhka ole ollut samaa tasoa.

Konepistoolimiehiäkin oli, mutta ei häiritsevän paljon. Sacré-Coeurissa oli sentään neljän tai viiden miehen ryhmä, joka edusti jo melkoista tulivoimaa. Tuli kyllä mieleen, että olisi ehkä ollut parempi sijoittaa konekiväärejä strategisille paikoille. Tämä olisi kaiketi mahdollistanut tarkemman tulituksen ja tarvittaessa myös ristitulen, joka on monin verroin tavallista käsivaralta ruikkimista tehokkaampaa.

Mutta aseet vaikenivat, mikä ei ollut pettymys. Sinänsä valtava ihmismassa olisi kyllä tarjonnut hyvän turvan luoteja vastaan, mutta toisaalta se olisi alkanut talloa itseään ja ainakin Versaille’ssa olisi kuka tahansa voinut tappaa kymmeniä ihmisiä jo pelkällä ”täällä on susi!” –huudolla tai heittämällä papattimaton.

Mutta arvaan, että tällaisten asioiden ajatteleminen on sopimatonta, joten pois se. Samaan aikaan jotkut terroristit olivat suunnitelleet presidenttiehdokkaan murhaamista ja hankkineet konepistoolin ja muuta rekvisiittaa.

Uhrikandidaatti oli tosin muuan väärinajatteleva hyvien ihmisten inhokki, joten eipä siitäkään kannata sen enempää melua nostaa. Tämä nyt vain sattuu kuulumaan suurkaupungin arkeen, kuten Lontoon pormestari äskettäin lausui. Sen sijaan on syytä keskittyä ajattelemaan sitä, miten hienoa on ollut päästä eroon tuosta hevosenlannan painajaisesta. Muuten: jopa Pariisin riesana ollut koiranpaska näyttää vähentyneen. Ja sitten vielä puhutaan kulttuuripessimismistä.

Se valtava turistimassa, joka Pariisin nyt täyttää, on etupäässä itämaista. Monet puhuvat kiinaa, mutta taitaapa joukossa olla myös koreaa ja japania. Toki myös indokiinalaista le monde francophonen väestöä on Pariisissa paljon. He asuvat siellä ja menestyvät. Ja moni afrikkalainen puhuu ranskaa äidinkielenään jo maahan tullessaan.

Hyvä, perin hyvä on siis Pariisi sellaiseksi kaupungiksi, joka avautuu maailmalle ja toivottaa avosylin vastaan uudet asukkaat ja kansalaiset. Onpa siinä impivaaroille opiksi otettavaa. Jostakin syytä 1. arrondissementin ravintoloista näyttää myös absoluuttinen enemmistö olevan japanilaisia. Pohdittavaa kotimaisen cuisinen jämähtäneille ihailijoille?

Mutta olisi väärin sulkea silmiä niiltä ongelmilta, jotka keskittyvät esikaupunkeihin. Jo matkalla Roissy’stä keskustaan tapaa radan varrella tutun maiseman. Niin sanotut graffitit eli tolkuttomat ja taitamattomat kuvan tapaiset tuherrukset peittävät seiniä kilometrin toisensa perästä.

 Jos viitsii vilkaista maahan, huomaa, että se on täynnä lasinsirpaleita, muovipusseja ja kaikkea mahdollista saastaa, jota kukaan ei ole viitsinyt korjata pois eikä tule sitä koskaan tekemäänkään. Kuva muistuttaa joitakin Washingtonin esikaupunkeja. Tämä on nimenomaan nykyaikaa.

Mutta miksipä kiinnittää huomiota asioihin, jotka lopultakin ovat epäolennaisia. Pariisin vesijohtovesi on juotavaa. Ei nyt herkkua, mutta verrattuna siihen moskaan, joka joskus levitti hirveitä epidemioita, on tässä edistytty jo aivan toiselle tasolle. Kiitoksia toki kaikille asianosaisille!

Muistan hyvin, miten aikoinaan Neuvostoliitossa virallinen oikeinajattelu paheksui syvän tekohurskaasti sellaista turistia, joka puhui vaikkapa Leningradin tai Moskova harmaudesta. Olisiko muka sitten haikailtu takaisin niitä Puškinin aikoja? Ja eikö ymmärretä, miten kansan silloin kärsi? Sellaistako haluatte, kunnottomat?

Bulat Okudžava teki aiheesta salapirullisen laulunkin, jossa ihailtiin Moskovan uusia ihmeitä, mutta uskallettiin silti toivoa, että olisi päässyt Puškinin kanssa guljailemaanravintola Jariin vaikkapa nyt varttitunniksi…

Mutta ei se Puškin palaa Venäjälle eikä Runeberg Suomeen. Ja miksi sitä paitsi pitäisi ängetä Sacré-Coeuriin aurinkoisena kevätpäivänä tai yleensäkään Versailles’hin koskaan? Ellei halua joutua tungokseen, voi aina mennä kirkkoon.

Toki Nôtre Damessa aina kansaa riittää, mutta mahtuu sinne hyvin, kun aamulla menee. Kerettiläinen ajatus kyllä kiiruhtaa heti kysymään, miksi käytetään sanaa Dame eikä esimerkiksi Demoiselle (Mademoiselle)? Sama ilmiö on myös espanjassa: Nuestra Señora. Olisko tuo senjoriitta sitten muka tytöttelyä? Eikö asia ole päinvastoin: juuri kohottamalla teinitytön jumalanäidiksi, nostettiin arvoon arvaamattomaan (arvata= arvioida, ark.) juuri ihminen nuoressa hahmossaan tyttönä?

Mutta teologi en ole, joten kysyn vaan. Joka tapauksessa kirkot, joita katsastin kymmenkunta, olivat perinnäiseen tapaan kutakuinkin tyhjiä. Saint-Germain-des-Prés oli toisena pääsiäispäivänä pienoinen poikkeus. Siellä muuten saarnasi nainen ja sitä paitsi englanniksi. En jäänyt kuuntelemaan.

Muuten, tässä kevään korvalla tuli käytyä myös Pietarin Petrikirchessä, jossa saarna myös oli englanniksi.  Lieneekö oppikaan ollut tohtori Lutherin peruja, vai olivatko nuo käänynnäisiä? Riiassa saarna oli sentään saksaksi, mutta yleisöä oli kovin vähän.

Marais’n Paavalinkirkossa oli lavastettu tyhjä hauta, mutta asia tuntui jotenkin falskilta. Ei se nyt samaa luokkaa ollut kuin nuo Loretan eri puolille Eurooppaa kuulemma lentäneet Santa Casat, Jeesuksen kodit, mutta rippikoulun 1960-luvun alussa käyneestä se tuntuu jotenkin halpahintaiselta ja muistuttaa nykyisiä Helsingissä äskettäin vietettyjä naisten ristiinnaulitsemispeijaisia.

Koska moskeijoissa tuskin saa nähdä kuvaelmia, joissa naiset esittävät Mohammedia, ajattelin pistäytyä Pariisin suurmoskeijassa, mutta puhti loppui kesken. Sen sijaan kävin viimeinkin Arabimaailman instituutissa, joka olikin vain pieni talo keskellä suurta yliopistokorttelia. Luulin joskus, että siihen kuului koko kortteli ja torni päälle päätteeksi.

Instituutin näyttely oli pieni ja pröystäilemätön, mikä hyvin sopiikin instituutin asemaan yliopiston keskellä. Ainakin näytti siltä, että siinä oli ikään kuin yksi tutkimuskohde muiden muassa. Niin kauan kuin asetelma säilyy tällaisena (onhan se?), eli islamin normatiiviset pyyteet torjutaan ehdottomasti, ovat asiat kohdallaan ja Houellebecqin dystopiat pysyvät mielikuvituksen tasolla.

Mutta eipä olla hyväuskoisia. Monet eivät ole tyytyväisiä tähän tilanteeseen ja jotkut heistä eivät kaihda mitään keinoja. Pariisi on kautta historiansa ollut Euroopan kehityksen kärjessä. Jos se pettää, on muuallakin syytä huoleen.

Toivotaan vain, että esivallan miekka pysyy terävänä, eikä hengen miekkakaan Ranskassa tylsy samalle tasolle, jolla se Suomessa on.

Timo Vihavainen pe 21.04. 07:11

Kommentit: 1

Juha. pe 21.04.2017 13:48 0

Ranska ja Pariisi ovat muisto vain, mitä ne olivat vielä sivistyksen vallitessa tuossa Euroopan helmessä ja rakkauden pääkaupungissa. Osaltaan Ranskan oma siirtomaavalta-aika on syynä suureen arabiväestöön merentakaisista maista. Mutta ns. "pakolaiset" ovat kaiketi se kaikkein sähäkin ydinjoukko, joka vetää huonolla esimerkillään kaikki mukaan. Mutta on sanomattakin selvää, ettei Islam ja muslimit integroidu koskaan minkään länsimaisen valtion kristittyyn kultuuriin ja tapoihin kunnioittaen edes auttavasti niitä arvoja, jotka ovat keskeisiä "uudessa kotimaassaan". Islam on valloittaja idologia, jota virheellisesti uskonnoksi kutsutaan. Muslimit julistavat omistavansa jo Iso-Britannian ja Ruotsin sanoen tämän suoraan vääräuskoisille vässyköille, jotka kulkevat pitkin seinän vieruksia omassa syntymämaassaan ja vero rahoitteisesti elättävät nuo vulgäärit raakuutta täynnäsnä olevat puoliapinat, jotka eivät tunnusta mitään inhimillistä arvoa tässä maailmassa. Heidän tärikein asia elämässä on verenvuodatus ja pyhä sota vääräuskoisia vastaan, jonka sakramenttien mukaisesti lähinnä Allahin suomaa arvonatoa pääsee tappamalla mahdollisimman paljon ja raa'alla tavalla naisia, lapsia, vanhuksia ja miehiä. Minä en lähde Keniaan. Aion pysyä täällä, vaikka nykyisen ajan "hengen" mukaisesti Marjaana Toiviainen on Suomessa paremmassa turvassa kuin allekijoittanut.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21