Blogi: Vieraskynä , ma 24.04.2017 09:13

Geert Wilders: Valitse vapaus

Jokainen päivä me kärsimme islamista. Isku toisensa perään.

Eilen Pariisi ties kuinka monennen kerran, sitä ennen Tukholma, Nizza, Berliini, Bryssel, Lontoo, Madrid, New York, Amsterdam. Viime kesänä jopa kahdesti päivässä.

Kaikkialla, yhä uudelleen ja uudelleen, kaikki ovat maalitauluina.

Kaikkialla yhä uudelleen kuolee viattomia ihmisiä. Poliiseja, pappeja, raskaana olevia naisia, perheensä kanssa kävelyllä olevia ihmisiä, lapsia, isovanhempia, isiä ja äitejä.

Tänä vuonna tulee täyteen jo 12,5 vuotta kun olen ollut poliisin suojaamana. Koska kritisoin islamia, olen Al Qaidan ja monen muun islamistisen terroristiryhmän tappolistalla.

Mutta tänään olemme kaikki islamistisella tappolistalla.

Poliittiset johtajat ja media sivuuttavat yhä ongelman. He haluavat kansalaisten uskovan, että islam on rauhaa rakastava uskonto, ja että kyseessä ovat vain muutamat extremistit jotka raunioittavat kaiken.

Mikä vale. Mitä teeskentelyä. Minä sanon teille, että älkää antako enää pettää itseänne. On aika nähdä totuus.

Ja totuus on, että islam ei ole rauhaa rakastava uskonto. Se on paha ideologia, josta on muodostunut elämäämme uhkaava hirviö yhteiskunnassamme.

Vapautta vastustava hirviö, jonka mukaan naiset, juutalaiset, homot, kristityt, uskonnottomat ja vääräuskoiset ovat alempiarvoisia. Sen koraanin – jopa pahempi ja juutalaisvastaisempi kun Mein Kampf – mukaan, missä päärooli on Mohammediksi kutsutulla häiriintyneellä väärällä profeetalla, joka teurasti juutalaisia heimoja, raiskasi pienen tytön, ja on yhä esimerkkinä kaikille häntä palvoville muslimeille kaikkialla maailmassa.

Islam on totalitaarinen ideologia, joka on täysin suvaitsematon, saarnaa vihaa ja yllyttää vihaan.

Ja vale on myös se, että vain kourallinen muslimeja hyväksyy väkivallan. Amsterdamin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 11 prosenttia Alankomaiden muslimeista hyväksyy väkivallan käytön islamin vuoksi.

Tämä tarkoittaa 100 000 muslimia pelkästään Alankomaissa. Se on enemmän kuin kaksi kertaa Alankomaiden armeijan koko.

Jopa kaksi kolmasosaa Alankomaiden muslimeista pitävät islamin lakeja tärkeämpinä kuin sekularistisen yhteiskuntamme lakeja.

Homoja on hakattu maassamme pulttisaksilla. Musliminuoret terrorisoivat uima-altaita. Alankomaalaisia naisia ja tyttöjä ahdistellaan, heidän päällensä syljetään ja jopa hyökätään. Marokkolaiset nuoret tekevät monista alankomaalaisten kaupunkien ja kylien kaduista ja lähiöistä turvattomia. He ovat myös yliedustettuina rikostilastoissa.

Alankomaat ei ole enää Alankomaat.

Meidät on valloitettu, alistettu siirtomaaksi. Väestömme korvataan ihmisillä, joiden normit ja arvot eivät ole samoja kuin meidän. Kulttuurimme korvataan vihan ja väkivallan kulttuurilla.

Mutta tämä maa on meidän, ja meidän täytyy ottaa se takaisin. Alankomaiden täytyy olla taas meidän.

Toistaiseksi massamaahanmuutto vain jatkuu. Tämän vuosisadan loppuun mennessä Afrikan väestö nelinkertaistuu miljardista neljään miljardiin. Tänne virtaa yhä enemmän onnenonkijoita, jotka tuovat islamin mukanaan.

Mutta ne jotka kylvävät islamia, niittävät Shariaa.

Menetämme vapautemme, ja Alankomaista tulee islamilainen valtio. Poliittinen eliitti on tehnyt itsenäisestä Alankomaista Euroopan unionin provinssin, ja nyt se ei tee mitään estääkseen maastamme tulemasta Afrikan provinssia tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Alankomaalaiset, herätkää. Eurooppalaiset, herätkää. Ihmiset kaikkialla lännessä, herätkää.

On aika sanoa ääneen, että me emme hyväksy tätä.

On aika sanoa ääneen, että Alankomaat on meidän maamme, Eurooppa on meidän maanosamme, Länsi on meidän ja että haluamme säilyä vapaina kansoina. Että haluamme säilyttää kulttuurimme ja identiteettimme emmekä halua enempää massamaahanmuuttoa.

Ei enää avoimia rajoja, ei imaameja, jihadisteja tai moskeijoita. Ei enää islamistista terrorismia. Olemme lopun kyllästyneitä islamiin. Meidän tulee deislamisoida kaunis maamme, jotta me, lapsemme ja lapsenlapsemme voimme elää ja kasvaa vapaassa Alankomaissa.

 

Kirjoitus on Geert Wildersin videoitu puhe suomennettuna. Videolta puheen suomensi Kansalainen.fi 

Vieraskynä ma 24.04. 09:13

Kommentit: 2

Saara ma 24.04.2017 22:15 0

Wilders on oikeassa. On aika herätä, ja on aika puhua. Ei tämä ongelma odottamalla parane eikä se itsestään korjaannu.

Lännessä moni pelkuri on hiljaa, itsekin tosin julkisesti lähinnä nimimerkin takaa tuon esille näitä asioita. Ihmettelen kuitenkin niitä, jotka eivät edes nimimerkin takaa mitään sano. Eivätkö he näe asiaa, vai pelkäävätkö he islamia niin paljon? Tokihan islamistit tai hyödyllisinä idiootteina toimivat äärisuvakit saattaisivat hakkeroida nimimerkin henkilöllisyyden ja tuoda sen julki. Esimerkkejä tästä löytyy Ruotsista.

Sehän se pahin ongelma on, että osa ihan oikeasti luulee islamia rauhan uskonnoksi. Osa nimimuslimeista itsekin uskoo siihen - he eivät oikeasti ole uskonnostaan sen vertaa kiinnostuneita, että olisivat lukeneet sen pyhät kirjat.

Jokaisen pitäisi kuitenkin havahtua siinä, että yhä useampi islamin asiallinen kritisoija on joutunut islamistien tappolistalle. Tyylinä on kärjistetysti tämä: "Jos väität että me emme edusta rauhan uskontoa, niin me tapetaan sut!"

Saara ma 24.04.2017 22:55 0

Mielenkiintoisena lisänä kerrottakoon, että tunnen useita rauhallisia, mukavia, korkeakoulutettuja muslimeja - hekään eivät joko uskalla tai eivät halua tuomita islamistiterroristeja.

Charlie Hebdon pilapiirustuksen takia tapettujen jälkeen yksi heistä kommentoi pilapiirtäjän loukanneen hänen uskontoaan eikä sympatiaa kostoiskussa tapetuille herunut.

Kykenen ymmärtämään pilapiirustuksesta loukkaantumisen mutta en tappamista sen vuoksi. Minusta paljon kertoo varsinkin se, että muslimit eivät julkisesti eivätkä välttämättä edes yksityisemmissä keskusteluissa tuomitse islamin nimissä tappavia terroristijärjestöjä eivätkä irtisanoudu edes satunnaisia uhreja tappavista iskuista.

He siis itsekin joko hyväksyvät asian tai pelkäävät omaa yhteisöään. Kuka pelkäisi todellista rauhan uskontoa tai vain hyvin pientä (ja ulkopuolista) terroristijoukkion? Vähintäänkin maltilliset siis eivät tiedä, kehen he voivat omasssa yhteisössään luottaa ja pelosta vaikenevat tai sitten he kuitenkin kannattavat itse terrorismia.

Niin kauan kun imaamit ovat hiljaa, niin kantasuomalaisten islamia puolustavat lausunnot ovat yhtä tyhjän kanssa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Trump ja liberaalien epätoivo

ma 09.07. 12:55

Suojeleeko laki vain vähemmistöjä "valtaväestöltä"?

ti 26.06. 18:25

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06. 14:00

Viktor Orban, diktaattorista sankariksi

ti 05.06. 13:02

Puolimatka: Transideologia aiheuttaa lapsille hämmennystä

la 02.06. 12:28

Israel toimii Irania vastaan - meidän kaikkien eduksi

ti 29.05. 11:42

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05. 12:53

Abbasin näkemys historiasta ruokkii konfliktia

ti 08.05. 20:42

Onko syytä uskoa, että Iran olisi lopettanut valehtelun?

pe 04.05. 15:19

Fatalismia vai vapaa tahto - Euroopan suhtautuminen kansainvaellukseen

ke 02.05. 18:30

blogit

Vieraskynä

Trump ja liberaalien epätoivo

ma 09.07.2018 12:55

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

ma 16.07.2018 08:14

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Klassisen liberalismin puolustajia ja vastustajia

pe 13.07.2018 15:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalityttö Aman: Ympärileikkaamattomalla naisella on lehmän pimppi

ke 11.07.2018 22:31

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Hajahuomioita Trumpin vierailusta

ma 16.07.2018 22:00

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07.2018 11:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mielen osoittelua

ma 16.07.2018 23:56

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52