Blogi: Jukka Hankamäki, to 27.04.2017 21:49

Tsetsenian homovainojen todelliset syyt islamissa

Lehtitietojen mukaan homoja viedään Venäjän federaatioon kuuluvassa Tšetšenian tasavallassa kuin sikaa korvasta keskitysleireille. Esimerkiksi QX-verkkolehti on raportoinut asiasta useassa jutussaan mainitsematta kuitenkaan sanallakaan maassa jatkuvien homovainojen todellisista syistä. Myös Suomen viranomaiset ovat pysyneet vaiti niin itse tapahtumista kuin niiden taustoistakin.

Totuus on, että seksuaalivähemmistöjen kaltoin kohtelu Tšetšeniassa ei johdu vain Venäjän homosensuurilaeista, vaan se johtuu eritoten islamista. Tšetšenia on erittäin muslimivaltainen maa, ja suurin osa tšetšeeneistä on profeetta Muhammadin traditiota palvovia sunnimuslimeja. Maassa on tämän merkiksi myös yksi Euroopan mahtavimmista suurmoskeijoista, joka toimii paikallisena eduskuntana ja sharia-lain päätäntäelimenä.

Länsimaisen median tavassa uutisoida Tšetšenian homovainoista on epätasapainoista ollut se, että pahoinpitelyistä syytetään ensisijaisesti Venäjän hallintoa. Näin on toiminut Suomessa Yleisradio, joka kertoi homojen joukkopidätyksistä ja kolmen ihmisen kuolemasta jo tämän kuun alkupuolella julkaisemassaan jutussa.

Sen sijaan islamin osuudesta asiaan on oltu hipi hiljaa, vaikka islamin rooli homojen pidätyksissä ja pahoinpitelyissä on aivan keskeinen. Myös seksuaalivähemmistöjen järjestöt ovat osoittaneet vastalauseitaan Venäjän lähetystöjen edessä, vaikka vika ei ole vain Venäjässä vaan islamissa, jonka vuoksi Venäjän homovastaiset lait ovat johtaneet ylilyönteihin ja kärjistymisiin Tšetšenian alueella.

Luotettavin tieto tapahtumista on tullut venäläisestä Novaja Gazeta -lehdestä, joka on paljastanut saaneensa tietoonsa kaksi leiriä ”Argun” ja ”Tsotsi-Yourt” -nimisissä kylissä. Tällä viikolla lehdessä kerrottiin myös neljästä muusta leiristä. Tuoreimmassa artikkelissa osoitetaan, että Tšetšenian kidutuskeskuksissa pidätettyjä on hakattu ja korvennettu sähkötuoleissa tavalla, joka tuo mieleen demokratian ja kansandemokratian välisen eron (erohan on sama kuin tuolilla ja sähkötuolilla).

Novaja Gazetan jutun mukaan Tšetšenian hallitus on kiskonut pidätettyjen sukulaisilta lunnasrahoja vapauttamisen vastineeksi. Jos lunnailta ei ole ilmaantunut kukaan maksamaan, ei leireiltä ole päästetty pois. Homoja on pakotettu ”tunnustamaan” homoseksuaalisuutensa suuremman joukon läsnä ollessa, ja parlamentin puhemies, ”Venäjän sankarin” arvonimellä palkittu Magomed Daudov on käynyt paikan päällä pitämässä puheita, joiden mukaan homoille ”ei ole sijaa Tšetšeniassa”.

Tämä kaikki on tietysti paheksuttavaa, mutta myös uutisoinnin kannalta kovin yksipuolista, salailevaa ja jopa valheellista, sillä homovainojen kärjistymisen keskeistä tekijää, islamia, ei ole mainittu.

Miten homoista tehdään syntipukkeja?

Merkille pantavaa on, että myöskään Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry ei ole koonnut mielenosoitusjoukkoja islamististen maiden lähetystöjen eteen, vaikka esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Iranissa homoja teloitetaan sharia-lain tuomioilla kirkkaassa päivänvalossa aivan jatkuvasti. Syynä länsimaiden kaksinaismoralistiseen asennoitumiseen voidaan pitää poliittisen korrektiuden varjelua, jonka vuoksi islamia ei arvostella. Pelätään terroria ja öljyhanojen kiinni menoa.

Itse en toivo, että homoja tai muitakaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä aletaan käyttää poliittisena verukkeena minkään yhteiskunnallisen agendan ajamiseen.

Niin tapahtuu kuitenkin monessa yhteydessä ja monella tavalla. Totalitaristisissa maissa, kuten Venäjällä, islamistisissa valtioissa, Kiinassa ja aikoinaan tietysti myös natsi-Saksassa homovihasta tehtiin kansakunnan yhtenäisyyttä pönkittävä generaattori, jonka tarkoitus oli luoda sosiaalista koheesiota, eli kiinteyttää kansakuntaa.

Samaa voi kohdata myös urheilun maailmassa, kun joukkueisiin koetetaan puhaltaa yhteishenkeä kitkemällä pois kaikenlaiset miesten väliset sympatian ilmaisut, jotka voitaisiin tulkita homoerotiikaksi tai homososiaalisuudeksi.

Tavallaan tämä on ymmärrettävää, sillä urheilujoukkueiden tehtävä ei ole fiilistellä vaan voittaa otteluita. Homokammolla koetetaan luoda aggressiota, jota epäilemättä syntyykin, kun ihmiset pakotetaan torjumaan myös omat homoseksuaaliset yllykkeensä tällä tavoin muodostettavassa ahdasmielisessä yhteisössä.

Samaan toimintalogiikkaan nojaa myös aggressiivista ulkopolitiikkaa harjoittavien valtioiden toiminta. Islamististen valtioiden homofobia juontaa juurensa islamin laajenemismotiiveista. Kun uskontojen oma sisäinen homososiaalisuus, homoeroottisuus ja homoseksuaalisuus sublimoidaan rakkaudeksi samaa sukupuolta olevaan patriarkaaliseen Jumalaan ja kun lihalliseen homoseksuaalisuuden toteuttamiseen puolestaan suhtaudutaan äärimmäisen torjuvasti, luodaan eräs voimatekijä uskontojen omalle yllä pysymiselle.

Teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena todistelin, että homoseksuaalisuutta torjumalla niin kristinusko kuin islamkin pyrkivät kiistämään omat homoseksuaaliset ja Jumalan rakastamisesta juurensa juontavat alkuehtonsa. Ne haluavat estää omaa homoerotiikkaansa näkymästä ja siten tekevät homovastaisuudesta oman jatkuvuutensa erään ylläpitäjän.

Homovastaisuus saa vahvistusta näiden alun perin vähemmistöasemassa olleiden uskontojen luontoperäisestä lajinsäilytysstrategiasta eli lisääntymisen ihanteesta. Se on kirjoitettu kyseisiin uskontoihin perimmältään epähengellisistä ja naturalistisista syistä. Maallistunutta kristinuskoa ei tosin homofobia paljon enää vaivaa – ehkä juuri siksi, että nykyinen kristillisyys ei rakennu aggressiolle, jonka käyttövoima ammennettaisiin jonkin yhden totuuden varjelusta tai naisten, homojen ja ”vääräuskoisina” pidettyjen ihmisten syrjinnästä, kuten islamissa.

Asummeko Absurdiassa?

Länsimaiden pitäisi oppia kohdistamaan arvostelunsa oikein. Esimerkiksi Tšetšenian tapauksessa vikaa pitäisi etsiä maan valtauskonnosta ja kritisoida sitä.

Nyt vaarana on, että arvosteltaessa Venäjää tullaan myös länsimaiden homoista lavastaneiksi ulkopoliittisesti arveluttavia idiootteja, jotka vaarantavat valtioiden idänsuhteet. Homojen kelju kohtelu Tšetšeniassa on tietysti tuomittavaa moraalisesti. Mutta paheksuntaa ei pitäisi esittää sellaisella tavalla, jolla homoja aletaan kohta vihata länsimaissakin vain siksi, että vaatimustemme katsotaan pilaavan valtioiden väliset suhteet.

Niinpä suositeltavaksi toimintamuodoksi jää vaikuttaminen EU:n tai oman valtionpolitiikan kautta, kunhan asiat otettaisiin esille diplomaattisellatoimintatasolla eikä niitä käännettäisi näyttämään vaikeuksilta, joita ”ongelmallisina” pidetyt vähemmistöt tuottavat yksilö- ja pienryhmätasolla valtioiden välille.

Avainasemassa on islamin tunnustaminen ongelmien ytimeksi ja ideologiseksi syyksi. Totalitarismien rakentelun peruslähtökohtahan on joka tapauksessa virheellinen, jos luullaan, että kansallista yhtenäisyyttä voidaan luoda homovainojen kautta. Myös minä kannatan kansallismielistä ajattelua ja käsitystä, että kansallisvaltio on järjen instrumentti, jonka kautta hyvinvointiyhteiskunnat luodaan ja ylläpidetään.

Mutta hyvän kansallisvaltion luomista eivät homovainot edistä lainkaan, joten sellaiseen oletukseen nojaava sosiodynamiikka on täysin ennakkoluuloista, taikauskon varaista, järjen vastaista ja harhaista. Tokihan myös urheilujoukkueissa esiintyvä avoin homoseksuaalisuus voisi myös hitsata joukkueita paremmin toimiviksi, kun ihmiset voisivat olla omia itsejään. Sen sijaan aiheen välttely ohjaa epäluottamukseen ja kyräilyyn.

Asia on juurikin niin päin, että maissa, joissa homovastaisuuden käyrä nousee, kansanvalta, vapaudet, ihmisoikeudet ja hyvinvointi putoavat jyrkästi. Yhdessä homofobian kanssa kohoaa ja korreloi vain totalitarismin aste. Niinpä yhteiskunnassa vallitseva homovastaisuus onkin kelpo indikaattori sen arvioimiseen, millainen poliittisen totalitarismin taso kyseisessä maassa vallitsee.

Jukka Hankamäki to 27.04. 21:49

Kommentit: 1

Artturi Noitalahti pe 28.04.2017 17:02 0

Muuten oikein hyvä kirjoitus, mutta kristinuskon "homofobisuuden" syiden analyysi ei mennyt ihan maaliin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Jukka Hankamäki

Filosofian tohtori Filosofi, tietokirjailija, tutkija Etiikan ja yhteiskuntafilosofian asiantuntija

tuoreimmat

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01. 18:42

Niinistön mehut

ti 16.01. 15:17

Eliitti rappeutunut Rappio elitisoitunut

pe 12.01. 16:26

Ylen kurja Kekkis-proggis

ma 08.01. 15:08

HS uutisoi pakolaispolitiikan parannukset manikealaisesti

la 06.01. 18:49

Kaksinaismoralismista

to 04.01. 16:49

Niinistö ei ole osoittanut aktiivista katumista

ma 01.01. 15:54

Keppimiehen kauppaketju sensuroi moraalipaniikissa tähtipojat

pe 29.12. 14:36

Sukupuolta ei voi sensuroida

to 28.12. 13:18

Feministinen EU-kähmintä

ke 27.12. 14:36

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Orwellilainen uuskieli vaihteeksi vastatuulessa

ke 17.01.2018 17:01

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Leivänmurut oli liikaa - vastine HS uutiseen

ma 25.12.2017 11:38

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Sauli Niinistö ja euro

to 11.01.2018 22:21

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaari halutaan vaieta "kuoliaaksi". Koska persu.

ti 16.01.2018 11:00

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko ja usko

ke 17.01.2018 17:04

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49