Blogi: Heikki Porkka, ma 01.05.2017 11:10

Vapusta kommunismin uhrien muistopäivä!!

Ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen kirjoittaa :

”Toisessa maailmansodassa suomalaiset taistelivat urhoollisesti, ja kansakunta säilytti itsenäisyytensä. Hinta on äärimmäisen kallis, mutta se on pientä sen rinnalla mitä kommunistien terrorin alle joutuminen olisi tarkoittanut: satojen tuhansien suomalaisten kuolemaa.

Vappuna on levitetty kommunismin "ilosanomaa". Siksi vappu sopii erinomaisesti kommunismin uhrien muistopäiväksi.”

Yleisradion jatkuvan natsipaatoksen sijaan olisi jo aika vaihtaa viestinnän kohde maailmanhistorian murhaavimman poliittisen aatteen esittelyyn.

Suomessakin oli 1900-luvun jälkipuoliskolla satoja tuhansia henkilöitä, jotka tukivat avoimesti kommunismia.

Suomalaisista puolueista skdl liputti kommunismin puolesta. Skp (Suomen kommunistinen puolue) puolestaan oli skdl:n eliittikommunistien oma saareke, jonka jäseneksi pääsyä pidettiin kunnia-asiana.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Suomi-kommunistit jakautuivat kahtaalle, osa vasemmistoliittoon, osa vihreisiin.

Vasemmistoliiton viimeisimmistä puheenjohtajista Martti Korhonen oli skdl:n ja skp:n jäsen. Korhonen iloitsee Iltalehden artikkelissa vasemmistoliiton suosion nousua nuorison keskuudessa. Häpeämätön mies, sen sijaan, että hän juhlii skdl:n jatko-osan menestystä, hänen tulisi hävetä omaa toimintaansa murha-aatteen edistäjänä.

Äärivasemmistolaiset perinteet ovat vasemmistoliitossa edelleen kovaa valuuttaa, kuten on voitu havaita esimerkiksi Paavo Arhinmäen, Li Andersonin ja Dan Koivulaakson läheisistä anarkistiyhteyksistä.

Vähäinen merkitys ei liene silläkään, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen lapsuudenkoti oli umpitaistolaiskommunistinen kummankin vanhemman oltua aktiivisia taistolaisia.

Vihreiden nykyisistä kansanedustajista Satu Hassi edusti kommunistien jyrkintä siipeä, taistolaiskommunisteja, joiden mielestä väkivaltainen vallankumous on ihan ok juttu.

Monet suomalaiset vasemmistolaiset ihailivat myös saksalaista äärivasemmistolaista Punainen Armeijakunta (RAF) terroristijärjestöä, jonka jäsenistä osa sai terroristikoulutusta Lähi-idässä. Kouluttajina toimivat arabimuslimit. Punaisen Armeijakunnan erityiskohteena olivat menestyneet ihmiset, joita he murhasivat ja ottivat panttivangeiksi.

Suomalaiset kommunistit eivät voineet olla tietämättömiä Neuvostoliiton harjoittamasta kansalaistensa sorrosta ja ihmisoikeuksien polkemisesta, mutta siitä huolimatta Suomi-kommunistit ylistivät toistuvasti vappupuheissaan Neuvostoliiton hienoutta ja rauhantahtoa.

Yksikään merkittävä suomalaiskommunisti ei ole esittänyt julkista anteeksipyyntöä sen johdosta, että on edistänyt omalla toiminnallaan murha-aatteen kukoistusta kaikkialla maailmassa.

Suomen eduskunta voisi ottaa Reijo Tossavaisen tekstistä mallia ja julistaa vapun kommunismin uhrien muistopäiväksi.

Euroopassa vietetään jo nykyisin totalitarismin (kommunismi, natsismi, fasismi) uhrien muistopäivää, mutta jostain syystä sen noteeraaminen on ollut Yleisradion ja muun valtamedian osalta olematonta.

Yleisradiolla on pitkät kommunismin ylistämisen perinteet, samoin monilla vasemmistolaisilla kansanedustajilla ja esimerkiksi ”rauhanjärjestö” Rauhanpuolustajilla, joka oli kukkeutensa loistoaikoina täydellisesti taistolaiskommunistien hallussa.

Kommunistiset juuret ovat vankasti edustettuina myös Helsingin Yliopiston alaisuudessa toimivassa Aleksanteri-instituutissa, jonka edustajia Yle käyttää usein asiantuntijoina.

Suomalaiset kansanedustajat voisivat nyt rohkaista mielensä tekemällä esityksen vapun nimeämisestä kommunismin uhrien muistopäiväksi, kuten Reijo Tossavainen lyhyessä tekstissään esittää. Näin siitäkin huolimatta, että EU on jo nimennyt elokuun 23. päivän totalitarismin uhrien muistopäiväksi.

Heikki Porkka ma 01.05. 11:10

Kommentit: 1

Antero ma 01.05.2017 13:32 0

Jo nuorena ihmettelin kommareiden ”rauhanjärjestö” potaskaa koska tiedossa oli täysin päinvastaista menettelyä neukuissa. 100-vuotisrahaa pukkaa ja siksi ehdotan esim. Hakaniemen halkovaraston polttamis-taidetta. Hesan asunnot lämmitettiin puulla jolloin oli elinehto helsinkiläisille. Kommarit sytyttivät palamaan.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12. 10:03

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

Tukholman Rinkeby - positiivisesti kehittyvä maahanmuuttajien keskittymä vai lähes sotatanner?

to 07.12. 21:22

Kenen joukoissa seisot

to 07.12. 10:16

Suomalaisia johdettiin harhaan

ke 06.12. 15:28

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Göteborgin murhapolttoyritys

ma 11.12.2017 08:14

Jukka Hankamäki

Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti

ma 11.12.2017 08:31

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Islam on kristillisen uskon irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12.2017 07:44

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12.2017 10:03

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Mukasuvaitsevan median mielestä ei ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja

ma 11.12.2017 13:02

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12.2017 08:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49