Blogi: Vieraskynä , su 07.05.2017 08:58

Taloudellinen itsenäisyys

Milloin virallinen Suomi herää lopullisesti globaalista ruususen unestaan huomaamaan että historia ei ole sittenkään loppunut? Viittaan tässä Francis Fukuyaman kuuluisaan väitteeseen jonka mukaan läntinen liberaali-demokratia osoittautui voittajaksi ideologioiden liigassa, kun Neuvostoliitto hajosi -80 luvun lopussa. Mutta väite osoittautui epätodeksi viimeistään Ukrainan kriisin pamahtaessa päin näköä kolmisen vuotta sitten.

Kriisi lienee vain oireellinen, pinnan alla on kytenyt jo pitkään ja nyt näyttää siltä että vastakkainasettelu on entistä jyrkempi, tosin vaikeampi hahmottaa. Puhtaasti geopoliittinen näkökulma tai perinteinen kommunismi vs. kapitalismi asetelma ei toimi enää selityksenä vastakkainasettelulle, rintamalinjat tuntuvat muunlaisilta. Oikeisto ei ole enää sitä mitä se on ollut joskus, eikä myöskään vasemmisto. Välillä tuntuu siltä että kumpikin puoli puhaltaa yhteiseen hiileen: halpatyövoimaa on tuotettu maahamme vasemmiston suosiollisella avustuksella, suomalaisen työväenluokan vahingoksi. Vasemmistolle on osoittautunut tärkeämmäksi vaalia ja edistää globaalia tasa-arvoa kuin ajaa äänestäjiensä etua. Mutta ehkä puna-vihreät toivovat että tämä ongelma häviää viimeistään silloin kun maahanmuuttaja-massat vahvistuvat siinä määrin että saavat omat edustajansa vallan kahvaan? Ja silloin suomalaisesta työväenluokasta tulee paarialuokka omassa maassaan, myös niitten puolueitten avustamana jotka ovat kasvattaneet polittisen voimansa työväestön avulla

Väitän että tämä prosessi on täysin tietoista, joskin kulissien takaista, toimintaa. Olen keskustellut eräänkin maahanmuuttajan kanssa joka ei osannut sanaakaan suomea ja silti miehelle oli myönnetty Suomen kansalaisuus. Uskon että tämmöisillä toimilla pyritään vain kasvattamaan tiettyjen puolueiden äänestäjäkuntaa, onhan selvää että harvempi maahanmuuttajista äänestää persuja. Parlamentaarista demokratiaa siis hyödynnetään varsin epä-demokraattisella tavalla. Ehkä niinsanotut demokraattiset instituutiot ovatkin olemassa vain estääkseen aidon demokratian toteutumisen?

Mutta palatakseni rajalinjoihin, yksi helppo tapa hahmottaa vastakkainasettelua on globaalit vs. kansallismieliset. Ei ehkä täysin kohdillaan, mutta riittävän tarkka jotta saadaan hieman valoa ongelmaan. Koko idea historian loppumisesta pyrki häivyttämään kilpailevien ideologioiden lisäksi myös kansallisvaltion käsitteen, siirtämään sen pysyvästi historian roskakoriin. Jotta seuraavat sukupolvet kadottaisivat kansallisen identiteettinsä ja saisivat tilalle jotain muuta, eurooppalaisen, maailmankansalaisen identiteetin. Kuten Alexander Stubb(ylpeänä?) totesi julkisesti olevansa enemmän eurooppalainen kuin suomalainen

Mikäli prosessi saavuttaa päämääränsä niin globalistien hellimät käenpoikaset tunkevat omat poikaset pesästä ja silloin ne jotka haluavat pitää kiinni identiteetistään eivät ole enää kansalaisia. Tästä eräskin toimittaja kirjoitti näin: "Nykyisin kansalaisuus ei ole itseisarvo, se ansaitaan." Ansaitaan luopumalla identiteetistään. Kuitenkin, koska on käynyt ilmeiseksi että historia ei loppunutkaan, niin globalisaatio on viemässä meitä törmäyskurssille sillä kaikki eivät halua omaksua uutta identiteettiä. Ei vaikka henkilökohtainen hyvinvointi kärsisi siitä. Monille identiteetistään luopuminen on liian kova hinta hyvinvoinnista. Ehkä globalistit eivät osanneet riittävästi huomioida tämänkaltaisia tekijöitä rajatonta maailmaa visioidessaan?

Miksi sitten globalismille on niin olennaisen tärkeää että ihmiset saadaan luopumaan alkuperäisistä identiteeteistään? Ehkä pienen vihjeen taustalla vaikuttaviin tekijöihin tarjoaa tämä hivenen muokkaamani lainaus Naomi Kleinin teoksesta Tuhokapitalismin nousu: "Jotta luotaisiin uusia mahdollisuuksia yhdysvaltalaisille yrityksille on pakko vauhdittaa eräiden avainsektorien yksityistämistä, muun muassa energian, vesihuollon, liikenteen ja tietoliikenteen."(Tuhokapitalismin nousu, s.301). Kuulostaako tutulta? Mistähän Esko Aho, Anne Berner ja kumppanit ovat oppinsa ammentaneet?

Valtioiden rooli läntisessä sfäärissä on hiljaa ja huomaamatta hämärtynyt juuri siksi jotta kyettäisiin kasvattamaan markkinoita. Pikkuhiljaa tuo rooli on kutistumassa globaalin taloudellisen eliitin vahtikoiraksi, jotta pystyttäisiin estämään globaalille tasaarvolle(lue: globaaleille markkinoille) haitallisten ideologioiden leviäminen. Suomestakin pitäisi synnyttää yhteiskunta josta suomalainen identiteetti on kitketty pois, jotta lopulta syntyisi tuo demokratian ja globaalin tasa-arvon ihanne joka kykenisi integroitumaan entistäkin syvemmin globaaliin talouteen. Sillä kuten Bill Clintonkin aikoinaan totesi vaalikampanjansa aikana: "It´s the economy, stupid", niin kysymys on todellakin puhtaasti taloudellinen

Kansallisvaltiot ovat esteitä maailmanlaajuiselle taloudelliselle kasvulle. Ja syy kaikkiin näihin epäpyhiin alliansseihin on se että liberaalit ideologiat ovat tehokas savuverho korporaatioiden pyrkimyksille, ja toisaalta liberaalien strategiat onnistuessaan myös hyödyttävät maailmantaloutta, levittämällä markkinoita ja pienentäen tuotantokustannuksia, siten kasvattaen voittomarginaaleja. Mutta ehkä olennaisin ja ratkaisevin tekijä rajojen hämärtymisessä on kuitenkin ollut siirtyminen reaalitaloudesta virtuaaliseen finanssitalouteen. Toisin sanoen työläisen kätten työ ei enää tuo kaivattua lisäarvoa, sen synnyttää lainoitus. Suomeksi sanottuna koronkiskonta. Siten monet valtiot on saatu sidottua velkataakkaan josta ne eivät koskaan kykene selviytymään. Kreikka on vain yksi esimerkki siitä. On turha kuvitella etteikö Suomi voisi päätyä samaan jamaan

Paljon puhutaan Suomen talouden ongelmista ja pohditaan erilaisia selviytymismekanismeja mutta harvoin, jos koskaan, näkee missään käsiteltävän itse perusongelmaa, taloudellisen itsenäisyyden puutetta. Suomen liikkumavara taloudellisissa kysymyksissä on pieni ja meistä onkin tullut monen muun valtion tavoin pelkkä ajopuu maailmanmarkkinoilla. Ja virta tuntuu olevan niin vahva että harvempi edes uskaltaa ajatella rannalle luovimista. Mutta mitäs jos mutkan takana onkin se viimeinen putous josta ei enää selvitä?

Tässä tarvittaisiinkin nyt sitä kuuluisaa talvisodan henkeä niitten keskuudessa jotka päättävät Suomen tulevaisuudesta. Sitä talvisodan henkeä ja aitoa kansallista heräämistä joka vie rohkeisiin ja maallemme tulevaisuuden lupaaviin päätöksiin, ja ennenkaikkea taloudelliseen itsenäisyyteen. Sillä muutoin taloutemme pyörii kehää päättäjiemme taistellessa tuulimyllyjä vastaan, ja lisäksi paljon oleellisempaa on se että ei voi olla itsenäisyyttä ilman taloudellista riippumattomuutta. Toki, käytännössä Suomessa itsenäisyydellä on yleensä viitattu itsenäisyyteen Venäjästä. Mutta kahleet kuin kahleet. Mielestäni on jokseenkin valheellista väittää tämänpäivän Suomen olevan itsenäinen, sillä samalla kun Suomen itsenäisyyden satavuotis-päivä lähestyy, niin itsenäisyytemme kapenee koko ajan pelottavaa vauhtia. En väitä että mitään täydellistä itsenäisyyttä edes olisi olemassa. Mutta säilyttääksemme kansallisen identiteettimme tarvitsemme huomattavasti enemmän liikkumavaraa, termi joka olisikin sopivan pyöreä ja kätevä eufemismi käsitteelle "itsenäisyys". Sehän on sana joka varmaan maistuu jo vähän väljähtäneeltä joittenkin suissa? Mielestäni ainoa tie tästä eteenpäin on globalismin hylkääminen ja paluu suurempaan kansalliseen itsemääräämisoikeuteen, jotta niiden jotka maksoivat aikoinaan niin kovin kalliin hinnan Suomea puolustaessaan ei tarvitsisi jälleen kerran kääntyä haudoissaan. Sillä historia ei ole päättynyt.

 

Lukijan kirjoitus: Ahti Valkeapää.

 

Vieraskynä su 07.05. 08:58

Kommentit: 1

Juha. su 07.05.2017 11:54 0

Hyvä ja pitkä kirjoitus, joka takaa sen että sen puhki "ampuminen" on perin vaikea pala. Reaalisesti Suomen itsenäisyys päättyi EU jäsenyyteen v. 1994. Tämähän on se vanha puhki soitettu levy, mutta se on jo perustuslaillinen tosiasia. Ja kun ottaa huomioon sen, ettei se kyse ole pelkästään mistään jämptistä lakipykälien tavaamisesta, vaan siitä, että suomalainen poliitikon "kansanluonne" on olla yltiö "toismaalainen". Eli se vähinenkin jäljelle jäänyt on ulosmitattu "mallioppilas" mentaliteetilla ilmeisesti odottaen jonkunlaista "Hymy Poika patsasta" kevät päättäjäisissä. Ns. Wanhat eurooppalaiset "kulttuurikansat" ovat sopeutuneet tuon Direktiivi järjestön langettamien sääntöjen ja standardien bluffaamiseen on Suomessa menty pilkun tarkasti mieluusti ampuen omaan jalkaan pystypäin kuvitellen, että tuolla saadaan mainetta sen sijaan kun se koetaan "suuressa maailmassa" tyhmyydeksi. En voi ikäväkseni todeta erästä venäläisten antamaa käsitettä eli ns. "lempinimeä" suomalaisille. Nimittäin "Tsuhna", sellainen vähän yksinkertainen tomppeli ja hyväuskoinen hölmö. Me taas puhumme Ryssistä, joka oli suoranainen kielletty kirosana Neuvostoliiton ollessa voimissaan ja YY'A-sopimuksen kulta-aikoina jolloin "kaksi yhteiskuntajärjestelmältään erilaista valtiota saattoivat olla ystäviä keskenään" slaavilaiseen poskisuudelmaan saakka. Sekin on mennyttä historiaa. Venäjän Karhun kanssa saattoi kuitenkin elää. Sanoisin, että vaikka tietyt ikävät rajoitukset vallitsiva, kuitenkin elämä oli "ittellistä" määrätyllä tavalla. Nyt kun politiikkojen "rahanmaa" on EU. Suomen kansa on vain haitake pienten suurten poliittisten johtajiemme tiellä suureen virkaan ja onneen henkilökohtaisella tasolla. Se mihin meidät myydään ja mihin hintaan. Jää nähtäväksi. Ns. "Yhteisöllisyys" on nykyään sitä luokkaa, että kukin huolehtikoon vain itsestään.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11. 07:42

Uusi Suomi sensuroi tällä kertaa radiologian erikoislääkärin kirjoituksen

to 16.11. 20:18

Kuka tulee hallitsemaan Jerusalemissa?

ti 14.11. 04:56

Justin Trudeau ja kulttuurin "avoimuus"

to 09.11. 06:12

100 vuotta Balfourin julistuksen jälkeen - Hamas ja boikottiliike protestoivat Lontoossa

pe 03.11. 18:07

Valehtelua ja vedätystä kunnan päätöksenteossa

to 02.11. 11:02

Itsetuhoisen Euroopan pelastaminen

ti 31.10. 12:36

Hamasin ja Fatahin välinen sovinto on romahduksen partaalla

la 28.10. 15:21

Simo Ruoho: Portland

ti 24.10. 13:47

Muslimihuivi on Shariaa

su 22.10. 11:07

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

ma 20.11.2017 07:40

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

ma 20.11.2017 09:18

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

ma 20.11.2017 10:13

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49