Blogi: Timo Vihavainen, ti 09.05.2017 07:30

Kansakuntien loppu?

Kansakuntien hiipuminen?

 

Tunnetun sanonnan mukaan kansakunnan kuuluu sekä muistaa yhdessä tiettyjä asioita että unohtaa toisia.

Tämä ilmeisesti vastaa vallitsevaa käytäntöä, ainakin suuresti ottaen. Vaikka erilaiset pienryhmät ja vähemmistöt muistavat erilaisia asioita kuin kansan suuri enemmistö, määräytyy suuri kertomus normaalitapauksessa sen kuvan mukaan, jonka jälkimmäinen muodostaa.

Lienee selvää, että vähemmistöjen kokemus, enempää muin niiden edut ja pyrkimykset, saati tabut ja uskomukset eivät voi määrätä enemmistön toimintaa ja maailmankuvaa silloin kuin kysymys on kansakunnan elinkysymyksistä. Historia kirjoitetaan sen mukaisesti.

 Jopa pluralismia kannattavat yhteiskunnat, kuten amerikkalainen, saattavat kriittisissä tilanteissa muuttua hyvinkin suvaitsemattomiksi ja autoritaarisiksi. Muistakaamme vain amerikanjapanilaisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana.

Lainkaan aliarvioimatta valtion pakotuskoneiston merkitystä Suomessa viime sotien aikana, lienee oikeutettua sanoa, että maamme oli poikkeuksellisen hyvin onnistunut integroimaan vähemmistöryhmänsä sodan palvelukseen. Se koettiin yhteiseksi asiaksi.

Huolimatta vuoden 1918 raskaasta perinnöstä jopa kommunistit saatiin mukaan sotaponnistuksiin. Stalinin valloituspolitiikka Saksan rinnalla 1939-1941 ja suomalaisia Neuvostoliitossa niittänyt hirmuhallinto olivat sen verran vahvoja argumentteja, että vain hyvin pieni joukko enemmän tai vähemmän normaalista poikkeavaa ainesta halusi toimia vihollisen hyväksi.

Kuten tunnettua, myös juutalaiset, Suomen venäläiset, tataarit ja muutkin vähemmistöt, jotka meillä olivatkin hyvin pieniä, toimivat aivan nuhteettomasti ja jopa kiitettävästi kansakunnan puolesta ja ilmeisesti siis oli täysin syy laskea sen täysiarvoisiksi jäseniksi.

Kyseessä oli, kulunutta sanontaa käyttäen ”yhteinen tulikoe” ja juuri sellaisissa syntyy kansakunta, mikäli se ymmärretään Ernest Renanin hengessä ”päivittäisenä kansanäänestyksenä” sen sijaan, että sitä pidettäisiin ikuisena ja annettuna veren ja maan määrittämänä kokonaisuutena.

Renanin mielestä kansakunta muodostuu sekä yhteisistä muistoista että tahdosta elää yhdessä myös nyt ja vastaisuudessa. Nämä eivät ole selviöitä, sillä kansakunnilla on alkunsa ja loppunsa, siis Renanin mielessä.

Jos ihmiset ovat kärsineet, iloinneet ja toivoneet yhdessä, on se tärkeämpää kuin tullirajat tai passien määrittelemä kansalaisuus, puhumatta ihmisten fyysisistä tai psyykkisistä erityispiirteistä. Renanin mielestä kansakunta merkitsee suurta solidaarisuutta, joka perustuu niihin uhrauksiin, joita se on tehnyt ja joita se on valmis tekemään myös tulevaisuudessa.

Renanin kuuluisa puhe Sorbonnessa, jossa hän esitti tässä kosketellun käsityksensä kansakunnasta, pidettiin vuonna 1882. Vain reilu vuosikymmen oli tuolloin kulunut Saksan-Ranskan sodasta ja vain kolmisenkymmentä vuotta oli jäljellä ensimmäiseen maailmansotaan.

Tätä ajatellessa puhujan ylevä paatos ja gallialainen lennokkuus saattaa tuntua ontolta. Oliko sotien syynä itse asiassa tuo nationalismi? Ehkäpä kansakunnat todella ansaitsisivat mahdollisimman pian saada sen loppunsa, jonka Renan kerran ennusti tulevan? Eikö se EU:n myötä ole jo ollutkin tapahtumassa?

Kansakunnan muisti on aika erikoinen ja jopa paradoksaalinen asia. Postmodernien näkemysten myötä on yhä suositumpaa puhua sen keinotekoisuudesta ja jopa pahanlaatuisuudesta. Itse kansakunnan olemassaolo kiistetään yhä useammin ja halutaan sen sijaan nostaa esille erilaisten vähemmistöjen kokemukset sen vastakohtana.

Historian entinen valtiokeskeisyys ja jopa kansakunnan tarinaan keskittyminen ovat poissa muodista. Sen sijaan on nykyään monella taholla haluttu keskittyä siihen, mikä oli poikkeavaa, vaiettua ja jopa sorrettua, ellei peräti nationalismin hirviön murskaamaa.

Sotien aikana ei ole tapana korostaa yksilöä eikä hänen oikeuksiaan, vaan uhrimieltä ja valmiutta tinkiä omista eduista yhteisen asian hyväksi. Sattuneesta syystä juuri sodat myös ovat jokaisen kansakunnan suuria hetkiä, hyvässä ja pahassa. Ei ole sattuma, että ne itsenäisyyspäivänä nostetaan esille.

Sotien muistaminen on ilmiönä kiinnostava ja tärkeä. Ranskalaisille Napoleonin sodat olivat kansallisen suuruuden aikaa ja Saksan-Ranskan sota vuosina 1870-71 sen sijaan sietämätön kansallinen nöyryytys. Asiaa koskeva näyttely on nyt Ranskan sotamuseossa.

Kyseessä oli ennen muuta itse aiheutettu onnettomuus, mutta sen kostaminen saksalaisille muodostui suureksi kansalliseksi tehtäväksi, jonka seurauksiin voimme kohtalaisen pätevällä logiikalla lukea molemmat maailmansodat.

Kansakunnan häpeää symbolisoivat Saksalle menetetyt Elsass ja Lothringen. Niistä neuvottiin olemaan koskaan puhumatta, mutta aina ajattelemaan niitä. Olihan kyseessä historiallinen vääryys, jolla tosin oli oikaistu Ludvig XVI:n aikana tehty samanlainen vääryys. Niinpä niiden jatkamista voitiin aina pitää jommallakummalla taholla kansallisena velvollisuutena.

Jälkeenpäin on helppo nähdä, miten paljon paremmin Euroopan ja jopa koko ihmiskunnan asiat olisivat voineet kehittyä, mikäli noiden kahden maakunnan asiat olisi voitu ratkaista ilman väkivaltaa ja kansallisia intohimoja, kysyen mieluummin paikallisen väestön mieltä ja tyytymällä siihen.

Menneiden uhrausten muisteleminen on nyt Euroopassa jäänyt pois muodista. Kansakuntien halu elää yhdessä nyt ja vastaisuudessa on sekin alkanut rakoilla. Onko nyt jo näkyvissä Renanin ennustama kansakuntien loppu?

Selvää on ainakin, että Euroopasta löytyy monia, joiden mielestä tämä olisi hyvä asia. Tullien poistaminen ja kansalaisuuden merkityksen väheneminen ovat jo olleet pitkä askel kohti yhteistä Eurooppaa.

Entä mitä voitaisiin saada mahdollisesti häviävien kansakuntien tilalle? Voitaisiinko isänmaat ja äidinkielet korvata yhteisellä eurooppalaisella identiteetillä ja ehkä jopa uudella kielellä, kuten kommunistinen utopia kerran edellytti?

Siinä tapauksessa kai Renanin kuvitteleman ”päivittäisen kansanäänestyksen” tulisi saada enemmistöjen kannatus, joka heijastaisi halua elää yhdessä ja asettaa yhteinen etu oman edun edelle. Ehkäpä tarvittaisiin myös yhteinen eurooppalainen historia, joka kertoisi yhteisistä uhrauksista, jollaisiin kansat ovat valmiita myös tulevaisuudessa.

Esimerkkinä voisivat olla ne kärsimykset, jotka aiheutuvat EU:n maksumiesmaissa rahan keräämisestä niille roskalainoja myöntäneille pankeille, jotka olivat työntäneen niitä hulivilimaihin. Myös nuo ankaralle säästökuurille määrätyt maat kärsivät niin paljon, että asialla voisi olettaa olevan jotakin syvällistä, positiivista annettavaa niiden väestölle.

Saksalaiset ovat tiettävästi tyytyväisiä EU:hun, vaikka tuskin ovatkaan sen hyväksi mainittavia uhrauksia tehneet ja myös Ranskan vaalit viittaavat siihen, että kansa on vähemmän EU:ta kuin itsenäisyyteen palaamista vastaan.

Ja kukapa olisi sanonut, että EU, enempää kuin isänmaakaan tuo pelkkää onnea ja auvoa. Saattaa se olla, että suuri osa Euroopan väestöä ihan aidosti haluaa alueelleen yhä enemmän vierasta kulttuuria ja uskontoa edustavia, usein vihamielisiä maahanmuuttajia.  Ehkä se kärsii mielellään vaikka puutetta ajatellessaan, että globalisaatio joka tapauksessa tukee kehittyvien talousmahtien nousua, vaikkapa sitten oman kansan kustannuksella.

Onhan kyseessä jalo rooli, joka on selvästi altruistisempi kuin oman isänmaan edun ajaminen, kukaties muiden kustannuksella. Voipa se olla, että tällaisesta toiminasta tulee niin suuria moraalisia palkkioita, että niiden vuoksi sitä on valmis myös kärsimään.

Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kauan? Ranska ei nyt tunnu lainkaan vakaalta eikä sen tulevaisuus populistin johdolla vaikuta rohkaisevalta.

Timo Vihavainen ti 09.05. 07:30

Kommentit: 1

Juha. ti 09.05.2017 11:34 0

Kansakunta aate voidaan lopettaa yhtälailla kuin vanha Ruunakin. Se ei evoluutiollista kehitystä, joka vuosien ja vuosikymmenien saatossa hiipuu pois itsestään sekoittuen ja hitsautuen itsestään kuin tulivuoresta purkautuva laava jähmettyen ja kylmeten piin kovaksi massaksi. Euroopan kansallisvaltioita ollaan tietoisella politiikalla ja aivopesulla sekä siitä kehityksen vähemmän ihastuneiden poliittisella vainoamisella yhteiskunnallisessa kuin työelämässäkin suoranaisella mielipidevainolla. Aivan kuten alku aikojen kristittyjäkin vainottiin Rooman Valtakunnassa ja vainotaan yhä niissä maissa, joista tänne on ns. "hätää kärsiviä" tullut. Koko maailman on vallannut se sama vääristynyt sosiaalinen tukimuoto aivan kuten esim. Suomessakin sisäisesti, että vahvoja ja rikkaita tuetaan, kuin he olisivat niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Vanhukset, vammaiset, sairaat, työttömät, mielenterveysongelmaiset (Ei YLE:n slogan) ja muut sen sijaan jätetään heitteille ja viellä kuin siinäkään ei olisi tarpeeksi. Otetaan heidän eläkkeistään, työttömyyskorvauksistaan, sairaspäivärahoista ym. leikaten niitä "Tehdään yhdessä" tai "Nostetaan maa kuntoon" -hengessä tehden heistä yksin maksumiehiä sille, että maan päättäjät ovat velkaannuttaneet tämän maan miljardien eurojen velkataakan alle. Sen sijaan rikkaat ja hyvätuloiset rössöttävät kuten ennenkin ja " "järjestelevät" taloudellisia "asioitaan" (Sipilä ja kumpp) veroparatiiseihin verottajan käpälien ulottumattomuuteen. Ne pienet ihmiset, joilla ensinnäkään ole mitään, saatika osaisivat tai pystyisivät samaan. Heiltä sen sijaan nyhdetään kaikki irti saatava ulosottomiehen avustuksella sellaisella tehokkuudella kuten Kustaa Vaasa aikoinaan verotti Itämaan talonpoikia ja turkismetsästyksellä eläneitä armeijan tulevia nostomiehiä repaleisissa vaatteissaan. EU tulee olemaan se "Euroopan Yhdysvallat", joka Neuvostoliitolta jäi kesken kaikkine sen siihenastine "saavutuksineen" ja siitä vielä eteen päin (valitettavasti) lakikorkeuteens



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jälkidemokraattinen maailma

ma 21.05. 11:11

Tunnettu sotilas

la 19.05. 12:41

Ruokaturismia nyt!

pe 18.05. 15:05

Koiranleuka?

ke 16.05. 16:16

Yleisen ja erityisen suhde aikakautemme oloissa

ti 15.05. 18:05

Lehdestäni

ma 14.05. 10:18

Tasanjaon maailmasta

la 12.05. 23:08

Laki ja oikeus

to 10.05. 17:53

Suunnitelma A

ke 09.05. 23:43

Mikä meitä erottaa?

ti 08.05. 11:32

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?

ma 21.05.2018 11:10

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

MTV 3 - Palkinto hyvästä journalismista?

la 19.05.2018 12:42

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Aku Louhimies Yleisradion maalitauluna

la 19.05.2018 17:26

Olli Pusa

Kommunistista oikeusteoriaa käytännössä

ti 08.05.2018 18:43

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jälkidemokraattinen maailma

ma 21.05.2018 11:11

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28