Blogi: Heikki Porkka, ti 16.05.2017 21:19

Yle, Jääskeläinen ja sananvapaus

Yleisradion toimittajat ovat viime aikoina antaneet julkisuuteen kuvaa, jonka mukaan Atte Jääskeläinen on Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen toimittajien sananvapauden merkittävin este.

Henkilökohtaisesti en usko näin yksinkertaiseen totuuteen.

Miten toimittajien oma liitto, journalistiliitto, on suhtautunut sananvapauteen, kun toimittajat ovat joutuneet luupin alle?

Yleisradion ex-toimittaja Jouni Tervo esitteli vuonna 2 000 Ylen MOT–ohjelmassa toimittajaliiton nimilistan, jonka jälkeen toimittajien etujärjestö hermostui.

Toimittajaliitto oli taistolaiskommunistien järjestö, joka sai Neuvostoliitosta ainakin 150 miljoonaa markkaa neuvostomyönteisen propagandan levittämiseen. Taistolaiskommunistit ihailivat sokeasti Neuvostoliittoa ja hyväksyivät väkivallan poliittisen vallankumouksen välineenä.

Taistolaiskommunistien Neuvostoliiton ihailun astetta kuvaa erään taistolaisnaisen linja-autossa lausumat hurmoshenkiset sanat, ”voisinpa joskus synnyttää lapsen tähän maahan”. Sanat lausuttiin hetki sen jälkeen, kun linja-auto oli ylittänyt Suomen ja Neuvostoliiton rajan matkalla kohti Leningradia, kuten Pietarin neuvostoaikojen nimi kuului.

Toimittajaliiton edustajat verkottuivat aktiivisesti merkittävimpiin tiedotusvälineisiin, erityiskohteina olivat Yleisradio, Helsingin Sanomat, Suomen tietotoimisto (STT) ja Hufvudstadsbladet.

Toimittaja Jouni Tervon toisessa dokumentissa ”Mustan laatikon salaisuus” kerrotaan, että esimerkiksi Helsingin Sanomien toimitusosasto oli kiivaimpana taistolaisaikana täydellisesti äärivasemmiston ja toimittajaliiton käsissä. Helsingin Sanomien nykyistä ääripunavihreässä kuplassa lillumista ei tarvitse ihmetellä, perinteet velvoittavat kansallisvaltion vihaamiseen.

Toimittaja Tervon julkistettua toimittajaliiton nimilistan, sai hän kimppuunsa journalistiliiton, joka väitti listan julkistamisen olleen laiton. Yle veti nimilistan pois julkisuudesta, mutta tietosuojavaltuutettu totesi myöhemmin, että listan julkaisulle ei ole estettä.

Kuka johti Journalistiliittoa, kun toimittajat hermostuivat totuuden paljastumisesta?

Markkinointi ja mainonta –lehden 23.5.2002 julkaistu uutinen kertoo seuraavaa:

”Pekka Laine, 54, jatkaa Suomen journalistiliiton puheenjohtajana. Journalistiliiton liittokokous valitsi Laineen tehtävään seuraavaksi nelivuotiskaudeksi yksimielisesti torstaina Turussa.

Laine on johtanut noin 13 000 jäsenen journalistiliittoa vuodesta 1992. Ennen liittojohtajakauttaan Laine työskenteli toimittajana Yleisradiossa.”

Journalistiliiton käsitys sananvapaudesta ei hämmästytä. Yleisradion toimittajat ovat pitäneet hyvän huolen siitä, että journalistiliiton nihkeä suhtautuminen aitoon sananvapauteen on myös nykyisin tärkeä osa yleläistä uutistoimintaa. Turha syyttää Jääskeläistä, jos peilistä näkyy vino nassu.

Miksi toimittajaliiton asiat ovat juuri nyt ajankohtaisia? Siksi, että mediassa on näkynyt jo pitkään uustaistolaisuuden suosion nousu, joka kulminoituu jälleen Yleisradioon. Ylen uudesta äärivasemmistoa suosivasta linjasta on selkeää näyttöä, mutta siitä kertominen vaatii oman juttunsa.

Jouni Tervon aikoinaan julkaisemaan ja Ylen hyllyttämään taistolaistoimittajien nimilistaan pääsee tutustumaan tästä.

Heikki Porkka ti 16.05. 21:19

Kommentit: 1

Juha. ke 17.05.2017 12:13 0

Muistan tuon Tervon ohjelman nyt kun muistutettiin. Milloin tämä maa vapautuu todenteolla kommunististen toimittajien ikeestä, jotka suoltavat Pohjois-Korealaista jargonia. Ikävän asian eli Sisällissodan (Vapaussota) v. 1918 voittivat valkoiset, mutta käytännöllisesti katsoen geopoliittisesta sijainnistamme johtuen Suomessa ovat rällänneet punikit (punaiset), jotka kaappasivat vallan Helsingissä ja pyrkivät vangitsemaan laillisen Suomen hallituksen joulukuussa 1917. Toisaalta tuo on säännönmukaisuudessaan ja itsestäänselvyydessään muodostunut itseisarvolliseksi laiksi, ettei sen takia edes viitsi hiuksiaan harventaa. Meteliä mahtuu maailmaan ja "haukkuva koira ei pure". Ainoa raikas tuulahdus YLE:ssä ja koko yhteiskunnassa ja sen sisäisessä hengessä tulvahti välittömästi Neuvostoliiton kaatuessa v. 1991 ja kommunismin luhistuessa aiheuttaen tuolle maalle aineellisen ja henkisen vararikon, joka heijastui omien änkyrä-kommunistiemme.lähes henkiseen luhistumiseen heidän joutuessa selittelemään änkyrä aikojen edesottamuksiaan. Häpeillen he koittivat selitellä ja osa tuomitsi tekonsa edes jossain määrin tai kokonaan, sillä henkistä kotia ei ollut enää olemaas ja puollustamassa yksin koko maailmaa vastaan seisovaa kommunismin ihanteisiin uskovaa ihmistä. Joa YLE:n TV kuuluttaja Tutteli Tiivola, joka oli Mika Tiivolan (SYP) miniä ja äärikommunisti erotettin välittömästi työstään. Hänen pitäessä pitkän monologin kuuluttamastaan ohjelmasta, joka kertoi Vietnamin sodasta 1960-luvulla, jonka Etelä-Vietnam ja USA hävisivät. Hänen "alustuksensa" oli kiihko kommunistinen näkemys, joka nyt oli tavallaan "tavallinen" Suomessa. Tämä poliittinen vasemmistolainen kannanotto kuitenkin johti siihen, että ilmeisen oma-aloitteisesti YLE irtisanoi TV-kuuluuttajansa heti tuon tapahtuman jälkeen. Olen satavarma, ettei nyt Herran vuonna 2017 enää kävisi noin. Päinvastoin tuolla teolla "fiilisteltäisiin" viikko kaupalla.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yle, Uganda ja Irak

to 15.02. 20:10

Suomen poliisi Orwellin jalanjäljissä

to 15.02. 14:43

Yleisradio haitallisen politiikan asianajajana

ti 13.02. 23:16

Banana Republic Finland - Facebook antoi kirjoituskiellon

ti 13.02. 21:48

Yle huolissaan - irakilainen on surmattu Irakissa

ma 12.02. 10:08

EU-utopian etenemisestä

ma 05.02. 09:39

Punavihreän naisen logiikka

ke 31.01. 17:46

Presidenttiehdokkaista ja terrorismista

pe 26.01. 07:10

Petteri Orpo liittovaltion asianajajana

ma 22.01. 13:47

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01. 19:37

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen

ma 19.02.2018 10:14

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Suvi Linden ja kokoomus - valoa hämärään!

su 18.02.2018 06:09

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja Irak

to 15.02.2018 20:10

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Määrä ja määrättömyys

ma 19.02.2018 10:19

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36