Blogi: Timo Vihavainen, su 21.05.2017 18:37

Kosmopoliittisia runoilijoita

Kosmopoliittisia runoilijoita

 

Heinrich Heine, Deutschland. Ein Wintermärchen, 1844 (Projekt Gutenberg)
Роберт Винонен, Разлука береговКнига стихов. Ингерманландия, 2017, 203 с.

Heinrich Heine kuuluu lempirunoilijoihini. En tarkoita niinkään Laulujen kirjaa, joka lienee meillä tunnetuin, kuin Saksanmaata (Deutschland. Ein Wintermärchen). Sehän on vallan mainiota poliittista satiiria, jonka kaikkia viittauksia tuskin oikein käsittää, mutta jota siitä huolimatta on nautinto lukea. Rytmi toimii ja loppusoinnut pelaavat.

Ajatellaan nyt vaikka tätäkin:

 Zu Aachen, im alten Dome, liegt
Carolus Magnus begraben.
(Man muß ihn nicht verwechseln mit Karl
Mayer, der lebt in Schwaben.)

Ich möchte nicht tot und begraben sein
Als Kaiser zu Aachen im Dome;
Weit lieber lebt ich als kleinster Poet
Zu Stukkert am Neckarstrome.

 

Kuka mahtoi olla Karl Mayer, en tiedä. Luulen että runoilija yksinkertaisesti loi tyhjästä tämän herran, jota tarvittiin kertakäyttöiseksi statistiksi runoon.

Saksanmaan käänsi suomeksi Otto Manninen ja muistan, että käännös oli erinomainen, vaikka värssyt alkavat muistissani jo hapertua. Joka tapauksessa Heinen hilpeä pilkanteko preussilaisesta byrokratiasta, joka oli tunkeutunut hänen kotiseudulleen Reininmaalle, jäi mieleen.

Välillä suorastaan ihmettelin sitä kirpeyttä jota runoilija osoitti kuvitellessaan höyhentävänsä Preussin kotkan ja pistävänsä sen reininmaalaisen metsästäjäseuran maalitauluksi:

 

Du häßlicher Vogel, wirst du einst
Mir in die Hände fallen,
So rupfe ich dir die Federn aus
Und hacke dir ab die Krallen.

Du sollst mir dann, in luft'ger Höh',
Auf einer Stange sitzen,
Und ich rufe zum lustigen Schießen herbei
Die rheinischen Vogelschützen
.

 

Mutta kysehän oli läntisestä vapaudesta, jota susirajan takaiset berliiniläiset tulivat kuristamaan. Heistä runoilija antoi aika ilkeän kuvan:

 

Noch immer das hölzern pedantische Volk,
Noch immer ein rechter Winkel
In jeder Bewegung, und im Gesicht
Der eingefrorene Dünkel.

Sie stelzen noch immer so steif herum,
So kerzengerade geschniegelt,
Als hätten sie verschluckt den Stock,
Womit man sie einst geprügelt.

 

Alkusanoissa Heine vakuutteli olevansa yhtä hyvä patriootti kuin kuka tahansa. Kuitenkin hänen Ranskan-ihailunsa on läpitunkevaa ja sille näyttäisi olevan myös selkeä selitys: Napoleonin aikana tuli myös Düsseldorfin seudulla voimaan Code civil, joka antoi myös juutalaisille täydet kansalaisoikeudet.

Toisaalta Preussiakaan ei kannata kovin suvaitsemattomaksi luokitella, ottihan juuri se avosylin vastaan Ranskan karkottamia hugenotteja.

Joka tapauksessa Heinen preussilaisvastaisuus oli läpitunkevaa ja metsä vastasi samalla mitalla. Preussin johdolla yhdistetyssä Saksassa Heinellä oli aina paljon vihamiehiä. Hän oli sellainen epäsaksalainen kosmopoliitti

Tämän kun muistaa, tuntuu suorastaan oudolta nähdä Heinen rienaavaa olemusta kuvaava rennosssa asennossa istuva patsas Berliinissä Humboldt-yliopiston vieressä. Patsas tehtiin DDR:ssä, mutta tuotiin paikalleen vasta Saksojen yhdistyttyä.

Helpompaa oli ymmärtää, että tuolla vastapäätä 1930-luvulla poltettiin aikoinaan kirjarovioita, joissa myös Heinen kirjat paloivat. Kyseessähän sinänsä oli jo vanha saksalainen tapa, jota oli käytetty juuri 1800-luvun alussa.

Heine sattumoisin oli se, joka lausui lentävän lauseen siitä, että kirjojen polttaminen on vain esileikkiä, jonka jälkeen siirrytään polttamaan ihmisiä. Hänellä saattoi olla mielessään vuoden 1817 Wartbugin kirjarovio, vaikka itse tuo kuuluisa sitaatti sijoittuu Espanjanreconquistan aikaan.

Mutta Heinen politikointiin en ota kantaa. Preussilaisvastaisuudessaan runoilija muistutti aika lailla esimerkiksi Mihail Bakuninia, joka kirjoitti kirjan ”ruoskasaksalaisesta imperiumista” (Кнуто-германская империя). Runoilijana hän joka tapauksessa oli kepeän ja vailla kaikkea pateettisuutta olevan, uuden saksalaisen tyylin luoja.

Syystä tai toisesta Heine tuo elävästi mieleeni erään suuren suomalaisen runoilijan, nimittäin Robert Vinosen.

Vinonen on inkerinsuomalainen paluumuuttaja, joka toimi aikoinaan Moskovassa Maailmankirjallisuuden instituutin professorina. Hän on julkaissut kolmattakymmentä nidettä venäjänkielistä runoutta.

Vinosen runous on Heinen tavoin kepeää ja tyylillisesti mestarillista puhetta. Hän käyttää sidottua mittaa ja liikkuu suvereenisti eri runomitoissa ja tyylilajeissa. Aihepiirit vaihtelevat ikuisista kysymyksistä ajan politiikkaan ja erotiikasta ja viinasta rehevään seksiin.

Omar Haijjamin tyylisiä runoja Vinonen on julkaissut kokonaisen kirjan ja myös Francois Villon on hänen muuan alter egonsa.

Vinosen uusin kokoelma Разлука берегов on samaa taattua työtä kuin muutkin lukemani Vinosen kirjat. Ikuisuuskysymyksiä pohdiskellaan itseironisesti ja miehekkäästi, ilman pateettisuuden häivää.

En yritäkään kääntää runoutta, ymmärrän jo, että se vaatii erityislahjakkuutta. Tässä joka tapauksessa pätkä kokoelman ensimmäisestä runosta translitteroituna, jotta kirjoittajan sanataituruudesta voi saada käsityksen:

Tverdili mne: utšenje -svet…
No kak otjavlennyj oboltus
Ja poljubil so školnyh let
Ne debri algebri, a globus.

Tai vaikkapa tämä:

Прощай, человек вчерашний
Спасибо, что был ты мной!
Меня ты не понимаешь-
Еще бы! Ведь я другой.

 

Kokoelmassa on osia, jotka perustuvat kaikkien tuntemien riimien jatkamiseen toisella tavalla ja toisesta näkökulmasta ja siellä on myös ajankohtaiseen politiikkaan ja menneisyyteen kantaa ottavia runoja. Kaikkia ei voi ymmärtää tuntematta lukuisia intertekstuaalisia viittauksia, vai mitenkä se pitäisi ilmaista?

Tässä malliksi pätkä Lermontoviin viittaavasta runosta:

Недаром ведь, скажи-ка дядя
К вождю шагая от вождя,
Узнали мы, какие б…ди
Имели нас, руководя

 

Historiallisessa osastossa kirjailija muun muassa näkee unessa muuttuneensa Leniniksi, toisissa runoissa hän keskustelee ystäviensä, klassikkojen kanssa. Kaikki nerot kelpaavat ystäviksi, paitsi Majakovski ja siihen on syynsä. Juuri hän näyttää edustavan sitä samaa prinsiippiä, joka on venäläisyydessä vihattava, kuten Heine vihasi preussilaisuutta.

 

Turhan vaatimaton ei ole runo siitä, miksi Vinоnen kirjoittaa runoja:

От Бога, может быть, порой
Иной судьбы ты ждал
Но приходилось брать перо
Поскольку -Божий дар.

Jumalan lahja se on. Lukija kyllä vakuuttuu asiasta, mikäli Vinosen toinen toistaan vaikuttavampia kirjoja lukee.

Ammattilaisten asiaksi jääköön kirjojen arvosteleminen, itse voin vain sanoa nauttivani niistä paljon enemmän kuin suomalaisesta ns. nykyrunoudesta, joka niin kovin usein on joko sentimentaalista parkumista tai muuten perin vaikeasti avautuvaa, minkä vuoksi sen mieluummin jättää rauhaan.

Mutta Vinosen kirjaoja pitäisi kääntää suomeksi. Kukahan sen pystyisi tekemään? Ei taida olla uusia Otto Mannisia tarjolla?

Timo Vihavainen su 21.05. 18:37

Kommentit: 1

Juha. su 21.05.2017 20:00 0

Parasta onkin muistella menneisyyttä. Nykyisyydestä' tulee sairaaksi.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kiova kasvaa

Klo 12:38.

Suomen onnea valvomassa

la 18.11. 07:37

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11.2017 08:17

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21