Blogi: Heikki Porkka, ti 23.05.2017 15:20

Manchester - ajatukset tosiasioissa

Ei pidä hämmästellä miksi surullisia asioita tapahtuu, sen sijaan kannattaa ihmetellä, miksi potentiaalisia pomminheittäjiä ja itsemurhapommittajia ei heitetä ulos maasta.

Suomen osalta voi ihmetellä miksi hallitus sallii edelleen epämääräisen väen valumisen rajan yli.

 

Tosiasioiden valossa Britannia on suorastaan tilannut järkyttäviä ongelmia maaperälleen.

Vuonna 2016 Britanniassa kerrottiin laajan tutkimuksen perusteella, että yli 100 000 brittiläistä muslimia hyväksyy itsemurhapommittajat ja muun terrorismin.

Lisäksi vain joka kolmas (34 %) brittiläisistä muslimeista aikoo ilmoittaa poliisille, jos havaitsee lähipiirissään jihadismiin sekaantumista. Britanniassa asuu noin 3,5 miljoonaa muslimia, joten tutkimuksen antaman tiedon mukaan yli miljoona muslimia on valmis suojelemaan jihadisteja.

Tutkimus kertoo myös, että 23 prosenttia Britannian muslimeista on sitä mieltä, että sharia pitäisi ottaa käyttöön Britannian muslimivaltaisilla alueilla.

52 prosenttia pitää homoseksuaalisuutta rikollisena eli rangaistavana asiana. Sen sijaan 31 prosenttia on sitä mieltä, että moniavioisuus on hyväksyttävää. 18 – 24 –vuotiaista muslimeista 35 prosenttia kannattaa moniavioisuutta.

39 prosentin mielestä naisen kuuluu olla alisteisessa asemassa mieheensä nähden.

Joka kolmas brittimuslimi kieltäytyy tuomitsemasta täysin naisen kuoliaaksi kivitystä, jos nainen on syyllistynyt aviorikokseen.

Laaja kysely on toteutettu huhti- ja toukokuussa 2015.

Tutkimusmenetelmästä kerrotaan täällä.

 

Suomeksi sanottuna. Britannia on lirissä. Ja pahasti. Poliittisten päätösten seurauksena.

O-l-i-s-i-k-o Suomessa tehtävä jonkinlaisia johtopäätöksiä vai mennäänkö edelleen vanhalla mallilla Brysselin pakkotaakanjakoa vaativia valtiaita kumartaen?

 

Heikki Porkka ti 23.05. 15:20

Kommentit: 2

Juha. ti 23.05.2017 19:59 1

Minäpä tiedän, enkä edes luule, että ainoana "juhlakalun" tälle meriherruuden ja merientakaisten siirtomaiden Iso-Britannialle. Hän entinen pääministeri Tony Blair työväenpuolue. Hän 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla antoi määräyksen, että maahan on laskettava rajattomasti muslimeita ilman mitään "karsintoja" ja taustantutkintoja. Hän järjesti heille - ullatus, ullatus - täysihoidon sosiaaliavustusten, ilmaiset asunnot, päivähoitopaikat .... no, eihän teille tätä tarvitse selittää. Hän antoi medialle määräyksen olla täysin hiljaa tuosta maahantulijoiden määristä ja yleensä koko jutusta. Täysi banni ja suut suppuun. Kuten suvakit hehkuttavat "positiivisista" (fiktiota" puolista ja rikkaudesta (heidän) ym. kullalla silatuilla asioilla. Pääministeri Toni Blair kielsi tämänkin, koska hän puolueelleen ja itselleen hankki itsekkäistä valtapoliittisista syistä äänestäjiä muslimimaahanmuuttajista. Hän antoi tuolle väelle hillot ja herku, vastapalveluksena oli tietysti ehto, että he äänestävät ja kannattavat "hyväntekijäänsä" vetämässä "punaisen viivan" vääräuskoisen idiootin vaalilippuun. Kuullostaako tutulta? Työväenpuolueet ovat menettäneet perinteistä kannattajapohjaansa yhteiskunnan muuttuessa ja rasvanahka duunarien harmaantuessa ja eläköityessä. Nuorisoa ei etenkään Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ole sosialismi massoittain kiinnostanut. Kuten kautta Euroopan on käynyt näin. Ruotsi, Suomi, Norja,... jne. Mm. SDP:n kunnalisvaaliehdokkaaksi aikovan oli kirjoitettava sitoumus, ettei hän missään yhteydessä sano puolikastakaan sanaa negatiivista maahanmuutosta, vaikka suolestuksia on todistettavasti tapahtunut. Mutta todennäköisesti kyseessä on ollut "rasisti", so.. Who cares?

HTK ti 23.05.2017 23:23 0

Kannattaa laskea, kuinka monta kertaa hallituksen kanavassa (yle) lausutaan sana muslimi tai islam. Toistaiseksi saldo on 0 kertaa.

Hauskoja tyyppejä siellä. Ongelmaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02. 09:55

Yle, Uganda ja Irak

to 15.02. 20:10

Suomen poliisi Orwellin jalanjäljissä

to 15.02. 14:43

Yleisradio haitallisen politiikan asianajajana

ti 13.02. 23:16

Banana Republic Finland - Facebook antoi kirjoituskiellon

ti 13.02. 21:48

Yle huolissaan - irakilainen on surmattu Irakissa

ma 12.02. 10:08

EU-utopian etenemisestä

ma 05.02. 09:39

Punavihreän naisen logiikka

ke 31.01. 17:46

Presidenttiehdokkaista ja terrorismista

pe 26.01. 07:10

Petteri Orpo liittovaltion asianajajana

ma 22.01. 13:47

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02.2018 17:42

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02.2018 17:48

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36