Blogi: Reijo Tossavainen, ma 29.05.2017 07:27

Perussuomalaisten on panostettava someviestintään

Timo Soinin ja monen muunkin mielestä Perussuomalaiset on paras toripuolue. Väite pitää epäilemättä paikkansa. Puolueen kenttäväki on tuttu näky kansan parissa. Läheinen kosketus ihmisten arkeen on koettu tärkeäksi. Hyvä niin.

Maailma kuitenkin muuttuu. Sosiaalinen media eli some on nykyajan tori, jonne kokoonnutaan kertomaan kuulumiset ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tämä pätee erityisesti nuorempiin ihmisiin.

Perinteinen media suhtautuu Perussuomalaisiin kielteisesti, jopa vihamielisesti. On myös tosiasia, että tilanne tulee jatkumaan vähintään yhtä yksipuolisena.

Näistä syistä on helppo päätyä johtopäätökseen, että menestyäkseen Perussuomalaisten on panostettava nykyistä huomattavasti enemmän someen. Ei riitä, että siellä ollaan jotenkin mukana. On pyrittävä "ilmatilan hallintaan". Se edellyttää aivan uudenlaista panostusta, aivan uusia toimintatapoja. Viestinnän painopisteen tulee olla somessa.

Parin viikon kuluttua Perussuomalaiset saa uuden puoluejohdon. Emme vielä tiedä, keitä he ovat. Silti pidän selvänä, että uudistuva johto ymmärtää somen merkityksen. Se on välttämätöntä puolueen tulevaisuuden kannalta. Suorastaan elinehto.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

Reijo Tossavainen ma 29.05. 07:27

Kommentit: 2

Juha. ma 29.05.2017 19:22 0

Totta! Donald Trumphkin tekee niin. Toki sekään ei "medialle" kelvannut. Ikävää vain, että vain kuolemalla voi saavuttaa myönteistä julkisuutta. Eikä sitä ole edes itse kuulemassa.

James Hirvisaari ma 29.05.2017 20:24 0

Olet Reijo puhunut jo viime eduskuntakauden alusta saakka ilmatilan hallinnasta eli somevaikuttamisesta, ja samoin minä pidin asiaa vahvasti esillä. Mutta Soinipa ei asiaa älynnyt vaan osoitti avointa halveksuntaansa asiaa kohtaan. Virallinen puoluejohto vaihtuu, mutta valitettavasti Soini pyrkii hallitsemaan vielä hautansakin takaa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

ti 13.03. 17:56

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Viktor Orbanin Unkari taistelee Sorosin suunnitelmaa vastaan

to 12.04.2018 10:58

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52