Blogi: Reijo Tossavainen, to 01.06.2017 21:14

Ville Niinistö on ihan pihalla

Vihreiden talousajattelun perustana on näkemys, jonka mukaan "sähköä saa pistorasiasta ja rahaa pankin seinästä". Nyt tuon talousviisauden vahvisti puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö.

Hän kirjoitti Twitterissä näin: "Yksityisen sektorin työntekijät eivät maksa julkisen sektorin palkkoja. Kaikki maksavat veroa työstään riippumatta missä työskentelevät."

Merkittävä havainto. Nyt voidaan lopettaa yksityisen sektorin verotus, koska julkinen sektori tulee toimeen toinen toistensa paitoja pesemällä. Ja mitä enemmän pestään, sitä laajemmaksi julkinen sektori voidaan kasvattaa! Tällä keinolla voidaan ratkaista myös työttömyys ja kaikki muutkin yhteiskuntaa vaivaavat ongelmat! Simsalabim!

Ville Niinistön twiittaus osoittaa, kuinka vähäisellä taloustietämyksellä puoluetta johdetaan.

Samalle tasolle on yltänyt vain Alexander Stubb. Hän loihe lausumaan vuonna 2011 ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen, että "nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti."

Samalla totean, että Stubb on havaittu eilen työpaikallaan eduskunnassa. Harrastuksista välipäivä.

  

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

Reijo Tossavainen to 01.06. 21:14

Kommentit: 4

Alcibiades to 01.06.2017 08:55 0

Stubb myös totesi etteivät kreikka-takaukset tule varmasti veronmaksajien maksettavaksi, sillä niiden maksusta vastaa valtio.

En tiedä kumpi on pahempi – että meille valehdellaan noin röyhkeästi, vai että päättäjät olisivat oikeasti noin typeriä.

Alcibiades to 01.06.2017 08:56 0

Vai turvapaikanhakijoiden kustannuksistako Stubb noin kommentoi..?

Juha. to 01.06.2017 17:12 0

"Kaikki maksavat veroa työstään riippumatta missä työskentelevät." Ja Hauki on kala!"

Onko Ville Niinistö TYHMÄ vai onko hän VIHREÄ? Vai molempia? ... Jackpot!!! Kumpi on tyhmempi Alexander Stubb vai Ville Niinistö?

Huomaan, että olen ujostellut kaikki nämä vuodet aivan turhaan! On vain uskallettava aukaista suunsa ja luottaa joukko-oppiin ja alkoiuhin tai siihen kuuluuko edm. joukkoon vai onko se peräti epätosi? Matematiikkaa 1970-luvun alusta.

Juha. to 01.06.2017 17:13 0

korj: "... joukko-oppiin ja alkioihin...



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04. 11:21

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Vihreiden ja taksien tulisi sanoutua irti oman käden oikeudesta

ma 23.04.2018 13:10

Jukka Hankamäki

Miehet huonoja synnyttämään mutta hyviä syyllisiksi

ma 23.04.2018 15:32

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Geza Szilvay ja pysäyttävä patriotismi

la 21.04.2018 21:45

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

"Vain mamut synnyttävät" ja siinä on suurin turvallisuuspoliittinen uhkamme

la 21.04.2018 09:48

Heikki Porkka

Sosialidemokraattien (SDE) suosio jyrkässä laskussa Virossa

ma 23.04.2018 13:07

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Viestini tiukkapipoisille tuplahuivisille musliminaisille

ma 23.04.2018 15:38

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04.2018 11:21

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Villeyden lumo

ma 23.04.2018 15:31

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52