Blogi: Timo Vihavainen, su 04.06.2017 20:52

Puheet ja tosiasiat

Neuvostovastainen agitaatio

 

Sen jälkeen, kun Neuvostoliitosta tuli virallisesti sosialistinen yhteiskunta eli vuonna 1937, alettiin kiinnittää erittäin suurta huomiota siihen, että kansasta nyt tulisi uuden yhteiskunnan arvoinen ja se alkaisi käyttäytyä kuten asiaan kuuluu.

Ankea tosiasia oli, että hyvin monet päästelivät suustaan juuri sellaisia lauseita, joihin heidän todellinen tilanteensa antoi aihetta. Miksipä ei olisi sanottu, että tsaarin aikaan elettiin paremmin ja talonpoikakin sai tehdä työnsä hedelmillä, mitä halusi?

Uusi järjestelmä sen sijaan oli ryöstänyt viljelijältä hänen työnsä hedelmät ja suorastaan tappanut nälkään valtavan määrän työtätekeviä. Kiittääkö olisi pitänyt?

Hallitsevan eliitin vastaus kysymykseen oli myönteinen. Elämä oli tullut iloisemmaksi ja paremmaksi (suuriin nälkävuosiin verrattuna) ja jokainen sai nyt ainakin pitää henkiriepunsa siihen asti, kunnes valtiolla olisi sille käyttöä. Niinpä kansan tuli ymmärtää olevansa onnellinen.

Havaintoesityksillä joita tutkijat ovat nimittäneet terroriksi, saatiin kansa ymmärtämään, että suu kannatti pitää soukalla. Aina löytyi joku lavertelija, joka jostakin syystä halusi kertoa kuulemistaan suorista sanoista sinne, minne pitikin.

Valtio keräsi aktiivisesti tietoa neuvostovastaisista purkauksista ja niistä annettiin aina silloin tällöin muutaman vuoden leirituomioita sellaisille, jotka eivät saaneet hillittyä itseään.

Oliko kansalla sitten syytä purkauksiinsa? Totta kai sillä oli ja se ymmärrettiin erinomaisesti myös siellä ylhäällä, jossa kansan reaktioita seurattiin. Mikäli yhteiskuntaa hallittiin vastoin talouden lakeja, syntyi väistämättä paineita lain rikkomiseen ja myös sen rikkomista tavalla tai toisella. Normaalista terveen järjen mukaisesta käytöksestä oli sen sijaan tehty rikos.

Periaatteessa asia kuitenkin oli päinvastoin. Yhteiskunnan saattaminen sosialismin kannalle oli (kuten väitettiin ja oletettiin) nopeasti lopettanut ihmisten vanhat yksityisomistukselliset vaistot, eikä kukaan enää halunnut asettaa omia ja perheensä etuja kollektiivin ja sosialistisen isänmaan etujen vastakohdaksi tai edes niiden edelle.

Mikäli tällaisia menneisyyden jäänteitä sittenkin yhä esiintyi, oli ne tukahdutettava. Pahimmassa tapauksessa neuvostovastaisuuden varsinaista alkulähdettä oli etsittävä ulkomailta, eihän oma yhteiskunta enää antanut sellaiselle aihetta.

Tavallisen kansanihmisen näkökulmasta toteutui pahin skenaario: sorto, johon liittyi vielä pilkkaa muistuttava kiusaaminen: bjut i plakat ne dajut! Lyövät, mutta eivät sitten edes itkeä anna.

On kiinnostavaa tarkastella sitä aikakautta, jolloin sosialismi virallisesti toteutui Neuvostoliitossa. Juuri samaan aikaan alettiin kuumeisesti jäljittää sellaisia esiintymisiä, julkisia ja yksityisiä, joita nykyisin sanottaisiin vihapuheeksi.

NKVD:n raportit kertoivat kyllä, millaista elämä sosialismin onnelassa oikeasti oli. Vallanpitäjät tiesivät sen varsin hyvin ja ilmeisesti pelkäsivät, että asioita alettaisiin nimittää oikeilla nimillään. Siksi kansaa vaivattiin kaiken maailman kokouksilla, joissa tehtiin päätöslauselmia, joiden mukaan kaikki sujui erinomaisesti ja puoluetta rakastettiin palavasti.

Kansa oppi ennen pitkää varomaan vihapuhetta sekä julkisesti että yksityisesti. Kenenpä kannatti suotta vetää päälleen onnettomuutta. Eivät ne asiat siitä miksikään muuttuneet sanoipa sitten mustaa valkeaksi tai ei.

Eivät johtajatkaan hölmöjä olleet. Totta kai he ymmärsivät, että kansalla oli aihetta kirota heidät alimpaan kattilaan, mutta yhtä hyvin oli selvää sekin, että jos totuuden sanominen sallittaisiin, saattaisi koko järjestelmän kaatuminen olla vain ajan kysymys.

Niinpä kansa hymisteli ja johtajat olivat uskovinaan. Molemmilla oli syytä pitää yllä puheenpartta, joka vain melko kaukaisesti muistutti sitä vanhaa kansan kieltä, jolla asiat sanottiin suoraan ja koristelematta.

Jotkut irvileuat näyttävät tajunneen tilaisuutensa ja ylistivät olevia oloja vallan hillittömästi. En tiedä, uskalsiko kukaan nauraa julkisesti, mutta ainakin sellaiset esiintymiset raportoitiinsinne, minne pitääkin.

En tiedä, mistä tämäkin tuli mieleeni, ehkäpä siitä tavattomasta innosta, jolla jotkut piirit nyt hyökkäävät vihapuheen kimppuun ja näköjään antavat ymmärtää, että juuri se on syynä kaiken maailman onnettomuuksiin tai ainakin uhkaa sellaiseksi muodostua.

Onko kansalla sitten syytä vihapuheeseen? Tuskinpa kukaan niin tyhmä on, että tämän kieltäisi. Mikäli samoja resursseja jakamaan tuodaan tai päästetään maailmalta kaikki halukkaat ja vieläpä asetetaan heidän tarpeensa paikallisten edelle, olisi luonnotonta, ellei asia herättäisi aggressioita.

Toki tämä ei koske samassa määrin kaikkia suomalaisia. Ne, jotka sen vaikutukset joutuvat nahoissaan kokemaan, ovat lähinnä sitä joukkoa, jota aikoinaan nimitettiin proletariaatiksi, matalapalkkaisia ja sosiaalirahoista tavalla tai toisella osansa saavia.

Osalle tämä kehitys sen sijaan sopii erinomaisesti, kuten sosialismikin sopi mainiosti sille uudelle luokalle, joka muodostui niistä yhteiskunnallisista nousijoista (vydvižentsy), joille oli tarjolla uusia hallinnollisia tehtäviä.

Sen joukon näkökulmasta oli tietenkin niin väärin, että toiset halusivat sabotoida heidän onneaan. Niinpä osoitettiin, että objektiivisesti vihapuhujat olivat sortajan ja väkivallan asialla. Jos heidän mielikseen olisi pitänyt tehdä, olisi palattu vanhaan kapitalismiin ja koko maailmanhistoria olisi joutunut astumaan pitkän askeleen taaksepäin.

Niinpä onnelliset omistavat saattoivatkin suurella paatoksella ja paheksunnalla tuomita kansan viholliset, jotka ainakin räikeimmissä tapauksissa oli ammuttava kuin hullut koirat. Kyseessähän ei ollut sen vähäisempi asia kuin koko ihmiskunnan edistys eli sen onni tai onnettomuus.

Niin, Nummisuutarin Esko sanoi kerran: ”Ellei saappaita olisi, eipä taitaisi olla jalkojakaan!” Tässä asiassa muuan puusuutari oli kuitenkin realistisempi ja meidän kannattaa mieluummin seurata hänen ajatteluaan kuin Eskon sinänsä sankarillista uhoa ja komeaa retoriikkaa.

Kyllä ensisijaista tässä yhteiskunnassa on, mitä siinä reaalisesti tapahtuu. Se, mitä tämän johdosta sanotaan, on sittenkin toissijaista.

Joka tapauksessa on myös ensisijaisen tärkeää, että ihmisillä on vapaus sanoa asioista suora ja kiertelemätön mielipiteensä. On mahdollista, että se ei sovi lainkaan niiden intresseihin, jotka valtaa pitävät, mutta niin kauan kuin maa haluaa olla kansanvaltainen, on politiikan oltava avoin kritiikille.

Orwellilaista uuspuhetta meillä tuotetaan jo riittävästi. Se kuuluu totalitaariseen yhteiskuntaan. Avoin yhteiskunta ei saa rajoittaa mielipiteenvapautta minkään poliittisen käsitteen varjolla. Mielipiteen ilmaisun tukahduttaminen jonkin täysin määrittelemättömän ”vihapuheen” tai ”rasismin” varjolla on erittäin vakava ilmiö.

On paljon puhuva ajan merkki, etteivät niin monet, joita asia koskee, näytä tätä lainkaan ymmärtävän. Onko kyse enemmän itsepetoksesta kuin tyhmyydestä tai helppohintaisesta moraalisen pätemisen tarpeesta on kiintoisa kysymys, jota kannattaa käsitellä erikseen.

Timo Vihavainen su 04.06. 20:52

Kommentit: 1

Juha. su 04.06.2017 22:30 0

EU on Neuvostoliiton toisinto ja "paranneltu" päivitys siitä. Mikhail Gorbachev joka toimi Neuvostoliiton valtionpäämiehenä vuosina 1988–1991 on sanonut EU:n olevan samanlaisen kuin Neuvostoliiton, mutta vain paremmissa vaatteissa. Tällä miehelllä oli onnettomasta lopusta huolimatta älliä päässään ja ainoa asia oli vain se, että hän nousi valtaan vasta sitten kun kaikki oli jo myöhäistä. Mutta kaikella on säädetty aika ja Neuvostoliiton raskaaseen teollisuuteen nojautuvalla teräshirviöllä oli oma tehtävänsä suurvaltana maailmassa, jota hallitsivat sen ja USA:n kilpavarustelu ydinohjusten määrässä, joka mielettömyydessään oli eräs maailman historian luku ihmisen viisauden kyseenalaistamisessa. Liekö miten tuhat kertaisesti molemmilla osapuolilla oli "tavaraa" tuhota tämä yksi Maapallo, joka on kohtuullisen pieni osatekijä maailmankaikkeudessa. Mutta asiat tuolloin ainakin otettiin "varman päälle". Niin, "eihän vara venettä kaada."



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Lukijaa palkitaan

ti 25.09. 21:34

Venäläisen elämän ensyklopedia

ma 24.09. 22:34

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09. 22:40

Raakuuden koulussa

to 20.09. 22:31

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09. 23:22

Turmion tieltä terveyteen!

pe 14.09. 23:19

Viimeistä vitsiä myöten

to 13.09. 23:00

Sanat ja vapaus

ke 12.09. 22:16

Kansan petos

ti 11.09. 22:05

Pietarin nostalgiaa

ma 10.09. 22:53

blogit

Vieraskynä

Seksuaalikasvatus ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ti 25.09.2018 22:03

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Kusi päässä, paskat seinillä

ti 25.09.2018 21:33

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09.2018 12:24

Olli Pusa

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09.2018 22:35

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09.2018 11:36

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Lukijaa palkitaan

ti 25.09.2018 21:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40