Blogi: Reijo Tossavainen, ke 07.06.2017 07:23

Kuplassaan mukasuvaitsevaisto ajattelee eri tavalla kuin suomalaisten enemmistö

"Tyytymättömyyden siemenet" raportissa Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) kertoo suomalaisten näkemyksistä, jotka ovat järkyttäneet valtaapitävää punaviherlib eliittiä. Tässä tutkimuksesta yksi poiminta:

Väite: "Vaikka Suomen on kannettava vastuuta sodan ja vainon kohteeksti joutuneista pakolaisista, nykyisen suuruinen maahanmuutto on liikaa."

Peräti 60 % suomalaisista on samaa mieltä ja eri mieltä vain 24 %. Ei osaa sanoa vastaajien osuus on 16 %.

Mukasuvaitsevien mielestä ovien pitää olla apposen auki tänne tuleville, ja innokkaimmat menivät jopa Ruotsiin saakka opastamaan tulijoita Suomeen. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita piilotellaan, ja jopa ev.lut. kirkko syyllistyy laittomuuteen. Ministeri Petteri Orpo korosti, että maahantunkeutujien tulon motiivien arvostelu on rasismia! Pääministeri Juha Sipilä lupasi antaa kotinsa maahantunkeutujien käyttöön! Ei siis ihme, että tänne Pohjolan perukoille vaelletaan monien turvallisten maiden läpi. Äärimmäisen  vastuuttomuuden huipentumana takaisin palaavat Isis-terroristit ohjataan ensimmäiseksi sossun luukulle.

Media välttelee kielteisten uutisten tekoa. Sen sijaan kaikki myönteiset asiat kerrotaan näyttävästi. Jos niitä ei ole, niin sitten keksitään. Kerran maahantunkeutujille järjestettiin lumenluontitalkoot. Ihan hyvä asia, mutta valitettavasti uurastus kesti vain niin kauan kuin media oli paikalla. Sitten alkoi väsyttää.

Suomalaisten enemmistö kannattaa arvoja, jotka ovat Helsingin Sanomien mielestä äärinationalistisia. HS:n asiaton suomalaisten leimaaminen on ikävä esimerkki kuplasta, jossa aviisin punaviherlib toimitus elää.

Minä puolestani olen tyytyväinen ja arvioin, että suomalaisten enemmistö on tervejärkistä. Punaviherlib eliitin yksipuolinen propaganda ei hämää suomalaisia.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

Reijo Tossavainen ke 07.06. 07:23

Kommentit: 3

Alcibiades ke 07.06.2017 07:55 2

Totta. Siinä vaiheessa kun on valmis leimaamaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista ääri-joksikin, kannattaisi ehkä miettiä josko se ääri-ihminen tuijottelisi sittenkin siellä peilissä.

James Hirvisaari ke 07.06.2017 13:41 2

Hyvä kirjoitus, ja erinomainen on myös tuo ensimmäinen kommentti (Alcibiades).

Olen samaa mieltä, suomalaiset ovat asiakysymyksissä enimmäkseen tervejärkistä väkeä. Valitettavasti kuitenkin liian puolueuskollisia sekä myös sokeita näkemään, että puolueet eivät ehkä ajakaan asioita heidän mielensä mukaisesti.

Juha. ke 07.06.2017 23:01 0

Suomea hallitsee punavihreiden hihhuleiden ja liberaalien globalistien diktatuuri, joka Neuvostoliittolaisen vallankumouksellisen johtajan Vladimir Lenin lailla antoi piun paut edustukselliselle ja rehelliselle vaaleilla mitattavalle puolueiden kannatuslukemille ja kansan annettua äänensä sai voittaja puolue mandaatin muodostaan hallituksen jne. Tuokin on itsestään selvyys jota on hyvä kerrata mielessään nyky Suomessakin, sillä niin hämäräksi ja Orwelilaiseksi on meno mennyt. Nyt kesälaitumilleen lähteneet pikku-kersat, eivät tule tietämään tuon taivaallista yllä mainituista demokraattisista periaatteista, sillä ddr:läinen aivopeusjärjestelmä pyörii punavihreiden opettajien ja bimbon opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen muslimi-kevään estrogeenipöllyssä ja vieläpä käärien kahisevaa VOK:ki bisneksessä. Tähän voikin jatkaa "Niin makaa kuin petaa", mutta historialla on taipumus toistaa itseään ja toistaa sykliä,, joka "yllättää" kerta toisensa jälkeen kuten talven tulo suomalaiset. Tätä maata johtaa Helsingin punavihreä mädänneistö johon myös Helsingin kinkeripiirin kirkkokunta pappeineen, papittareineen ja ylimpänä viininlaskijana Huikkapiispa Irja Askola. Helsingin kaupunkivaltio elää omaa elämäänsä kuin satiaiset siellä minne ne ovat "luotu kulkemaan", muun täysijärkisen Suomen ollessa 40-50 vuotta ajastaan "jäljessä", joka realisoituu tapakulttuurina ja tietynlaisena wanhoillisuutena sekä terveenä epäluulona kaikkea lyhyt jänteistä hömpötystä kohtaan joita tulee ja menee kuin pilvet taivaalla. Se. että enemmistö suomalaisista ovat ihmisiä, jotka pitävät jalkansa maassa ja arvostavat Suomea, suomalaisuutta ja sen kulttuuria sekä peruskristillisiä arvoja, jotka tuovat pysyvyyttä ja turvaa aina saman aseman säilyttäen muuttuipa maailma kuinka hyvänsä, sillä Jumala on ja pysyy ja on ollut jo ennen ainoataakaan irja askolaa tai punavihreää kulttuurimarxistia sekä liberalistista kapitalistia, jonka ainoa elämän arvo on saada maallista mammonaa ja keskittää se kaikki it



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08. 18:42

Kansallismielisyys on uusi normaali. Siksi punaviherlib-porukka panikoi.

su 05.08. 19:08

Touko Aallon moraali ei kestä päivänvaloa

ke 01.08. 14:51

Punavihreät ottavat oikeuden omiin käsiinsä

ke 01.08. 06:00

Pahansuopaiset agendatoimittajat valehtelivat Trumpin politiikasta

to 26.07. 17:02

Maaseutu tukee kaupunkien elinvoimaa

ti 24.07. 11:40

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07. 10:51

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07. 11:04

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

pe 13.07. 11:05

"Hei, me tienataan tällä!" Kreikasta suomalaisille miljardilasku.

ma 09.07. 08:42

blogit

Vieraskynä

"Viisi syytä, miksi olen muuttanut mieleni Donald Trumpista"

ke 08.08.2018 23:00

Juha Ahvio

Onko meneillään kampanja pedofilian laillistamiseksi?

su 12.08.2018 20:12

Professorin Ajatuksia

Ajatuksia herättävä mainos

ma 13.08.2018 23:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Irakilaismies runkkasi ja kopeloi naisia yleisessä saunassa

la 28.07.2018 06:20

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

KYLMÄSYDÄMISTEN BUDJETTI

to 09.08.2018 22:27

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08.2018 20:23

Heikki Porkka

Mitä Yle ei kerro?

ma 06.08.2018 12:25

Olli Pusa

Demokratia vaarassa

su 05.08.2018 11:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08.2018 18:42

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08.2018 23:07

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40