Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 27.06.2017 22:06

Tässäkö EU:n ja Suomen poliittisen johdon tärkeimmät arvot ja tavoitteet?

Tänään saimme eteemme jälleen kerran lähes uskomattomalta tuntuvan uutisen. Sen mukaan "Välimerellä on viimeisen kahden päivän aikana pelastettu 13 500 turvapaikanhakijaa. Heidät tuodaan Etelä-Italiaan Sisilian ja Calabrian satamakaupunkeihin."

Kaikkiaan Välimeren yli kulkeva kuljetuspalvelu on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan tuonut Eurooppaan yli 72 000 turvapaikanhakijaa, mikä on selvästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Seuraavassa vaiheessa nämä tulijat pyrkinevät pois Etelä-Italiasta kohti pohjoista ja osa päätynee myös Suomeen pyytämään turvapaikkaa. Mikä mielenkiintoisinta, Ruotsin television ulkomaankommentaattori Erika Bjerströmin mukaan iso osa Libyan kautta Välimeren yli tulevista miehistä on puhtaasti onnenonkijoita. Siitä kertovat jo heidän kotimaansa: Senegal, Nigeria ja Norsunluurannikko, jotka kaikki ovat demokraattisia valtioita, joissa on hyvä talouskasvu.

Tavallisena suomalaisena veronmaksajana joudun tässä tilanteessa kysymään, miksi EU:n tai Suomen poliitikot ja korkeat viranomaiset eivät tee mitään lopettaakseen Välimeren yli järjestetyn elintasopakolaisten kuljetuspalvelun? Onko niin, että heidän joukossaan on liikaa niitä, jotka saavat tästä virrasta itselleen helppoa tuloa? Tai jos muotoilen toisin: ovatko heidän kolme tärkeintä arvoaan raha, raha ja raha ja kolme keskeistä tavoitettaan mulle, mulle ja mulle?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?
Pakolaispolitiikan parsimisesta

Professorin Ajatuksia ti 27.06. 22:06

Kommentit: 1

Juha. ti 27.06.2017 22:39 0

EU:n globalistit ovat laskelleet pienessä maistissa Brysselissä Soros-sedälle, että Suomeen mahtuu AINAKIN 62 milj. "uutta asukasta" (lue: elättiä), jotka vastineeksi en ala edes niitä luettelmaan, koska en ole koskaan pitänyt muusta kuin mäen laskusta - siementämisestä ja suomalaisen alkuperäiskansan tukahduttamisesta "niin maan perheellisesti", että meistä ei edes jää edes sellaista todennettavaa jälkeä kuin esim. Surmerilaisista tai Neanrdentahlin ihmisestä, jota vm. pidettiin erityisen "tyhmänä" lihaskimppuna, mutta todellisena valopäänä kun häntä vertaa tämän päivän suomalaisiin häntijöihin, jotka lampsuttelevat Mutin perässä nuuskien hänen kulloisia mielialojaan. Kaikkihan valveutuneet ja isojen poikien lehtiä selailleet tietävät senkin knopin, että Kilpisjärven jäälle mahtuisivat vieri viereen seisomaan koko maailman ihmiset. Tuosta sitten voi laskeskella rikkiviisaat vihreillä aatteella täyteen pumpatut Barb- ei kun - Helsingin Yliopiston professorit ja "tutkijat" mitä se tulee eskalisoitumaan kun otetaan huomioon se tosiseikka, että Suomea kutsutaan "Tuhansien järvien maaksi", kuten Fuhrer Adolf Hitleriäkin valistettiin tämän pällistellessä ihmetellen ohi lipuvia järviä. Tuolloinen Saksan päämajassa toimiva suomalainen upseeri vetäisi korkealle vieraalle, hänen kysyessä niiden määrää? Niitä olevan 60 000. Tämä määrä tuntui tyydyttävän tätä suuruuden hullua miestä, joka oli salamyhkäisesti matkalla C.G. Mannerheimin 75-synttäreille puhaltelemaan ilmapalloja. Niin, kutsumatta totta kai, aivan kuten kesällä kesämökillekin vieraat tulla tupsahtavat.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Albaanit kusettivat suomalaisnaista ja veronmaksajaa

Klo 15:12.

Kohti muovitonta yhteiskuntaa

ma 15.01. 16:45

Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?

pe 12.01. 16:23

Uskonnollis-kulttuurinen perimä tunisialais-ruotsalaisessa viitekehyksessä

to 11.01. 13:44

Ruotsin tapahtumien innoittama kysymys Sauli Niinistölle

ma 08.01. 15:02

Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?

la 06.01. 10:50

Onko Trump palestiinalaisten Joulupukki?

pe 05.01. 15:51

Todellinen monikäyttöluonnonvara

to 04.01. 16:04

Onko eurooppalaisten elätettäväksi pääseminen suurin ihmisoikeus?

ti 02.01. 14:29

Toivorikasta uutta vuotta, herra pääministeri!

su 31.12. 20:36

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Albaanit kusettivat suomalaisnaista ja veronmaksajaa

ti 16.01.2018 15:12

Jukka Hankamäki

Niinistön mehut

ti 16.01.2018 15:17

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Toimintakyvytön hallitus on uhka turvallisuudelle

su 17.12.2017 10:38

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Leivänmurut oli liikaa - vastine HS uutiseen

ma 25.12.2017 11:38

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Sauli Niinistö ja euro

to 11.01.2018 22:21

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaari halutaan vaieta "kuoliaaksi". Koska persu.

ti 16.01.2018 11:00

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Goodthinkin peruskysymyksiä

ti 16.01.2018 15:19

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49