Blogi: Alan Salehzadeh, ke 05.07.2017 20:24

Kunniasurmat: vain naisten himo on rangaistavaa

Vuonna 1996 olin vastavalmistunut opettaja Iranissa, kun minut lähetettiin vuodeksi komennukselle opettamaan pieneen vuoristokylään maan syrjäseuduille. Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen se, että kylässä asui vain noin 60 perhettä, mutta silti peräti 9 naista oli surmattu “kunnian vuoksi” viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Syinä olivat avioliiton ulkopuoliset suhteet tai muu sopimaton käyttäytyminen.

Näistä yhdeksästä naisesta kolme surmattiin oman työsuhteeni aikana, esimerkiksi työntämällä uimataidoton nainen vuolaana virtaavaan jokeen. Perheen miehille oli “kunnia-asia” surmata huonosti käyttäytynyt sisko tai sukulainen. Valtio tai poliisi ei puuttunut asiaan, sillä kunniamurha on vaiettu osa kulttuuria. Kylän surmatuilla naisilla epäiltiin olleen suhde johonkin paikalliseen mieheen, mutta kuten arvata saattaa, miehiä ei rangaistu. Vain naisten himo on rangaistavaa.

Jopa muutama oppilaani oli perheestä, joista äiti oltiin surmattu haureudesta. Sattumalta viime vuosina kuulin, että yhden näistä perheistä aikuiseksi kasvanut tyttö teki itsemurhan. Taustalla epäilemättä oli perheen tahriintunut maine, ja näin tragedia nakertaa jo seuraavaa sukupolvea.

Islamilaisessa maailmassa sekä joissain muissa kehitysmaissa naisten surmaaminen perheen tai suvun kunnian elvyttämiseksi on pitkälle historiaan ulottuva ilmiö, joka onneksi on ollut vähenemään päin 2000-luvulta alkaen. Silti se on yleistä. Itse asiassa Iranissa jopa 30 % kaikista henkirikoksista tehdään arvion mukaan “kunniasyistä”. Erityisen yleistä se on ollut maaseutualueilla sekä klaanien hallitsemilla, patriarkaalisilla alueilla. Näille alueille on tyypillistä myös erittäin matala koulutustaso sekä uskonnollinen fundamentalismi. Myös Iranissa kunniasurmat ovat verrattain yleisiä, vaikka koulutustaso ja naisten asema on moninverroin parempi kuin esimerkiksi monessa arabimaassa.

Patriarkaalisissa maaseutuyhteisöissä naisen rooli on lähinnä synnyttää lapsia ja palvella miestä ja tämän perhettä. Valtaapitävien klaanien sukulinja ei laske naisia, vaan sukulinja jatkuu ainoastaan miehiltä miehille. Miehet ovat saaneet rauhassa määritellä, mikä on naisten kohtalo: kenen kanssa he menevät naimisiin ja milloin, käyvätkö he töissä, kouluttautuvatko, yms. Jos nainen ei suostu alistumaan ja kapinoi esimerkiksi avioliittosunnitelmia vastaan, tai hankkii itsenäisesti valitsemansa poikaystävän, johtaa se yhä joissain paikoissa surmaamiseen perheen miesten toimesta.

Kunniasurmaamisessa uskonnolla ei ole ollut lieventävä rooli, päinvastoin. Se on ollut patriarkaalisille maaseutukultuureille bensaa sovinismin liekkeihin. Jos valtiollisella tasolla noudatetaan sharia-lainsäädäntöä, on naisten asema hyvin heikko. Silloin koko järjestelmä tukee miesten valtaa naisten ylitse, ja naisten kunnianloukkauksista saa lain mukaan rangaista kuolemalla. Mainittakoon, että myös miehiä teoriassa saisi rankaista haureudesta, mutta kulttuurisyistä näitä tuomioita ei toimeenpanna juuri koskaan.

Koulutus ja valistus ovat onneksi vähentäneet kunniasurmaamista suuressa osassa Lähi-itää. Mutta miten kunniasurmat voidaan kitkeä kokonaan? Uskonnonoppineiden pitää reformin hengessä uudistaa uskontoa niin, että sen tasa-arvoa edistäviä kohtia painotetaan. Lisäksi lainsäädännön tulee olla sekulaari ja sitä valvovien viranomaisten korruptiota tulee yrittää kitkeä. Myös positiivisia uutisia kantautuu. Pohjois-Syyrian alueella, jossa asuu sekaisin kurdeja, kristittyjä ja demokraattisia arabeja, ollaan otettu mallia Euroopan siviilivihkimiskäytännöstä ja perinnönjaosta. Alueella kunniasurmat ovat ankarasti kiellettyjä, mutta niin on myös moniavioisuus tai tyttöjen ja poikien erottelu kouluissa. Naiset pääsevät haluamiinsa rooleihin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, mukaan lukien armeijassa. Sopii vain toivoa, että tämän kaltainen tasa-arvoinen lainsäädäntö leviää Lähi-itään ja kunniamurhat jäävät historiaan. Kuten oppilaani esimerkki osoittaa, yhden henkilön tappaminen voi suistaa useamman sukupolven raiteiltaan. Nyt oppilaani perheen aikuiset lapset kampanjoivat aktiivisesti kunniasurmia vastaan. Toivon, että EU:n tasolla panostetaan naisten oikeuksien tukemiseen entistä hanakammin.

Alan Salehzadeh ke 05.07. 20:24

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06. 11:53

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05. 12:49

Radikaali-islamistien määrä kasvaa Lisätäänkö sosiaalipalveluita vai riisutaanko kansalaisuus?

la 12.05. 23:22

Suomen ei tule tukea marttyyri-ideologiaa

pe 27.04. 11:07

Viestini tiukkapipoisille tuplahuivisille musliminaisille

ma 23.04. 15:38

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01. 19:25

En ole kohdannut Suomessa rasismia

su 21.01. 15:45

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01. 19:52

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11. 12:23

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

HS:n Minttu Mikkonen tajosi malliesimerkin epärehellisyydestä

la 20.10.2018 22:32

Jukka Hankamäki

Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan

la 20.10.2018 22:40

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10.2018 11:03

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Sallitut ajatukset

la 20.10.2018 22:36

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40