Blogi: Heikki Porkka, to 06.07.2017 14:52

Ollapa eduskunnassa 101 "halla-aholaista"

A. "Halla-aholaista" turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa

Vajaa kaksi vuotta sitten, HS, 4.10.2015:

”Mitä Halla-aho nyt tekisi, jos hän saisi päättää?

Hän sulkisi heti Suomen länsirajan.

Maahan jo päässeet turvapaikanhakijat hän sijoittaisi "valtavaan parakkikylään", jonka majoitustilat olisivat "minimistandardilla". Asukkailta hän ottaisi pois valtion rahallisen avun.

Hän uskoo, että se ajaisi takaisin Ruotsiin kaikki ne, joilla ei ole todellista hengenhätää.

Halla-ahon mielestä Suomen pitäisi olla samassa rintamassa kuin Unkari, joka on kohdellut turvapaikanhakijoita kylmäkiskoisesti ja rakentanut Serbian vastaiselle rajalle 175 kilometriä pitkän aidan. Halla-aho vaatii, että Dublinin sopimusta noudatetaan ja turvapaikanhakijan asia käsitellään siinä maassa, johon tämä ensimmäiseksi saapuu.”

****

”Välimerellä Halla-aho käännyttäisi joka ikisen turvapaikanhakijoiden "purkin" lähtösatamaan. Tilanne riistäytyi hänen mukaansa lokakuussa 2013, kun Italia ryhtyi pelastamaan Välimerestä veden varaan joutuneita pakolaisia. Merireitti Eurooppaan muuttui turvallisemmaksi ja houkuttelevammaksi.”

Heinäkuussa 2017, Jussi Halla-aho fb, 6.7.2017:

”EU-tasolla on lopetettava sekä valtiollisten toimijoiden (kuten Italian laivaston) että kansalaisjärjestöjen ylläpitämä meritaksipalvelu, joka käy noutamassa laittomat siirtolaiset Libyan aluevesiltä ja kuskaa heitä Italian satamiin. Mereltä yhytetyt tulokkaat on palautettava lähtösatamiin. Vain tällä tavoin saadaan tukahdutettua rikollisjärjestöjen bisnes ja pysäytettyä Eurooppaan suuntautuva vyöry. Kukaan ei maksa kuljetuksesta, jos se todennäköisesti päätyy lähtöpaikkaansa.

Mitä kansalliseen tasoon tulee, Suomi hyötyy tällä hetkellä Keski-Euroopan maiden, lähinnä Itävallan ja Unkarin, tiukentuneesta rajapolitiikasta. Jos tulppa reitiltä poistuu, osa tulijoista on kohta Torniossa. Jo nykyinen vuotuisten tulijoiden määrä, n. 6000, on sietämätön paitsi taloudellisesti myös periaatteellisesti: "pakolaiset" tulevat turvallisten maiden läpi, joista heillä olisi jo ollut mahdollisuus ja velvollisuus hakea suojelua.

Toistan sen, mitä olen sanonut monta kertaa aiemminkin:

1) Suomen on palautettava rajavalvonta Ruotsin-vastaiselle rajalle. Tähän ei ole sen enempää laillisia kuin käytännönkään esteitä, koska Suomella - toisin kuin monella Keski-Euroopan maalla - on vielä olemassa toimiva rajavartiolaitos.

2) Suomen on aivan heti omaksuttava se linja, että Ruotsista tulevilta ihmisiltä ei oteta vastaan turvapaikkahakemuksia, eikä sellaista tyrkyttäviä tai muitakaan dokumentittomia päästetä rajan yli.”

B. ”Halla-aholaisuuden” sijaan suomalaiset saivat tällaista:

Noin kaksi vuotta sitten

Petteri Orpo, sisäministeri, HS 22.8.2015:

"On kahta kriittisyyttä. Maahanmuuttopolitiikkaan voi suhtautua kriittisesti tai voi olla niin sanotusti maahanmuuttajakriittinen. Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia."

Petteri Orpo, sisäministeri, Verkkouutiset 18.8.2015:

”– Olemme kansainvälisissä sopimuksissa mukana YK:n kautta ja EU:n jäseniä. Emme voi laittaa rajoja kiinni. On väärin väittää, että se on mahdollista.” (Orpo valehtelee, sillä sisäisen turvallisuuden vaarantuminen mahdollistaa rajan sulkemisen eikä turvallisten maiden – kuten Ruotsin - kautta tulleita tarvitse ottaa vastaan.)

Keväällä 2017

Iltalehti 14.3.2017:

”Halla-aho vaatii hallitusta kiristämään maahanmuuttopolitiikkaansa.

Halla-aho sanoi lauantaina, että Suomella on humanitääristen oleskelulupien myöntämisessä Euroopan löysin linja ja perheenyhdistämisissä Pohjoismaiden löysin linja.

Orpon mukaan "on vaikea nähdä, että maahanmuuttopolitiikkaa kiristettäisiin".

- Suomen maahanmuuttotilanne on hyvin hallinnassa. Isoin kysymys on käsitellä turvapaikanhakijoiden hakemukset ja palautuskysymykset, Orpo näkee.”

****

[Orpo]: ”- Koska ei ole olemassa eurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa, niin olemme ikään kuin kilpailuympäristössä.”

[Orpo]: ”- Se ei ole välttämättä aina inhimillistä, mutta meidän on toimittava niin. Verrokkimaamme on ollut ennen kaikkea Ruotsi, ja minusta se on hyvä mittari jatkossakin.”

Kesällä 2017

Jussi Halla-aho, fb, 12.6.2017:

”Kävin aamulla hyvän ja asiallisen keskustelun pääministeri Sipilän ja ministeri Orpon kanssa hallitusyhteistyöstä. Tein selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille, mutta edellytämme, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.

Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole.”

Turkulainen, 12.6.2017:

”Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallituksen kaatuminen johtuu yhtenäisen arvopohjan puuttumisesta uuden perussuomalaisryhmän ja muiden hallituspuolueiden välillä.”

****

”– Ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate ovat länsimaisen demokratian perusta, eivät poliittista korrektiutta tai liturgiaa. Samat asiat löytyvät YK:n perusoikeusjulistuksesta ja hallitusohjelmasta. Kokoomus ei voi olla sellaisessa mukana, joka ei tällaisia arvoja jaa, Orpo sanoo.”

Suomalaisten olisi hiljalleen syytä miettiä kenen ihmisoikeuksista ja millaisesta oikeusvaltiosta Petteri Orpo on huolissaan. Toistaiseksi suunta on ollut sellainen, jossa suomalainen ja Suomi häviävät toistuvasti.

Sipilän ja Orpon arvopohja –höpinää ei ota Suomessa kukaan vakavissaan. Tai no, ehkä kommunistit, joiden kanssa kokoomus on viime vuosina liittoutunut suomalaisten edun vastaista politiikkaa ajaessaan.

Korporaatioiden valta ja rajaton maailma ovat olleet myös kommunistien internationalistisen politiikan tavoitteet.

Kommunismissa korporaatiovaltaa käyttivät poliitikot (+erilaisten taloudellisten ja sotilaallisten yksiköiden johtajat). Eurokommunismissa, jota kokoomus puolustaa henkeen ja vereen, korporaatiovaltaa käyttää pieni poliittinen eliitti yhdessä suuryritysten johdon kanssa.

Kärsijöinä ovat kaikissa tapauksissa yksilöt ja pienet yksiköt, joiden vaikutusvalta käytännössä mitätöidään taloudellista ja / tai fyysistä valtaa välikappaleena käyttämällä.

VMP

Heikki Porkka to 06.07. 14:52

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10. 13:40

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10. 14:13

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10. 12:25

No go -alueiden Ruotsi

to 04.10. 16:39

Terveisiä presidentti Niinistölle

ma 01.10. 11:45

Porin murha ja suomalaiset lampaat

la 29.09. 10:54

Jösse Järvenpää ja Marine Le Pen kulttuurivallankumouksen uusimpina uhreina

ke 26.09. 13:19

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09. 12:24

Petteri Orpo ja Kai Mykkänen naisten ja tasa-arvon asialla?

ma 24.09. 20:15

"Luotettavan ja vastuullisen" median edustaja vedättää suomalaisia

su 23.09. 11:17

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista

ma 22.10.2018 23:39

Jukka Hankamäki

Mikä monikulttuurisuuden tavoite on?

ma 22.10.2018 23:42

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10.2018 13:40

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreän moraalirappion seurauksena lapset ja vanhukset nälissään

ti 23.10.2018 13:33

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Filosofi valtaistuimella

ma 22.10.2018 23:41

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40