Blogi: Timo Vihavainen, ti 25.07.2017 13:39

Laivat Itämerellä

Laivatkin sitten tulivat

 

Kävinpä minäkin jo nuorna miestä Leningradissa katsomassa laivastoparaatia Nevalla. Silloin supervallalla oli Itämerellä suuri laivasto ja sukellusveneitäkin pilvin pimein.

Sittemmin nuo alukset ruostuivat Kronstadtissa, missä niitä ei viitsitty sen enempää turisteiltakaan kätkeä. Muutama myytiin länteen näytöskappaleeksi ja yksi oli täällä Hietalahdessakin muutaman vuoden. Se tiettävästi sitten upposi hinauksessa. Toinen, joka oli Greenwichin merimuseon vetonaulana, oli myös presidentin vävyn ostama ja saattaa olla siellä yhä vieläkin. En kyllä muista, että enää tänä keväänä olisi ollut tienviittoja sinne.

Tilanne oli siis vähän kuin hävityn sodan jälkeen. Vanha rauta muuttui romuksi eikä uutta ollut heti varaa rakentaa. Ainakin meikäläisessä tämä myös synnytti illuusion siitä, että järki alkoi palailla niissä piireissä, jotka sotilaallisista asioista päättivät.

Toisaalta aseistuksensa menettänyt on siinä edullisessa asemassa, ettei hänen tarvitse raahata mukanaan vanhoja romuja, vaan hän voi miettiä koko konseptin uudelleen. Onko Itämerellä tosiaan tarpeen ylläpitää valtavaa määrää sukellusveneitä ja muita sotalaivoja? Rajojen valvonnassa laivoja tarvitaan, mutta muuten Itämeren kaltainen lätäkkö on hallittavissa rannikoilta ja ilmasta käsin.

Venäjällä asia on ollut ilmeisen hankala ymmärtää ja asiaan on tainnut vaikuttaa tietty kompleksi: kun muilla on, niin pitää olla meilläkin.

Japanin sodan jälkeen Venäjällä oli tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja niinpä panostettiin valtavaan, ehkä maailman suurimpaan linnoitusjärjestelmään, joka käsittää puolustuslinjoja Suomenlahden suulta aina Inoon ja Yhinmäkeen saakka. Itse asiassa pattereita oli vieläkin idempänä.

Kaiken kruununa oli Pietari Suuren merilinnoitus keskuksenaan Helsingin mahtava voimakeskus, jota Naissaari ja Tallinna etelässä täydensivät. Siinä oli putkea ja valonheitintä, etäisyysmittaria ja muuta rekvisiittaa.

Iskuvoimana mahdollista hyökkääjää vastaan oli vielä sekä sukellusveneitä että muita torpedoaluksia ja kun koko komeus täydennettiin kaikkein tehokkaimmalla eli miinoituksilla, ei läpimenoon halukkaita enää sitten ilmoittautunut.

Jostakin syystä makaili Kruunuvuoren selällä ensimmäisen maailmansodan aikana sen lisäksi myös valtavia teräskolosseja, taistelulaivoja, joista uusimmat kuuluivat huippumoderniin dreadnought-kastiin.

Niitä oli jo saatu rakennettua Tsushiman jälkeen ja ohjelman mukaan niitä piti vielä tulla paljon lisääkin. Ohjelma oli uskomattoman kallis ja sitä paitsi Venäjällä tehtynä laivojen yksikköhintakin kipusi paljon suuremmaksi kuin kilpailijoilla.

Näitä laivoja, jotka periaatteessa olivat laivaston pääase, ei käytännössä hyödynnetty juuri lainkaan. Heti sodan alussa oli saksalainen sukellusvene upottanut parissa tunnissa kolme risteilijää ja näyttänyt, ettei panssari enää pelastanut.

Skagerrakin meritaistelussa Englannin ja Saksan laivastojen suuret yksiköt vielä kohtasivat mittelössä, josta olisi voinut tulla ratkaiseva. Niin ei kuitenkaan käynyt. Venäjän vastaavat alukset sen sijaan pysyttelivät yleensä Helsingissä. Niiden vaarantaminen olisi ollut yhtä typerää kuin oli jatkosodassa panssarilaivojen lähettäminen valehyökkäykseen.

Myöskään toisessa maailmansodassa suuret tykistöalukset eivät saaneet mitään mainittavaa aikaan. Suomeakin vastaan toimiessaan nuo aikansa pelätyimmät mastodontit osoittautuivat paperitiikereiksi. Jopa Suomen kaupunkeja vastaan oli parasta hyökätä ilmasta, sillä torpedojen kanssa ei ollut leikkimistä.

Miksi ihmeessä sitten rahaa syydettiin noihin jättiläisiin aivan hillittömiä määriä? Vastaukseksi tuskin riittää pelkkä amiraalien irrationaalinen taipumus valmistautua edelliseen ja jopa sitä edelliseen sotaan. Eiköhän kyse ollut koko valtion arvovallasta, jolle suuri kummitus antoi konkreettisen hahmon. Sitä sopi sitten kuvissa esitellä kansalle, joka kaipasi tietoa siitä, mihin kaikki rahat ovat menneet.

Iso laiva nimittäin on aika sykähdyttävä näky, ainakin kaikkien lapsenmielisten mielestä. Teoriassa sellaisen ei tarvitse pelätä mitään: parhaimmillaan se pystyy tulittamaan kauempaa alivoimaista vastustajaa ja pakenemaan ylivoimaista, sellaisen piti oleman Dreadnought -mitään pelkäämätön. Mikäpä olisi suurvallalle sopivampi symboli?

Meidän omien passarilaivojemme konsepti oli hieman erilainen: nehän olivat järeitä pattereita, jotka olisi voinut nopeasti siirtää uhatulle Ahvenanmaalle. Komeus toki niissäkin oli tärkeää, myös kaikessa suhteellisessa vaatimattomuudessaan.

Yhtä kaikki. Itämeri ei ole soveltunut klassiseen linjataisteluun sitten purjelaivakauden eikä sellaista syntynyt enää Krimin sodassakaan. Niinpä tuohon taktiikkaan sopiville aluksille ei ole ollut täällä muuta tilausta kuin ns. sosiaalinen tilaus: jossakinhan ne paraatit on pidettävä ja mielellään sellaisessa paikassa, jossa on katsojiakin.

Laivastoa rakentaessaan saksalaiset keskittyivät ihailemaan sitä Kielissä, jossa he olivatkin valtameren ulottuvilla. Venäläiset joutuivat tekemään saman Kronstadtissa tai sitten menemään kapeata merikanavaa pitkin Pietariin paradeeraamaan. Koko Kronstadtin lahdella eli markiisin lätäkössä ei ollut paikkaa, missä olisi voinut huoletta manöveerata. Suomen itsenäistyttyä osa tuota lahteakin jäi rajan taakse.

Tervejärkinen reaktio asiaan olisi varmaankin ollut luopuminen suurista yksiköistä. Ne nyt olivat kuin olivatkin väärässä paikassa, mikäli niille oikeaa paikkaa yleensä edes olikaan.

Asia pyrittiin ratkaisemaan rosvopolitiikalla, joka poiki surkeita seurauksia, kuten tiedämme, mutta se nyt historiasta.

Ihmiskunta on kovin hidasoppista ja näyttää siltä, että sama irrationaalinen pullistelun tarve, joka aikoinaan sai mannervaltio Venäjän pyrkimään merivallaksi, vaikuttaa tässä maailmassa yhä.

Entinen Naton Euroopan joukkojen komentaja, jonka nimeä en juuri nyt muista, kirjoitti romaanin, jonka aiheena oli sotilaallisen konfliktin eskaloituminen Itämeren alueella. Olen siitä blogannut noin vuosi sitten, luulen.

Euroopan kansakuntia oli tuon skenaarion mukaan hyvin vaikeaa houkutella sotilaalliseen toimintaan, mutta asiaa edesauttoi Riiassa sijaitsevan saksalaisen sotalaivan upotus, jonka joku pölhö-Kustaa suoritti ohjuksella.

Sen jälkeen piti näyttää voimia ja kun ei parempaakaan keksitty, lähetettiin Itämerelle lentotukialus, joka sitten torpedoitiin. Niin valtavaa tappiota ei enää voitu niellä ilman oikeaa sotaa, jossa sitten asianmukaisesti hävitettiin maksimaalisesti kaikkea hyödyllistä ja arvokasta, jota vuosien mittaan oli eri maissa rakennettu ja kasvatettu.

Fiktio fiktiona, mutta silmiinpistävää on, että taas kerran joku on keksinyt lähettää suuria avomerilaivaston sotalaivoja Itämerelle, missä ne ovat aivan väärässä paikassa ja sitä paitsi hyvin haavoittuvia.

Vedenalaisen ydinohjusristeilijän osallistuminen taisteluharjoituksiin Itämerellä on jo ajatuksena pelkkä vitsi.

Voimannäytöksi operaatio on epäonnistunut ja muistuttaa taas kerran siitä, että ylevän ja naurettavan välinen raja on hiuksenhieno.

Itse asiassa koko tämä omituinen tapahtumasarja antaa sen vaikutelman, että vaikutuksen tekemiseksi oman ja ulkomaisen yleisön tyhmimpään osaan haalittiin viimeisetkin rippeet sitä, missä niitä vielä oli, huolimatta siitä, että koko operaatio sotilaallisesti näyttää aivan idioottimaiselta.

En toki pyri vähättelemään Venäjän sotilaallista voimaa Itämeren piirissä. Se perustuu ja voi perustua kuitenkin muuhun kuin suuriin avomerialuksiin. Ne olisivat tositilanteessa täällä pelkkä rasite.

Mitä taas tulee tuhon niin sanottuun tositilanteeseen, sotilaallisen konfliktin syntyminen Itämeren piirissä olisi sen luokan intellektuaalinen ja moraalinen skandaali, että ne, jotka osoittautuisivat siitä vastuullisiksi, varmasti tuomittaisiin uudessa Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Kuvitelma totaalisesta voitosta, jonka jälkeen tuomareita ei ole, on helppohintaista utopiaa.

Timo Vihavainen ti 25.07. 13:39

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Lukijaa palkitaan

Klo 21:34.

Venäläisen elämän ensyklopedia

ma 24.09. 22:34

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09. 22:40

Raakuuden koulussa

to 20.09. 22:31

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09. 23:22

Turmion tieltä terveyteen!

pe 14.09. 23:19

Viimeistä vitsiä myöten

to 13.09. 23:00

Sanat ja vapaus

ke 12.09. 22:16

Kansan petos

ti 11.09. 22:05

Pietarin nostalgiaa

ma 10.09. 22:53

blogit

Vieraskynä

Seksuaalikasvatus ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ti 25.09.2018 22:03

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Kusi päässä, paskat seinillä

ti 25.09.2018 21:33

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09.2018 12:24

Olli Pusa

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09.2018 22:35

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09.2018 11:36

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Lukijaa palkitaan

ti 25.09.2018 21:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40