Blogi: Timo Vihavainen, la 29.07.2017 11:24

Ennen kuolemaansa ei kukaan ole onnellinen

Nemo ante mortem beatus

 

Useimmat muistanevat, miten Lyydian kuningas Kroisos onnitteli itseään ihmisistä onnellisimpana. Hänellä oli satumaiset rikkaudet, kukoistava lauma perillisiä, puolison rakkaus, alamaisten kunnioitus ja niin edelleen.

Hän kysyi viisaalta Solonilta, eikö häntä nyt olisi nimitettävä onnelliseksi. Lainsäätäjänä tunnettu Solon vastasi lakoniseen tapaansa, ettei kukaan ole ennen kuolemaansa onnellinen, tarkoittaen siis, että elämää on tarkasteltava kokonaisuutena, eikä ihmisen onnellisuudesta tässä maailmassa voi antaa kokonaisarviota, ennen kuin hän on viimeisen henkäyksensä päästänyt.

Kun Kroisokselta sitten vietiin kaikki, mitä hän oli omistanut ja hän istu polttoroviolla odottamassa tuskallista loppuaan, hän muisti viisaan lainsäätäjän ja huusi ”Solon, Solon!”

Persian kuningas Kyyros kuuli vankinsa sanat ja kiinnostui päästämään tämän roviolta. Sittemmin katkeran, mutta opettavaisen kokemuksen viisastuttamasta Kroisoksesta tuli hänen neuvonantajansa.

Lienee sinänsä kohtuutonta kieltää historioitsijaa arvioimasta henkilöidensä toimintaa myös pätkissä ja antaa eri kausille eri arvosanoja. Kokonaisarvio kyllä myös nykyään jälkipolvien silmissä yleensä muodostuu vasta lopputuloksesta tai ainakin kuvitellusta sellaisesta.

Tämä tuli mieleeni, kun luin Winston Churchillin esseen Hitleristä, jonka ura oli silloin, vuonna 1935 alullaan.

Toki Hitler oli näyttänyt jo kyntensä sekä barbaarisen lainsäädännön alalla, että sallimalla törkeät, laittomat murhat ns. pitkien veisten yönä vuonna 1934, jolloin hän ilmeisesti ansaitsi myös Stalinin ihailun.

Churchill oli nuoresta pitäen kunnostautunut rämäpäänä, joka ei siekaillut vaarantaa omaa henkeään enempää kuin säästää toisten elämää sikäli kuin asia näytti sitä vaativan. Siltäkin kannalta hänen ihaillaan urallaan nousevaa Hitleriä kohtaan on ymmärrettävä taustansa.

Toki natsien rikokset olivat vielä vuoteen 1939 saakka aivan toista luokkaa kuin se megakuolema, jota Stalin oli kylvänyt Venäjällä. Keskitysleirit olivat myös Saksassa olemassa, mutta niihin todellakin vain keskitettiin ne ihmiset, joita vastaan hallinnolla oli jotakin hampaankolossa. Tuhoamisleirejä ne eivät vielä olleet.

Muistelen, että se oli Sebastian Haffner, tunnettu saksalainen älykkö, joka arvioi, että Hitleristä olisi tullut yksi Saksan historian kiistattomista suurmiehistä, mikäli hänellä olisi ollut onni kuolla vuonna 1938.

Tätä en epäile. Versailles’n järjestelmän törkeä rikkominen oli sentään Saksan kannalta suuruuden palauttamista ja ne konnuudet, joita kohdistettiin erilaisiin vähemmistöihin, olivat vielä enimmäkseen hyvitettävissä. Se tehtävä olisi jäänyt johtajan seuraajille.

Mutta kävi kuten kävi. Vielä vuonna 1935 kaikki ovet siis olivat kuitenkin auki ja Churchill huomauttaa, ettei ole mahdollista muodostaa oikeudenmukaista arviota julkisesta henkilöstä, ennen kuin koko hänen elämäntyönsä on avoinna tarkastelulle. Onhan näet paljonkin sellaisia valtiomiehiä, joiden menetelmät ovat olleet kovia ja jopa kauhistuttavia, mutta jotka silti on arvioitu suuriksi hahmoiksi, joiden elämä on rikastuttanut ihmiskuntaa. Olkoonpa näin myös Hitlerin kohdalla. So may it be with Hitler.

Mahdollisuuksina oli, että Hitler päästäisi valloilleen uuden maailmansodan tai jäisi historiaan miehenä, joka ”palautti kunnian ja mielenrauhan suurelle Saksan kansakunnalle ja toi sen takaisin, tyynenä, auttavaisena ja vahvana eurooppalaisen perheen eturiviin”.

Nyt oli syytä kohdistaa katse Hitlerin toiminnan synkempään puoleen, mutta ei pitänyt hetkeksikään unohtaa valoisaa vaihtoehtoa tai lakata sitä toivomasta.

Churchill oli saanut havaita, ettei Hitler viidentoista vuoden aikana ollut vain palauttanut Saksaa Euroopan vahvimmaksi valtioksi, vaan myös suurelta osin kääntänyt päinvastaiseksiSuuren sodan tulokset.

Saksan säälimätön nöyryyttäminen ja vuoden 1923 Ruhrin alueen miehitys olivat taaksejäänyttä elämää. Se, että tilanne nyt oli käännetty päälaelleen, oli yksinkertaisesti ihme (prodigy), joka samalla myös liittyi saumattomasti yhden ainoan ihmisen toimintaan.

Juutalaisvihan irrationaalisuus ja sorron barbaarisuus olivat luotaantyöntäviä asioita ja niiden mielekkyys aiheutti epäilyksiä. Mutta nyt Hitler oli kuitenkin suosionsa huipulla huolimatta siitä, että hän oli myös hyökännyt kirkkoa vastaan.

Millainen mies tämä uskomaton ja ristiriitainen herra oikein oli ja vieläkö häntä elähdyttivät ne intohimot, jotka veivät hänet valtaan?

Ne, jotka olivat tavanneet herra Hitlerin, olivat nähneet erittäin pätevän, viileän ja hyvin informoidun hallintomiehen, jolla oli miellyttävät tavat, aseistariisuva hymy ja joidenkin mielestä myös persoonallista magnetismia. Nämä ominaisuudet eivät seuranneet vallan säteilystä, vaan olivat olleet hänelle ominaisia koko uran ajan. Sitä paitsi Hitlerin puheet kansakunnalle olivat usein vilpittömiä ja kohtuullisia.

Oliko uusi ja onnellisempi aika koittamassa? Toivoa oli siitä, että onnellisempana aikana kohdattaisiin lempeämpi Hitler.

Mutta kaikki nuo kiväärit, tykit, panssarivaunut ja pommit, sukellusveneet ja kaasusylinterit tekivät mahdolliseksi myös muunlaisen tulevaisuuden.

Winston Leonard Spencer Churchill, vanhan englantilaisen imperialismin puhdasverinen edustaja, ei ollut mikään hienohelma, joka olisi juuttunut sättimään maailmanpolitiikan uutta mahtitekijää hänen tyylivirheistään tai edes rikoksistaan. Englannilla oli oma raaka historiansa ja juuri he myös olivat perustaneet ensimmäiset keskitysleirit. Hitler oli kova mies kovana aikana ja ansaitsi arvostusta juuri siksi.

Mutta vielä ei ollut patsaiden pystyttämisen aika. Jälkimaailma muistaa aina suuri miehiä komeilla patsailla, mikäli heidän toiminnallaan on pysyvää arvoa.

Suuret saavutukset on kuitenkin mahdollista myös tuhota kokonaan. Hitlerillä ei ole yhtään patsasta ja hänen nimensä kaikuu kirouksena myös ja jopa ennen kaikkea Saksassa. Ennen kuolemaansa hän jo näytti onnelliselta, mutta kokonaisuutena hän oli kansalleen ja muillekin katastrofi.

Miksi normaalit ja järjelliset päämäärät eivät riittäneet suurmiehelle, jolla oli kansansa enemmistön vahva tuki takanaan? Miksi täytyi ryhtyä mielettömään yhteistyöhön Stalinin kanssa Euroopan jakamiseksi uudelleen ja kaiken mielettömyyden huipuksi sitten vielä panna koko maansa kohtalo uhkapeliin, jossa häviäminen oli varmasti mahdollista?

Näitä asioita on pohdittu jo varmaankin tarpeeksi eivätkä selitykset meitä pitkälle lämmitä. Kenet Juppiter tahtoo tuhota, lyö ensi sokeudella. Joskus sanottiin, että Capitoliumilta oli lyhyt matka Tarpeijan kalliolle ja näinhän se on ja tulee vastakin aina olemaan.

Ihminen, jolle ihmeet näyttävät onnistuva, tulee pian ylimieliseksi ja haluaa tehdä niitä lisää. Pitkällä tähtäimellä ihmeitä ei kuitenkaan edes ole olemassa. Reaalinen onni ja hyvinvointi on rakennettava jokapäiväisen työn ja uurastuksen varaan ja siinä tarvitaan kaikkien valtioiden ja jopa koko ihmiskunnan mukana oloa. Kiirettäkin pitää.

Jotenkin sitä toivoo, että myös nykyajan suuret hahmot ajattelisivat myös sitä, millaisia patsaita jälkimaailma pystyttää heidän kunniakseen.

Olen kuullut, että Zurab Tsereteli olisi jo tehnyt Putinista patsaan, jossa tämä esiintyy judokan asussa. Trumpilla arvatenkin on jo joku patsas, jossa sankari toimii Diilin erottajatuomarina ja Merkel poseeraa selfiessä yhdessä laittomien maahantunkeutujien kansa. Toivottavasti tämä on vain pahaa visiota.

Timo Vihavainen la 29.07. 11:24

Kommentit: 1

Juha Kivelä la 29.07.2017 11:41 0

Tärkeitä vuosia edetään, ovia suljetaan, uusia avautuu.. Venäjän presidentti sanoi joitakin vuosia, ymmärtääkseni kohdisti sanottavansa läntisille johtajille, sitten että "tiedättekö te, mitä olette tekemässä"..

"Tietää, mitä on tekemässä" -käsite ei ole liiemmin vaivannut läntisiä johtajia, kuten ei myöskään kotimaista "arvojohtajaamme", joka täysin vailla mitään ymmärrystä mistään hapuilee seniilin vanhuksen tavoin kohti tietämätöntä ja tuntematonta!

Suomi on vaarassa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Piru merrassa?

su 19.08. 22:06

Suomen keksijä

la 18.08. 23:01

Hirttämätön sankari

pe 17.08. 23:09

Kun kone lukee

ke 15.08. 22:24

Veneily lisääntyy

ti 14.08. 22:08

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Pederastian ihanuus ja kurjuus

su 12.08. 20:10

Suvaitsemisen vaikeudesta

la 11.08. 22:33

Avoin kirje Professoriliitolle

pe 10.08. 22:31

Uusi normaali?

to 09.08. 22:24

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08.2018 22:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40