Blogi: Reijo Tossavainen, ti 01.08.2017 10:54

Kesällä toimittajat kehittelevät kohujuttuja täysin perusteettomasti

"Sinisten pitäisi hätäisesti keksiä itsensä ja esiintyä sen jälkeen julkisuudessa kyllästymiseen asti."

Näin kirjoittaa MTV:n politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Jussi Kärki. Ja tavallaan asiaahan Jussi kirjoittaa.

Loikkareilla ei ole paljon kerrottavaa aikaansaannoksistaan. Paikallistasolla ei ole toimintaa, hallituksessa ollaan nöyränä apupuolueena ja puolueen perustaminen on epätoivoinen yritys.

Silloin pitää keksiä asioita, jotka ylittävät median uutiskynnyksen. Ja helppoahan tuo on kuin heinänteko ainakin näin kesäaikaan. Palstat ja minuutit on täytettävä silloinkin, kun juuri mitään ei tapahdy. Kaikenlaiset huuhailut ovat lööppitavaraa.

Eräänlainen pohjanoteeraus on loikkarikansanedustaja Tiina Elovaaran väite, että "Halla-ahon puolueessaan harjoittama puhdistus on kuin suoraan 40-luvulta."

Samanlaisia väitteitä ovat esittäneet myös muut loikkaripetturit. Media on kuuliaisesti toistanut väitteitä ja laatinut kohujuttuja. Aivan samaan tapaan toimi media silloinkin, kun Elovaaran mielikuvitus oli valloillaan, ja hän oli näkevinään natsitervehdyksiä puoluekokouksessa.

Kysymys ei todellakaan ole mistään ajojahdista. Kysymys on vain ja ainoastaan siitä, että kukaan ei voi olla samanaikaisesti kahden puolueen toiminnassa. Ei nyt eikä aikaisemminkaan perussuomalaisissa tai missään muussakaan puolueessa.

Jussi Kärki totesi, että "medianäkyvyys on sinisten paras valttikortti verrattuna perussuomalaisiin." Näin on, sillä median näkökulma on useimmiten loikkareille myönteinen. Se paha osapuoli on perussuomalaiset.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen ti 01.08. 10:54

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

ti 13.03. 17:56

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52