Blogi: Olli Pusa, pe 04.08.2017 11:31

Kun tosiasiat eivät kiinnosta

Suomessa on joukko turvapaikanhakijoiden kritiikittömiä tukijoita, jotka haluavat estää hylkäävän päätöksen saaneiden palautukset. Väitteenä on, että nuo maat ovat turvattomia. Yle on esitellyt reportaasia, jossa väitetään yhden karkotetun joutuneen vainotuksi. Todisteina esitetään turvapaikanhakijoiden kertomuksia ja kuva, joka sisältää merkittävää lääketieteellistä informaatiota. Siinä tippaletku on laitettu vatsaan. Paikallista lääketiedettä?

Yksi ihmetyksen kohde turvapaikkojen myöntämisessä on Somalia. Suomessa myönnettiin ainakin jokin aika sitten paljon useammin turvapaikkoja Somaliasta tulleille, kuin muissa maissa. Ainoa selitys, jonka asialle kuulin, oli väite käsittelyprosessista. Kun hylkäävä päätös kulkee useamman ihmisen seulan läpi, väitettiin että myönteisen päätöksen voi tehdä yksi virkailija ilman kontrollia. Tuo löysä linja olisi selittynyt mm. sillä, että hakemuksia käsittelemässä olisi ollut turvapaikanhakijoihin hurahtanut virkailija / virkailijoita, jotka ideologisista syistä myönsivät turvapaikkoja. En tunne systeemin toimintaa, mutta jos noin on, on vastuussa olevilla viranomaisilla selitettävää suomalaisille.

Somaliasta on muutenkin kuulunut varsin kummallisia tietoja. Useista Euroopan maista on kerrottu, että turvapaikan saaneet somalit lomailevat ja jotkut oleskelevat pitempäänkin entisessä kotimaassaan. Kuinka ihmeessä he voivat olla turvapaikan tarpeessa? Onko koko touhu vain huijausta ja teatteria?

Edelleen on tullut tietoja, että Suomesta turvapaikan saaneet eivät edes halua sopeutua tai halua lastensa sopeutuvan suomalaiseen kulttuuriin. Maahanmuuton kritiikitön kannattaja Helsingin Sanomatkin julkaisi 13.5.2017 lapsiasiainvaltuutettu Kurttilan haastattelun. Siinä hän kertoi, että maahanmuuttajat lähettävät lapsiaan entiseen kotimaahansa ”ojentautumaan”. Sillä yritetään estää lasten länsimaalaistuminen. Eli tarkoituksena ei ole sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Edelleen Helsingin Sanomat kertoi 22.5.2017 somalisyntyisestä Suomessa kasvaneesta lapsesta, jonka sukulaiset lähettivät Somaliaan länsimaistumisen estämiseksi. Paluu onnistui vain, kun näytteli palanneensa vanhaan malliin.

Kurttila ja Helsingin Sanomien toimitus pohtii asiaa ainoastaan lasten oikeuksien näkökulmasta. Heiltä ei riitä mielenkiintoa siihen, mitä johtopäätöksiä asiasta pitäisi tehdä Suomen ja suomalaisten näkökulmasta.

Ensiksi nämäkin tiedot osaltaan vahvistavat sen, että tulijoilla ei ole mitään aikomustakaan sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Jotta he voisivat sopeutua ja työllistyä, heidän on hyväksyttävä suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt. Sellaiseen ei ole aikomustakaan. He vaativat Suomea sopeutumaan itseensä ja rähjäävät, jos näin ei tapahdu. Koko kotouttamistouhu on huijausta ja näyttelyä. Ihmettelen, että suomalaiset viranomaiset eivät puutu tällaiseen huijaukseen.

Sitten toinen kysymys liittyy turvapaikan saantiin. Edellä ihmettelin suomalaista käsittelyprosessia, jossa kukaan ei valvo Suomen ja suomalaisten etuja. Jos somalit lomailevat entisessä kotimaassaan ja lähettävät liikaa sopeutumassa olevia lapsiaan entiseen kotimaahansa uudelleenkasvatettavaksi, tuskin on perusteita myöntää turvapaikkoja somalialaisille. Tuollainen toiminta ei istu suomalaiseen oikeustajuun. Onko selitys todella se, että joku hurahtanut virkailija voi ilman valvontaa myöntää turvapaikkoja oman poliittisen mielipiteensä mukaisesti? Silloin on asiasta vastaavat virkamiehet laiminlyöneet velvollisuutensa. Yksi myönnetty turvapaikka sopeutumiseen kykenemättömälle ja haluttomalle voi norjalaisen tutkimuksen mukaan aiheuttaa maalle 500.000 euron kustannukset. Eikö tuossa toiminnassa ole minkäänlaista tolkkua?

Kun tällaiset asiat on viimein tunnustettu faktoiksi, on kauhistuttavaa seurata sitä asennetta, jolla niihin suhtaudutaan. Faktoilla ei ole merkitystä, turvapaikka pitää myöntää kaikille ja ketään ei voi palauttaa. Jos perusteita turvapaikalle ei ole, pitää kuitenkin myöntää väliaikainen lupa maassa olemiseen. Tässä prosessissa haaskataan miljardeja suomalaisten rahoja. Niitä sitten yritetään säästää kaikista muista palveluista ja kun se ei riitä, otetaan meidän piikkiimme velkaa tuon rahoittamiseksi.

Milloin ihmiset alkavat vaatia poliitikoilta todellisia vastauksia asioihin? Nyt kun joku kysyy näistä asioista, häntä syytetään rasistiksi.

Olli Pusa pe 04.08. 11:31

Kommentit: 6

Kaarle Akkanen to 03.08.2017 11:21 3

HS ja YLE ovat "hyvin" kunnostautuneet näissä maahantulijoiden hyysäysasioissa! Kuinkahan moni ottaa tosissaan nämä sadut ja tarinat?

Olli Pusa to 03.08.2017 11:45 3

Kysyin lääketieteen asiantuntijalta tuosta Eero Mäntymaan kertomuksesta irakilaisesta sinne palautetusta. Asiasta esitettiin jutun yhteydessä oikein kuva.

Asiantuntijan mielipide oli, että kuva oli lavastus. Siinä oli useita asioita, jotka paljastivat sen asiantuntijalle.

Siis onko Ylen toimittaja Eero Mäntymaa ideologisessa huumassa tullut huijatuksi vai valehteleeko hän tahallaan suomalaisille? Miten tällaiseen voi lähteä valtiollinen media, joka kehuu omaa "faktantarkistustaan"?

Pertti to 03.08.2017 12:50 1

90-alussa tutustuin irakilaiseen perheeseen, jonka virkamiehet olivat pelastaneet turvaan joltain pakolaisleiriltä. Perheen oltua Suomessa parisen vuotta, isä pahoinpiteli teini-ikäisen tyttärensä sairaalakuntoon. Niinpä isän oli oikeustoimet välttääkseen kiireesti paettava maasta. Jonkun ajan kuluttua paostaan isä vaati perhettään palaamaan Irakiin. Niinpä vaimo pakkasi kiltisti tavaransa ja lähti nuorempien lasten kanssa paluumatkalle. Jälkeenpäin kuulin perheen olleen aiemmin pakolaisstatuksella Yhdysvalloissa, mutta sieltäkin oli jostain syystä palattu takaisin Irakiin.

Tarinan opetus ilmeisesti on, että mikä tahansa maa voi toisinaan olla turvallinen ja toisinaan turvaton. Maa josta on paettu on aina turvaton silloin, kun haetaan jostain toisesta maasta turvapaikkaa. Sen jälkeen tilanne usein kääntyykin päinvastaiseksi.

Risto Jääskeläinen to 03.08.2017 15:44 1

Mätäkuun kommenttini. Olli, Olli, etkö tiedä, että somalit ovat luontaisia kosmopoliitteja? Turvalliseen isänmaahan ei lapsia suinkaan lähetetä epäsopeutumaan, vaan hiomaan kosmopoliittisuutensa huippuunsa. Turha muuten epäilläkään, että vanhemmat lähettäisivät lapsiaan mihinkään turvattomaan maahan.

Juha Kivelä to 03.08.2017 16:41 2

Perheiden reissaillessa lomailemaan Somaliaan ja lapsia sinne lähetettäessä "ojentautumaan" on helppo laittaa menomatkalle mukaan Kantasuomalaisen Veronmaksajan kustantamaa elektroniikkaa, ihan käteistäkin, jne.. olen sen itse omin silmin nähnyt!

Paluumatkalla lapsien onkin helppo tullin ohitse tuoda khattia kanssa ja kaikkea muuta, mitä perhe voi sitten täällä Suomessa myydä, saadakseen lisätienestiä, sillä yleisessä tiedossa on, että tullivirkailijoita on kielletty "ratsaamasta" mm. somalialaisia, vaikka on tiedetty, että tavara heidän mukanaan virtaa, koska sitä pidettäisiin rasismina!

Antero pe 04.08.2017 17:49 0

Somalien Western Union rahansiirrot pitää selvittää!

Ne jotka eivät pääse lomailemaan kotiinsa lähettävät Kelan rahaa kotiinsa. EI saa olla näin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04. 09:59

Hurskastelevaa vihreää politiikkaa - kenen hyväksi?

ma 09.04. 09:50

Kuinka meitä huijataan?

ti 03.04. 10:51

Islamin vaara

pe 23.03. 15:03

Hysterian paluu

ke 21.03. 12:07

Kansanedustajien eläkkeet

su 18.03. 13:13

Antti Häkkänen populistina

pe 23.02. 14:03

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02. 11:40

Ilmastotutkijat: Ilmastonmuutos on peruutettu?

to 08.02. 21:22

Hajoaako Keskusta?

pe 02.02. 01:52

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Harkimon lähtö herätti ajatuksia

pe 20.04.2018 15:54

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52