Blogi: Arto Luukkanen, la 05.08.2017 13:02

Mitä jos olisi reilut presidentinvaalit?

Suomen poliittinen syksy on kuumenemassa kun myös perussuomalaisten ehdokas on selvillä. Myös SDP asettanee jonkin ehdokkaan syksyllä.

Sosiaalisessa mediassa näitä kampanjoita on käyty jo aikaisemmin ja on ikävä todeta, että niissä on ollut ilkeä ja inhottava sävy. Niinistöä on mm. leimattu sukurutsaksi, Haavisto homoksi, Väyrystä vanhukseksi ja Vanhasta vielä ikävimmillä termeillä. Tuomitsen tällaiset herjat ehdottomasti. Nyt loasta on osansa on saanut Huhtasaari (muuten...ainoat tahot, joiden ehdokkaita ei ole herjattu ovat vasemmistoliiton ja ruotsalaisten presidenttiehdokas).  

Olisi hienoa ja upeata, jos näitä henkilöön kohdistuvia herjauksia ei levitettäisi.

Suomalainen kansanvalta hengittäisi paremmin arvokkaasta ja ideoihin keskittyvästä kampanjoinnista.

Eikö tehdä niin, että vuoden 2018 presidentinvaalit olisivat puhtaat ja reilut?

Alennu Sauli meidän tavisten luokse!

Samoin olisi hienoa, että myös presidentti Niinistö alentuisi kansan tasolle – keskustelemaan avoimesti vaalikumppaneidensa kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että sillä taholla on kiusausta tehdä ns. ”putinit” eli pidättäytyä väittelyistä ja eristäytyä asemansa taakse. Reilun pelin sääntöihin kuuluu, että kaikki ovat samalla viivalla. Suomalaisen presidentti-instituution eräs tavaramerkki on se, että ehdokkaan on mentävä kansan sekaan!  

Alatyyli ja herjailu pois! Toisaalta, kampanjoinneissa voisi olla huumoria. Tässä esimerkki:

”Presidentinvaalien edellä liikkui Lapissa Kekkosen vaaliliiton puhujana Aatu Alajärvi Rovaniemen maalaiskunnasta. Kemijärvellä eräässä tupaillassa syntyi puheen jälkeen keskustelua. Eräs kuulija kertoi joskus 1934 nähneensä Kekkosen jossain tilaisuudessa humalaisena ja kysyi puhujalta, onko tällainen mies sopiva presidentin paikalle. -No jaa, eikhän tuo lien jo selevinny, kuului Alajärven vastaus….”

Arto Luukkanen la 05.08. 13:02

Kommentit: 1

Juha Kivelä la 05.08.2017 13:12 0

Ainahan voi ihanteista unelmoida - se sentään lienee edelleen sallittua Suomessa(kin)!

Aivan toinen asia on, että Suomessa TOTUUS on kielletty, joten reilusta kilpailusta presidentin vaalien yhteydessä voi siis vain unelmoida!

Onko dosentti Arto Luukkainen(kin) loikannut vain unelmoijaksi?!

En itsekään pidä herjasta, alatyylistä enkä loan heitosta, mutta niiltä tuskin Suomessa vältytään niin kauan, kunnes TOTUUS päästetään kielletyn asemastaan!

Siihen taas ei Suomen poliittinen eikä talouspoliittinen "eliitti" ole valmis, joten jälleen päädymme vain unelmoimaan!

Kuinka siis katkaista pelkkä unelmointi paremmasta ja siirtyä konkreettisesti tekemään parempaa?!?!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Nuttu-elmerit, Tofudemokraatit vai Kehvelit?

pe 20.04. 16:00

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04. 16:29

Hallitus pääkallonmetsästäjänä?

to 12.04. 10:55

Unkarin "väärät" vaalitulokset

ti 10.04. 10:58

Kuka on seuraava politiikan Juudas?

pe 06.04. 15:33

Puolueiden rahasammot myyvät asuntoja ulkomaille?

ti 03.04. 10:41

Suomi, suklaamousse ja karkotukset

pe 30.03. 15:52

Hötkyt ja "Moskovan hyvät"

to 29.03. 22:47

Luovutetaan valta medialle?

su 25.03. 22:48

Sipilä-Suomi ja Eriarvon Humppaveikot

to 22.03. 19:17

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Harkimon lähtö herätti ajatuksia

pe 20.04.2018 15:54

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Nuttu-elmerit, Tofudemokraatit vai Kehvelit?

pe 20.04.2018 16:00

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhaa palautetaan

pe 20.04.2018 15:55

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52