Blogi: Petteri Hiienkoski, to 10.08.2017 12:19

"Auschwitzin kirjanpitäjä" kumoaa holokaustin kieltäjien valheen

Heinäkuussa 2015 vankeustuomion avunannosta joukkomurhaan saanut 94-vuotias Oskar Gröning, joka tunnetaan ”Auschwitzin kirjanpitäjänä”, vaikeni vuosikymmenet tehtävistään ja kokemuksistaan keskitysleirillä. Useimmat entiset SS-miehet vaikenivat koko elämänsä vieden kammottavan salaisuutensa hautaan asti.

Kolmekymmentä vuotta sitten tapahtui Gröningin kohdalla käänne, josta hän kertoi der Spiegelin haastattelussa vuonna 2005.

Hän keskusteli filatelistien vuosikokouksessa vuonna 1985 postimerkeistä ja politiikasta erään toisen harrastajan kanssa. Tämä piti uskomattomana sitä, että ihmisiä, jotka julkisesti kieltävät holokaustin, on jo alettu jopa haastamaan oikeuteen, vaikkei mitään juutalaisten massamurhaa todellisuudessa edes tapahtunut. Gröning ei voinut olla hiljaa:

– Tiedän hieman enemmän siitä asiasta. Meidän pitäisi keskustella siitä joskus, hän sanoi.

Keräilijätuttava lainasi hänelle Die Auschwitz-Lüge -nimisen kirjasen, jonka oli kirjoittanut Thies Christophersen. Gröning palautti kirjan ja liitti siihen kirjoittamiaan kommentteja vastaukseksi teoksen kirjoittajalle.

– Näin kaikenKaasukammiot, krematoinnit, valintaprosessin [kaasukammioita varten]. Puolitoista miljoonaa juutalaista murhattiin Auschwitzissa, hän kirjoitti. Minä olin siellä.

Puoli vuotta myöhemmin hänen kommenttinsa julkaistiin uusnatsien julkaisussa. Gröning ei voinut enää piilotella asiaa eikä peruuttaa taaksepäin.

Holokaustin kieltäjien ja epäilijöiden takia hän katsoi velvollisuudekseen kertoa julkisesti tuhoamisleirin toiminnasta ja siellä todistamistaan julmuuksista. 

– Olen nähnyt krematoriot, olen nähnyt palavat ruumiskaivannot ja haluan vakuuttaa teille, että nämä julmuudet tapahtuivat. Olin asemalaiturilla kun valinnat [kaasukammioita varten] tehtiin, hän kertoi BBC:n tv-dokumentaarissa vuonna 2005.

Ei voi kuin ihmetellä, että Gröningin ja muiden aikalaisten yhdenpitävistä silminnäkijätodistuksista sekä todistusvoimaisista asiakirja- ja valokuva-aineistoista huolimatta, Suomessakin on vielä niitä, jotka katsovat oikeudekseen julkisesti kieltää juutalaisten massamurhan.

Eräs juutalaisten kansanmurhan avoimesti kieltävä julkaisu on Magneettimedia, jonka kirjoitukset ovat herättäneet huomiota kauemman aikaa. Samansisältöisiä väitteitä salatun henkilöllisyyden takaa levittävät myös "totuusblogi" -niminen sivusto sekä Radio Islam. Jälkimmäistä ilmeisesti johdetaan Suomen ulkopuolelta.

Kertomalla julkisesti Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiristä ja sen toiminnasta Gröning on ilmeisesti kuitenkin yrittänyt löytää omantunnonrauhaa, jonka hänen historiansa oli häneltä vienyt. Se ei kuitenkaan ole häntä auttanut.

– En ole koskaan löytänyt todellista sisäistä rauhaa, hän myönsi Hannoverische Allgemeine Zeitungille viime vuonna.

Jos Gröning kuvitteli toiminnallaan holokaustin kieltäjiä vastaan välttävänsä joutumisen oikeuden eteen, hän erehtyi. Hänen kertomuksensa tuhoamisleiriltä vaikuttivat lopulta siihen, että häntä vastaan viime syksynä nostettiin Lüneburgin käräjäoikeudessa Ala-Saksin osavaltiossa syyte avunannosta joukkomurhaan.

Viime viikolla päättynyt oikeudenkäynti, siellä esitetyt todistukset ja hänen saamansa vankeustuomio osoittavat holokaustin kieltäjien esittämien väitteiden mielettömyyden. ”Auschwitzin kirjanpitäjän” oikeustapaus on vastaansanomaton todiste juutalaisten massamurhasta.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteet:

An SS Officer Remembers: The Bookkeeper from Auschwitz (By Matthias Geyer, DER SPIEGEL ONLINE International, May 09, 2005 – 12:00 AM AUS DEM SPIEGEL Ausgabe 19/2005)

Die Angst des Buchhalters von Auschwitz (Von Thorsten Fuchs, Hannoversche Allgemeine Zeitung, 9.12.2014)

Oskar Gröning,  Wikipedia – Die freie Enzyklopädie (23.7.2015)

Oskar Gröning trial: ‘Bookkeeper of Auschwitz’ admits moral guilt (Kate Connolly in Lüneburg, The Guardian, Wednesday 22 April 2015 07.19 BST)

Profile: Oskar Groening, 'book-keeper of Auschwitz' (BBC 15 July 2015)

Petteri Hiienkoski to 10.08. 12:19

Kommentit: 2

Juha. la 05.08.2017 18:43 0

Noin yleisellä tasolla. Kaikki asiat eivät ole kaikille itsestään selvyyksiä. On olemassa esimerkiksi tahoja, jotka eivät usko, että amerikkalaiset kävivät Kuussa ollenkaan, vaan kaikki hoidettiin lavastetussa tilassa erään tuon ajan lahjakkaan elokuvaohjaajan toimesta. On niitä, jotka eivät usko v. 2001 World Trade Centeriin osuneiden "matkustajakoneiden" voineen aiheuttaa tornien luhistumisen niin äkkiä ja perusteellisesti kuin se tapahtui. Näitähän piisaa loputtomiin. Se, että kyseessä on poliittinen tapahtuma on alettu varsinkin Holokaustin emämaassa Saksassa soveltamaan kireää oikeustoimipolitiikkaa niitä kohtaan, jotka ovat omapäisiä tai muutoin paksukalloisia asian suhteen. Se, että onko toisinajatteliminen rikos, josta pitää rangaista on tullut hyvin tutuksi käsitteeksi - valitettavasti - nykyisten suvakkien puristuksessa meitä "natseja" ja "rasisteja" kohtaan, jotka julkeamme esittää kainon epäilyksen siitä auvosta, joka seuraa Lähi-idän ja Afrikan rahtaamisesta tänne loisimaan meidän kustannuksellamme. Poliisi on muuttunut poliittiseksi toimijaksi eliitin käsikassarana ja etenkin EU:n väestönvaihto -viikkojen "loppurysäyksessä". Suomessa tilanne on ns. "huulilla" ettei maahanmuuttokriittisiä viedä mielisairaaloihin tai suljeta vankiloihin mielivaltaiste "lain" tulkintojen saattelemana Demlan jysäyttäessä kulttuumimarxistisen nuijan pöytään. Mielestäni, jos Jumalalla ei ole enää mitään arvoa, eikä Hänen pilkkaamisestaan vedä sakkoa, vaan pääsee valtion Kirkon kirkolliskokoukseen. Ei pitäisi olla mitään ihmisen luomaa tai häneen liittyvää asiaa aatteellisesti tai henkiseltä uskoltaan, josta pitäisi laittaa vankilaan istumaan. Tästä erotuksena on tietenkin kaikkinainen fyysinen toisen vahingoittaminen tai murhaaminen.

M su 06.08.2017 15:10 0

Itse en epäile holokaustin todenperäisyyttä,mutta yhtä lailla olen sitä mieltä että sen kiistäjien ei pitäisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen,niinkuin joissain maissa käy.Omasta mielestäni se on vain bensaa holokaustin kieltäjien liekkeihin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Kuka pelkää natseja?

su 09.09. 06:07

Vaiettu vehkeily ja Trumpin vaikeat valinnat

la 01.09. 19:52

Petri Jääskeläisen kirkollinen propagandatuutti

ke 22.08. 01:18

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08. 20:43

Kampanja poliittisesti epäkorrektin professorin vaientamiseksi

to 09.08. 06:12

Noitavaino Puolimatkaa vastaan

ma 06.08. 00:08

Räjähtävistä avaruuskivistä ydintuhon uhkaan

su 05.08. 06:35

Ylen kummallista sekoilua Trumpin globalisti-twiitistä

to 02.08. 23:01

YLE joutui tunnustamaan "Trump-bumpin"

la 28.07. 03:07

Vihaideologian levittäminen vei oikeuteen Tanskassa - Suomessa tuomitaan vihaideologian kritisoimisesti

to 26.07. 02:26

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Vihreitä saksanmaalla ja täällä Pohjantähden alla

ke 17.10.2018 21:52

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40