Blogi: Professorin Ajatuksia, to 10.08.2017 11:04

BMW-kuljettaja vahvisti uuden normaalin

Pariisissa BMW-kuski ajoi tarkoituksella poliisijoukon päälle, jolloin kuusi henkeä loukkaantui, heistä kaksi tai kolme vakavasti. Tämä uutinen ei enää yltänyt tämän aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksiin, vaan se kuitattiin sisäsivu-uutisella.

BMW-uutinen osoittaa todeksi epäilyni, että eurooppalaisiin kohdistuvat autohyökkäykset ja muut terroriluoteiset iskut ovat muuttuneet aikamme uudeksi normaaliksi. Vielä niistä uutisoidaan, mutta suurta mielenkiintoa ei enää osoiteta. Me turrumme äärimmäiseen väkivaltaan.

Seuraavassa vaiheessa uutiset terrori-iskuista muuttuvat pikku-uutisiksi ja lopulta katoavat tuhoisimpia iskuja lukuun ottamatta kokonaan lehdistöstä. Näin on jo käynyt esimerkiksi Ruotsin autojen tuhopoltoille.

Samalla hämärtyy se, että kyseessä on islamilaisen maahanmuuton seuraus ja hinta, jonka maksamme maailmanparantamisestamme. Sekä poliittinen paine maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi vähemmän riskejä tuottavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat pilasi hyvän juttunsa valehtelemalla ja inttämällä
Lontoossa pakettiauto niitti muslimeita
Turruttavaa

Professorin Ajatuksia to 10.08. 11:04

Kommentit: 2

Omat Aivot to 10.08.2017 20:00 1

Turtumistakin varmaan ilmenee, mutta suurin syy valtamedian laiskalle uutisoinnille on nähdäkseni uutispimennys. Yhä lukuisammat terroriteot eivät sovi valtamedian ja muun valtakoneiston ajamaan väestönsiirtoprojektiin. Ne eivät ole projektille hyvää mainosta, varsinkaan nyt, kun PS:lla on äänestäjilleen ilmeisen rehellinen johto ja asenne. Ongelmat halutaan hyssytellä maton alle ja pitää kansan pää pensaassa.

Ruotsin vierasperäisistä autopaloista emme saaneet lukea edes silloin, kun ne isommassa mitassa alkoivat. Niitä ei ole meillä pohdittu, vaikka paljon vähäisempiä kanta-asukkaiden harrastamia häiriökäyttäytymisiä nostetaan esille A- ja Ö-studioissa.

Neuvostoliiton aikoina tuo maa vaikutti turvalliselta. Onnettomuuksia näytti olevan vain vähän, jos ollenkaan. Neuvostoliiton valtiollinen, vastuullinen, faktat tarkistava valtamedia katsoi parhaaksi vaieta ihanneyhteiskunnan katastrofeista. Todellisuudessa esim. tieliikenne-, lento- ja teollisuusonnettomuuksien tilastot olivat karmeita. Kärkiesimerkkinä oli Tsernobylin ydinvoimalan räjähdys, joka koetettiin ensin ohittaa vaikenemalla. Vain muiden maiden säteilymittarit pakottivat Neuvostoliiton tunnustamaan tapauksen.

Kaarle Akkanen pe 11.08.2017 11:25 0

Hallituksen kanta tähän ko. kysymykseen löytyy uudesta budjettikirjasta; Satsaus laittomasti maassa olevien rikollisten sosiaaliturvaan? Rikollisia kaiketi ovat, kun ovat täällä laittomasti!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06. 16:00

Kotouttamisen haaveet

to 21.06. 18:27

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

ke 20.06. 17:39

Ei syytä huoleen

ti 19.06. 13:13

Saksassa toteutui johtajan vastuu

ma 18.06. 13:17

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

la 16.06. 11:36

Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa

pe 15.06. 13:45

Vakava media

to 14.06. 17:26

HS yksisilmäisten asialla

ke 13.06. 18:11

Sanna Marinin märkä päiväuni

ti 12.06. 11:41

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Amerikkalaiset konservatiiviset kirkkokunnat Soros-solutuksen kohteina

ke 20.06.2018 17:42

Professorin Ajatuksia

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06.2018 16:00

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Kestävästä kehityksestä ja maahanmuutosta

pe 22.06.2018 10:52

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06.2018 07:55

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Huumorinvastuu

pe 22.06.2018 16:01

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28