Blogi: Timo Vihavainen, la 12.08.2017 11:54

Venäläinen nationalismi

Venäläinen nationalismi

 

Muistan miten Geoffrey Hosking joskus pari vuosikymmentä sitten eräässä huipputason historiaseminaarissa tokaisi venäläisille isännille: ”I’m a Russian nationalist!”. Saattoi kyllä olla, että hän sanoi sen venäjäksi. En muista.

Tällä Hosking, etenkin Englannissa hyvin arvostettu Venäjän tutkija, joka tapauksessa tarkoitti, että hänestä nationalismi olisi erinomainen vaihtoehto imperialismille. Venäjällä oli tuolloin molemmat tiet avoinna ja Jeltsinin pienvenäläinen nationalismi vaikutti vielä menestykseltä ainakin jossakin suhteessa.

Toki myös Jeltsin sai oman ”imperialistisen” päänsärkynsä. Tšetšeniasta tuli sellainen paise Venäjän arassa alavatsassa, ettei sen hoitamiseen näyttänyt olevan mitään ratkaisua. Vladimir Žirinovski, joka vielä vähän aiemmin oli rehvastellut venäläisten tulevilla rajoilla lämpimien merien rannoilla, lakkasi leikkimästä asioilla, jotka eivät enää huvittaneet ketään.

Jos miljoonan asukkaan Tšetšenia pyöritteli Venäjää tuolla tavoin, niin mitä se kykenisi tekemään vaikkapa kahdeksankymmenen miljoonan asukkaan Turkille…

Ainoaksi mahdollisuudeksi osoittautui jättää Tšetšenia käytännössä rauhaan. Sen miehittäminen olisi syönyt aivan liikaa kaikkia resursseja. Kadyrov saattoi olla sika, mutta oman pahnan väkeä kuitenkin.

Sellainen imperialismi, jota vielä pari sukupolvea sitten pidettiin joillakin tahoilla tavoittelemisen arvoisena, on nykyään jo täysin mieletöntä ja sen ymmärtävät jo kaikki ne, jotka tietävät, että nykyaikaisen valtion hallitseminen vaatii rationaalista ajattelua, hyötyjen ja kustannusten laskemista, ei ryöstämistä tai varastamista.

Usein on mietitty, mitä Saksa ja Japani olisivat hyötyneet, jos niiden tavoittelemat imperiumit olisivat toteutuneet. Muuan analyytikko oli 1960-luvulla ydinfyysikko Wilhelm Fucks, joka yritti laskea noita mahdollisuuksia. Hänen kirjansa Tulevaisuuden voimasuhteet suomennettiin ja jopa arvosteltiin Historiallisessa aikakauskirjassa.

Fucksin ”insinööritieteellinen” metodi ei ehkä ole historiassa ihan toimiva, mutta ainakin tyhjää parempi. Hänen arvionsa mukaan Saksalla ei koskaan ollut missään vaiheessa mitään mahdollisuuksia.

Vastahakoisen imperiumin kurissa pitäminen olisi ollut toivoton tehtävä. Siihen kuluvat resurssit olisivat olleet pois hyvinvoinnin lisäämisestä kaikille osapuolille. Orjillehan niitä ei haluttukaan.

Koko juttu oli yksinkertaisesti primitiivisen ajattelun surkea tulos. Ilman imperiumejaan ja maahan lyötyinä Saksa ja Japani sen sijaan nousivat ennennäkemättömään kukoistukseen, jollaista kukaan ei ollut voinut edes kuvitella.

Kuten tiedämme, Venäjällä on suurella suulla julistettu, että se voi olla vain imperiumi. Mitenpä voitaisiin taata vaikkapa Volgan tataareille mahdollisuus erota Venäjästä? Muitakin vähemmistökansallisuuksia on ja sitä paitsi myös Keski-Aasian maat ovat aika pitkälle riippuvaisia Venäjästä, vaikka Kiinan kasvava vaikutus antaa tilanteelle mielenkiintoisen lisänsä.

Suuri Euraasialainen yhteisö, jonka jäsenet luonnostaan kuuluvat yhteen, on kuitenkin ennen muuta kuviteltu yhteisö. Paluuta Neuvostoliiton aikaan ei ilman väkivaltaa ole näkyvissä. Väkivallan käyttö imperiumin muodostamisessa ja ylläpitämisessä taas on niin typerä ja tehoton keino, että itsesuojeluvaiston pitäisi estää jokaista sitä yrittämästä, ellei rationaalista ajattelua muuten riitä.

Luulenpa, että menneisyys on opettanut jotakin myös Venäjällä. Jokaisen valtiollisista asioista vastuunalaisen venäläisen kannattaisi kirjoittaa tulikirjaimin sieluunsa sana Puola.

Puolan orjuuttaminen toi molemmille osapuolille mukanaan pelkkää onnettomuutta ja on luultavaa, ettei se koskaan kannattanut enempää taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Moraalisesti se vaikutti kuin syöpä eivätkä seuraukset ole vieläkään hävinneet.

Miten toisin asiat voisivatkaan olla, mikäli Venäjä ja Puola olisivat voineet toimia yhdessä, ystävyysliitossa, joka tuntuisi luonnolliselta sukulaiskansojen kesken? Miten valtavasti energiaa onkaan vuosisatojen kuluessa haaskattu perivihollisuuteen ja sen keinotekoiseen peittelyyn ja ystävyyden valehteluun?

Mutta Katariina sai Puolan, Novorossijan ja Krimin valtaajana osakseen tavatonta kunnioitusta ja peräti arvonimen ”Suuri”. Ovatko häntä seuranneet sukupolvet koskaan todella kritisoineet häikäilemätöntä hallitsijaa imperialismin johdosta?

No, siihen aikaan oli toki ulvottava sutena susien joukossa. Puolan jaotkin olivat alun perin preussilaista keksintöä ja niiden ilmeinen tarkoitus oli säästää Turkin salmet venäläisten etenemiseltä.

Siitä huolimatta Puola oli katkera lahja jälkipolville. Se oli jo johtaa imperiumin tuhoon, kun Napoleon hyökkäsi sitä vapauttamaan. Sen jälkeenkin se pysyi avoimena haavana, jonka ansiosta paljolta syntyi Euroopassa se mentaliteetti, jota on nimitetty russofobiaksi.

Mutta tämä nyt on jo vanhaa historiaa, joskaan ei merkityksensä menettänyttä. Kuvitelkaamme nyt kuitenkin, että Kremlissä olisi vallassa joku älykääpiö, jonka päämääränä todella olisi valloittaa takaisin ne alueet, joita imperiumiin on joskus kuulunut ja yksin tein vielä lisää niin paljon kuin irti saa.

Ellen ole ihan erehtynyt, jotkut perustavat ajattelunsa juuri tähän näkemykseen.

Muistakaamme nyt kuitenkin, että Venäjä ei ole supervalta eikä sellaiseksi tule vaikka kuinka yrittäisi. Sen väkiluku on vain puolet entisen Neuvostoliiton väkiluvusta ja kolmannes EU:n vastaavasta. Taloudellisesti se ei ole edes Saksan kokoinen, puhumatta tuotannollisesta kyvystä.

Sitä paitsi Venäjän syntyvyys on yhtä surkeassa tilassa kuin Euroopankin, eikä sielläkään enää kauan hurrata, mikäli tuhansittain asevelvollisia päätyy sankarihautoihin. Sielläkin eletään jo nykyaikaa.

Wilhelm Fucksin ajattelua seuraten voisi laskeskella, miten paljon resursseja Venäjä joutuisi uhraamaan siihen, että saisi pidettyä edes vastahakoiset Baltian maat pihdeissään. Taloudellisesti jo Krim on uskomattoman kallis taakka, vaikka väestön enemmistö siellä suhtautuu isäntään myönteisesti. Mitäpä maksaisi vaikkapa Ukraina…?

On ikävää, ettei Venäjä voi tyytyä olemaan vain nationalistinen, vaan on ruvennut ainakin noukkimaan pisteitä imperialismilla.

Sellaisesta oli aikoinaan tapana kiittää hallitsijoita ja pystyttää heille patsaita. Sen ajateltiin ainakin lisäävään valtakunnan kunniaa, joskaan ei ehkä hyvinvointia.

Nyt asiat ovat toisin ja kaikki tietävät sen. Toisaalta ihmiset ovat kyllin tyhmiä innostuakseen kansallisesta pullistelusta ja se taas vaikuttaa huumeen tavoin johtajiin.

Olisi kuitenkin erittäin vaikea uskoa, että Venäjä tai mikään muukaan valtio haluaisi ihan oikeasti kantaa niitä seurauksia, joita vihamielisen maan hallussapidosta seuraisi.

Jo aikoinaan jätti Neuvostoliitto Suomen lopulta rauhaan, kun Moskovassa oli Molotovin todistuksen mukaan vakuututtu siitä, että sen valloittamisesta tulisi ikuinen avoin haava, joka vahingoittaisi ”sosialismin asiaa” (Neuvostoliittoa) kaikkialla. Luultavasti se oli oikea arvio ja luultavasti samanlaista realismia löytyy siellä päin vieläkin.  Mikään ei todista siitä, että tuo arvio olisi muuttunut.

Timo Vihavainen la 12.08. 11:54

Kommentit: 2

Juha. la 12.08.2017 13:36 1

Suomen kohdalla Neuvostoliitto tosiaankin teki poikkeuksen, eikä vähiten suomalaisten sotilaitten uljaan taistelun kahdessa sodassa sitä vastaan, vaikka voimasuhteitten perusteella Suomella ei olisi pitänyt olla mitään jakoa. Ei edes Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944 tapahtumien vyöryessä päälle armotta, vaikka saimme Saksalta tuntuvaa ase- ja mies apua. Mutta aikaikkuna siihen ei riittänyt kummassakaan sodassa, sillä kuitenkin Suomi oli vähäpätöinen ja sivussa oleva Euroopan päänäyttämöiltä ja valtakeskuksista, jotka olivat prioriteetiltaan sellaisia päänahkoja, joita kaikki sodan osapuolet tavoittelivat. Suomesta oli itsenäisenä valtiona, mutta kuitenkin Neuvostoliiton turvallisuus intressit sopimuksin tyydyttäen hyötyä paljon enemmän kuin sovjetisoituna samalla tavalla kuin Baltian maat. Suomen kanssa käytävä kauppa oli arvokasta, luotettavaa, laadukasta, länsimaisia tuotteita ilman saartoja tai pakotteita ja raskaan teollisuuden ja laivanrakennuksen tuotteet olivat elintärkeitä lisänä omalle tuotannolle. Vielä Suomesta oli siitäkin etua Neuvostoliiton ulkopolitiikalle ja goodbwille pitämällä Suomea mallina ja ikkunan Länteen kuinka rauhantahtoista ja hyvin toimivaa kahden erilaisen maan rinnakkaiselo voi olla. Kuten kaikki historiaa ja sen ajan eläneet suomalaiset tietävät, ei Neuvostosuhteet olleet pelkkää auvoa ja siinä oli kaikkien tuntemat kipupisteet ja sen, että "juoksulangan" mitta vaihteli kulloistenkin suhdanteiden mukaan sekä että se määritteli loppupisteessä Suomen liikkumatilan kansainvälisesti.

Pertti la 12.08.2017 15:57 0

Tässä oli taas taattua Vihavaista. Jotenkin yllätyin ajatuksesta, että nationalismi olisi ollut Venäjälle imperialismin vaihtoehto ja valinta luopua kohtalokkaista valloitussodista. Meillehän päivittäin opetetaan, että juuri nationalismia pitää jokaisen kunnon kansalaisen kynsin hampain vastustaa. Sen kääntöpuolena kun ovat sodan mielettömyys ja kuolema, rasismi, fasismi ja luultavasti vielä heinäsirkatkin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21