Blogi: Professorin Ajatuksia, su 13.08.2017 21:10

Pitäisikö kaikkien brittien kustantaa veganismin seuraukset?

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna monipuolisesti siitä, kuinka Britannian vegaanit taistelevat saadakseen maahansa äskettäin käyttöön tulleita huonommin kestävät setelit. Näin siksi, että niiden valmistuksessa käytetään hiukan eläinrasvaa.

HS:n kirjoitus päättyi seuraaviin sanoihin: "Britanniassa taistelu koskee nyt sitä, ettei tietoiselle kuluttajalle anneta valinnanvapautta siitä, millä hän ostaa". Rahaahan on kaikkien käytettävä.

Kirjoitus oli monipuolinen ja asian eri puolia valottava. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä yhtä näkökulmaa. Onhan selvää, että mikäli nykyistä heikommin kestävät setelit tulisivat käyttöön, syntyisi siitä kustannuserä kaikille briteille.

Olisiko silloin oikein, että kaikkien brittien olisi pakko maksaa vegaanien aatteellisen eläinkunnan hyödyntämistä vastustavan näkemyksen aiheuttamat lisäkustannukset, oli itse sitten mitä mieltä tahansa eläinrasvojen käytöstä?

Näkökulma on paljon laajempi kuin Britannian setelikeskustelu. Se liittyy kaikkeen maailmanparantamiseen ja koskee tästä syystä esimerkiksi kaikkia suomalaisia. Siksi esittämäni näkökulma olisi ollut hyvä tuoda esiin myös HS:n aamun jutussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neandertalilainen vegaani ja muita yllätyksiä
Pelastaako veganismi maailman?
Onko ongelma väestönkasvu vai rikastuminen?

Professorin Ajatuksia su 13.08. 21:10

Kommentit: 3

Juha Kivelä su 13.08.2017 23:10 0

Aiheuttamisperiaatteella voisi toki kohdistaa tuolloin, eikä tietenkään kollektiivisesti.

Hannele Korpela ma 14.08.2017 09:16 0

Onko siis ymmärrettävä, että Briteissä ei ole maksukortteja käytössä, vai onko vegaanien mielestä niiden(kin) käyttö epäeettistä? Mitähän tapahtuisi, jos vegaanit saisivat tahtonsa läpi ja lopetettaisiin eläintuotteiden käyttö niin ravintona, kuin tuotteissa, joissa niitä tällä hetkellä käytetään. Alkaisimmeko kuulemaan vaatimuksia, että saalistaja eläimille on perustettava vankilat, jotta eivät saalistaisi ja söisi saaliseläimiä. Nimittäin jotenkin vaikea uskoa, että mikäli tällainen utopia toteutuisi, niin vegaanit vaikenisivat onnellisina hymisemään jotain meditointi-mantraa cannabis-sätkä suupielessään.

Kaarle Akkanen ma 14.08.2017 10:34 0

Britanniassa on "eroäänestyksen" jälkeen lähes kaikki päin helvettiä? Ainakin, mikäli uskomme YLE:ä ja/tai HS:ää! Niin myös USA:ssa, Unkarissa ja Puolassa. Siellä kun ei noudateta näiden ko. viestiemien suvaitsemaa politiikkaa!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07. 18:40

Miksi ilmastopaneeli vaati kasvihuonepäästöjen sadan prosentin vähennystä?

ti 17.07. 21:00

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

ma 16.07. 08:14

Haiti on köyhä ja siksi jää

su 15.07. 11:59

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?

pe 13.07. 23:42

Ilmastonmuutoksen torjunnasta

ke 11.07. 20:56

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

ma 09.07. 23:11

Romanialainen asenne ja epädemokraattinen sanasotku

su 08.07. 22:30

Ressukkaterroristin surkea elämä

la 07.07. 14:25

Hätäkokouksia

to 05.07. 21:11

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07.2018 18:40

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mikä oli kuningas?

ke 18.07.2018 18:42

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52