Blogi: Timo Vihavainen, su 13.08.2017 21:15

Tolkku pois?

Tolkku pois –viinakulttuurin peruskysymyksiä

 

Martti Julkunen kertoo kirjassaan Talvisodan kuva, että ulkomaiset kirjeenvaihtajat olivat kovin imponoituja suomalaisten rintamaupseerien lyhyestä maljapuheesta ”Tolkku pois!”.

Oikeastaan se viinan viljely rintamalla olikin tietyistä syistä kiellettyä, vaikka tosiasiassa suosittuakin. Naapurin puolella sen sijaan alettiin juuri tuohon aikaan pitkän tauon jälkeen tarjota päivittäistä vodka-annosta (100-150 g.), kuten Pavel Aptekar on osoittanut. Tämäkös suomalaisia moraalisesti kauhistutti, kuten piispa Eino Sromunen on kuvannut.

Viinaryyppy oli sotilaan perinteinen ilo ja lohtu. Se poisti ahdistuksen –hetkeksi- ja antoi rohkeutta hyökätessä. Perinne oli ikivanha ja tsaarin armeijassa ryypyn koko oli yksi tšarka eli 1,299 desiä. Kelpo moukku siis. Sellaisen myös Mannerheim ilmeisesti kumosi päivittäin ja vieläpä kaadatti piripintaan. Se saattoi jo hiukan laulattaa.

Toki ryyppy kuului siviilienkin päivittäiseen ruokavalioon, herrasväen piirissä. Jopa Ylioppilastalon ravintolassa oli vodkasamovaari, josta jokainen sai laskea itselleen mieleisensä moukun voileipäpöydän kyytipojaksi. Talonpojat taas ottivat herättyään aamuryypyn, kun ei kahviakaan lämmikkeeksi ollut. Näinhän myös Runeberg muistaa hirvenhiihtäjiensä tehneen.

Moninaiset ovat viinan funktiot olleet. Ei pelkkä šamaanimainen ryyppääminen tiedottomuuteen asti, vaan myös ruokahalun herättäminen ja pintaverenkierron piristäminen. Ja mainitsematta jäi myös juhlapöytä. Mitäpä olisi suomalainen juhlapöytä ilman viinaa?

Vastaus taitaa olla, että viina kuului vain herrojen kesteihin, vaikka vähänkö niitä jäljiteltiin. Rahvas joi juhlissa pari kertaa vuodessa sahtia ja ainoastaan parempi väki otti kammarin puolella isännän nurkkakaapin pullosta jonkun ryypyn taikka peräti totin, kuten kanttoori Sepeteus Nummisuutarien loppusivuilla. Mutta eihän viinapulloa pöytään pantu, tolkku se oli maalaisihmisellä.

Herroilla oli toisin ja ruotsinkielisellä puolellahan asian ympärille kehittyi kokonainen snapsilaulujen kasvusto. Itsellänikin on levy 100 bästa snapsvisor. Siitä riittää jo pitemmällekin lounaalle.

Viinaa, luoja paratkoon, kansamme on kyllä osannut juoda niin kauan kuin sitä on ollut tarjolla tai laillista tehdä. Silloin kun se oli laitonta, sen juominen vain lisääntyi.

Muistuupa mieleeni Joel Lehtosen Henkien taistelun hahmo Hirvo Törsö, joka oli Pariisiin siirtynyt suomalainen eläinlääkäri, muistaakseni. Hirvo oli sydämistynyt ranskalaisille siitä, ettei koko maassa saanut kunnon paukkuja ravintolassa. Kotimaan pirtu oli sentään ihan toista…

Sama se on nykyäänkin. Ravintolassa Ranskassa eteen kannetaan väkevät (joita kaupassa pidetään lukollisessa kaapissaan) kahden sentin annoksina. Särvipä siitä nyt muka tunnin verran likööriä tai konjakkia kahvin höysteeksi ja ole vielä tärkeän näköinen…

Suomalaiselle tällainen teeskentely sopii huonosti ja saman koskee venäläisiä. Neuvostoaikana kunnon ryyppy oli minimissään sata grammaa eli viisi ranskalaista ja usein tuli otettua –mitäpä syntiä salaamaan- aikamiehen annos eli kaksisataa grammaa. Pariisissa olisi sitä varten pitänyt juoksuttaa edeskäypää peräti kymmenen kertaa.

Eivät ole kansat veljeksiä, eivät. Ranskalaisia emme ole ja italialaisiksi tuskin tulemme. Mutta missä määrin oma viinakulttuurimme on sukua naapureille?

Luulen, että olemme aika omaperäisiä tässäkin suhteessa. R.E. Palmroth –Palle-vainaa yritti aikoinaan importoida maahamme ruotsalaista perinnettä ja käänsi suuren määrän snapsilauluja. Käännökset ovat hänelle ominaiseen tapaan ihan nokkelia, mutta eihän niitä kukaan laula. Sarkka, tai meikäläisittäin neljän sentin tuplaryyppy kulautetaan asiaankuuluvasti kerralla, kuten myös naapurin helan. (Den som går).

Joskus pidetään maljapuhe eli tost, kuten venäläiset tekevät, mutta yleensä siihen riittää kaksi sanaa. Lakonisimmat suosivat lyhyttä muotoa: asiaan!

Tämä kaikki on jo esimerkiksi Brittein saarilla eksotiikkaa. Muistan, miten Suomen Lontoon instituutin johtaja parikymmentä vuotta sitten sai paljon mainetta ja kunniaa ottaessaan instituutissaan käyttöön suomenruotsalaisen snapsin sillin kera. En kyllä tiedä, jäikö lontoolaiseen kulttuuriin tästä pysyvä jälki. Toivotaan. Olisihan se rikastumista.

Mutta jos ihan suoraan sanotaan, on maassamme viinakulttuuri tuuliajolla. Meillä ei ole pyhää vodkaa, kuten venäläisillä emmekä kunnioita sitä lauluilla kuten ruotsalaiset. Meillä suhde koko juttuun on niin sanoakseni uusasiallinen, joka kyllä hyvin sopii kulttuurimme yleisiin piirteisiin.

Miltäpä tuntuisi ottaa ruokaryyppy Alvar Aallon suunnittelemassa pöydässä Paimion parantolan parvekkeella, äärimmäisen pelkistetysti ja ilman sanoja, vain pienen ähkäisyn kera? Siinä sitä voisi sanoa olevansa suomalaisen kulttuurin ytimessä.

Vastuunalaisissa piireissä on kuitenkin herännyt ajatus, että viinakulttuuriamme pitäisi viljellä. Viljelyähän se kulttuuri juuri tarkoittaa. Viinan viljely on sitten asia erikseen.

Itse asiassa aihepiiriin liittyy tavattomasti kysymyksiä, sekä käytännöllisiä että teoreettisia. Millainen on/olisi paras ryypyn koko? Milloin sellainen kannattaa ottaa ja milloin ei? Mikä on oikea vahvuus? Huomautan, että venäläisten keskuudessa esiintyvät väitteet Dmitri Mendelejevin suuresta tieteellisestä löydöstä, joka todistaa 40 tilavuusprosentin ainoaksi oikeaksi, perustuvat väärinkäsitykseen.

Entä mikä on oikea lämpötila? Millaiset zakuskat ovat parhaita ja miksi? Lisäksi tulee erilaisten maustettujen viinojen paremmuudesta ja soveliaisuudesta eri ruokiin (Korn, akvaviitti, Kirsch, pontikka, pomeranssiviina, vääpeli Ryhmyn sipuliviina jne.).

Luultavasti viinaan kannattaa olla tykkänään koskematta mahdollisimman paljon. Vain sillä tavalla se saa ympärilleen sen tietyn sädekehän, joka vasta tekee juhlaryypyn juhlalliseksi ja taikoo koko tapahtuman irralleen arjesta. Mutta montako ryyppyä sitten otetaan? Mannerheimin Chevalier-kaartin tapaan lukuisia vielä piiskaryypyn jälkeenkin?

Entä itse tuo piiskaryyppy (venäläisittäin посошок). Sehän otetaan matkaa varten kuten piiska hevosta varten. Paljonko? Millaisin menoin sen tulee tapahtua?  Kysymyksiä, kysymyksiä…

Monenlaisia asioita nousee mieleen, kun kuulee sanan viinakulttuuri. Vaikka eihän sitä missään kuulekaan. Olisiko kuitenkin aika ruveta siitäkin huolehtimaan? Kyseessä on joka tapauksessa kansallisesti tärkeä kulttuurin sarka, jonka jättäminen vaille huomiota olisi väärin.

Toki asian historiasta on kiitettävästi tehty tutkimusta ja esimerkiksi Ilkka Mäntylän ja Kustaa H. Vilkunan kirjat ovat tästä hieno osoitus. Kesannolla sen sijaan näyttäisi olevan niin sanoakseni asian käytännöllinen puoli, vaikka samaan aikaan maamme on täynnä erilaisten viinihörhöjen yhdistyksiä.

Olisiko viinamiesten aika nousta ja järjestäytyä?

Timo Vihavainen su 13.08. 21:15

Kommentit: 1

Juha Kivelä su 13.08.2017 23:22 0

Viinakulttuuri ei vain taida soveltua Suomeen?

Suomessa tolkku pois -tilassa taidetaan ollakin kaiken aikaa, jottei ahdistus (todellisuus) koskaan koittaisi...



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21