Blogi: Heikki Porkka, la 19.08.2017 09:35

Hjallis Harkimo ja kokoomuksen waterloo

Harkimon Iltalehteen kirjoittamassa blogissa todetaan:

"Sininen vaihtoehto on uusi puolue, joka hätiköiden kyhättiin yhteen ja jolta puuttuu kaikki yllämainittu. Heiltä puuttuvat viesti, markkinarako ja suunnitelmallisuus. Heillä ei oikeastaan ole mitään. Heidän pääviestinsä oli alussa, että he eivät kannata Halla-ahon rasistista linjaa – jonka he olivat ennen hyväksyneet. Välillä he ovat macronilaisia ja välillä heillä on hallitusohjelma ja nyt viimeksi he ovat keksineet keskiluokan – varmaan siksi, että he olivat kuulleet jonkun analyysin, jonka mukaan Donald Trump valittiin presidentiksi keskiluokan avulla."

Harkimolle tiedoksi.

1. Sininen vaihtoehto ei ole puolue, tällaista puoluetta ei ole puoluerekisterissä. Miten voisi olla, kun ei ole vielä edes tarvittavaa määrää kannattajakortteja puolueen perustamiseksi.

2. Halla-aho ei ole rasisti vaan realisti. Kuuluu erittäin harvojen realismissa elävien poliitikkojen ryhmään. Jos eduskunnassa istuisi 101 Halla-ahoa, ei Suomi olisi nykyisessä turvattomuuden tilassa.

Harkimon kokoomus on yksi pääsyyllisistä yhteiskunnalliseen tilaan, johon Suomi on kulkeutunut Tarja Halosen presidenttikausien (2000 – 2012) sekä Matti Vanhasen, Mari Kiviniemen, Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja Juha Sipilän pääministerikausien (2003 - ) seurauksena.

Vanhasen kakkoshallituksesta alkaen (2007 - ) kokoomus on istunut kaikissa hallituksissa, joiden aikana Suomen ulkomaalaispolitiikka on kulkeutunut haitalliseen, suomalaisten edun vastaiseen suuntaan.

Harkimo kuuluu poliittiseen ryhmittymään, joka edustaa utopismia, ajatustapaa, jonka mukaan kaikki ihmiset omaavat länsimaisen moraalin, jossa ihmistä kunnioitetaan riippumatta hänen ihonväristään, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, eriävistä mielipiteistään tai uskomuksistaan.

Kuten niin usein on viimeisten vuosien aikana nähty, kokoomuslainen maahanmuuttopoliittinen ajatusmalli, joka on sama kuin punavihreiden malli, johtaa suureen suruun ja murheeseen. Turun surulliset tapahtumat ovat tuorein seuraamus juuri sen viiteryhmän toiminnasta, jossa Harkimo keikkuu mukana.

Miksi Suomi on juuri nyt tilanteessa, jossa kansalaisten luottamus poliittisiin johtajiin on heikompaa kuin kenties koskaan aiemmin?

Harkimon edustaman kokoomuksen kolme viimeisintä puheenjohtajaa ovat syyllistyneet julkiseen valehteluun toimiessaan ministerinä. Melkoinen saavutus puolueessa, jonka väitetään olevan sivistyspuolue.

Kasvoin itse perheessä, josta käytettiin lapsuudessani nimitystä sivistysperhe. Se tarkoitti, että vanhemmat pyrkivät antamaan lapsille laajan sivistyskasvatuksen, johon kuului esimerkiksi kansainvälisyyteen oppiminen, normaalien hyvien tapojen noudattaminen ja sosiaalisuus, joka tarkoitti pyyteetöntä auttamista, kun avun tarvitsija on aidosti hädässä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että väärintekijöitä ja valehtelijoita saati isänmaan halveksijoita pitäisi jollain tavalla ymmärtää.

Sivistysperheeksi mainitseminen johtui myös siitä, että isä oli korkeasti koulutettu ja akateemisessa virassa (filosofian tohtori ja professori). Ajan hengen mukaisesti kotona oli massiivinen määrä kirjoja, mukana runsaasti filosofiaa ja tiedettä sisältävää materiaalia.

Sivistysperheeksi nimeäminen, joka ei aina ollut kohteliaisuusmielessä sanottu, tarkoitti lisäksi sitä, että rehellisyyttä pidettiin kunniakkaana ja valehtelua halpamaisena. Suomen poliitikoista vain harva tuntuu saaneen vastaavan opin kotoaan.

Perinteinen media on karttanut kokoomuspuheenjohtajien yhteisestä ikävästä ominaisuudesta kertomista, joten tarkennan väitettäni faktoilla, jotka on helppo todentaa.

Jyrki Katainen valehteli koko Suomen kansalle, että istuu pääministerikautensa loppuun asti. Näin todetessaan hän tiesi jo, että jättää tehtävän ennen aikojaan. Lisäksi Katainen muistetaan asiakirjaväärennöksistä, joiden avulla hänestä tuli kokoomuksen puoluekokousedustaja. Tapaukseen liittyvät kuulustelupöytäkirjat löytyvät internetistä.

Alexander Stubb puhui vastoin totuutta, kun eduskunta käsitteli hallintarekisteriä. Stubb tunnusti puhuneensa vastoin totuutta.

Petteri Orpo valehteli taakanjaosta. Hänen mukaansa kaikki EU-jäsenmaiden sisäministerit olivat yksimielisiä sen suhteen. Todellisuudessa vain kymmenen ministeriä 28:sta kannatti taakanjakoa siinä vaiheessa, kun Orpo antoi lausuntonsa.

Ennen taakanjakoon liittyvää valheellista lausuntoa Orpo väitti kiven kovaan, että Suomen on pakko ottaa kaikki Ruotsista saapuvat asylum-tapaukset. Orpo vetosi kansainvälisiin sopimuksiin. Todellisuudessa juuri kansainvälisten sopimusten nojalla Suomi olisi voinut käännyttää joka ainoan tulijan. Tämän myönsi myöhemmin myös pääministeri Sipilä.

Sipilä Ylen haastattelussa 12.3.2016: "Eihän tää Dublin-järjestelmä ole toiminu, toiminut pitkään aikaan käytännössä, et kaikki Suomeen tulleethan ois voitu palauttaa, koska kaikki, kaikki muut paitsi tota, paitsi Venäjältä tulleet ovat tulleet, öö Dublin sopimuksen alla olevien maiden kautta."

Samaan aikaan kun Orpo väitti, että rajavalvontaa ei voi aloittaa, moni eurooppalainen maa toimi toisin ja sulki rajansa. Orpon valehtelun seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat olleet järkyttävät, joidenkin suomalaisten kohdalla ministerin lepsu toiminta on maksanut hengen.

Useimmissa kodeissa ja kaikissa Suomen kouluissa pyritään kasvattamaan lapsista rehellisiä ja avoimia ihmisiä, jotta yhteiskunnasta kehittyy luottamuksellinen ja tasapainoinen paikka elää.

Ennustettavuus on merkittävä elementti turvallisuuden tunteen kehittymisen kannalta. Suomen viimeiset hallitukset ja erityisesti sen kokoomusministerit ovat kuljettaneet yhteiskuntaa suuntaan, jossa ennustettavuus katoaa samalla kun turvallisuus, sekä tunne että todellinen, heikkenee.

Aiemmin tiedettiin todistettavasti, että laitavasemmiston (skdl) edustajat eivät aina muistaneet rehellisyyden hyvää periaatetta. Varsinkaan silloin, kun puhuttiin Neuvostoliitosta. Nykyinen vasemmistokaan ei voi kehua rehellisyydellä, eikä varsinkaan suomalaismyönteisyydellä.

Miksi kokoomus on hakenut käyttäytymismalleja politiikan äärivasemmalta laidalta? Ihmettelijöiden joukko kasvaa ja uskon sen näkyvän ajan myötä myös kokoomuksen kannatuksessa. Moni vanha kannattaja on luopunut kokoomuksen tukemisesta sen jälkeen, kun huijariksi koettu Katainen nousi puolueen johtoon sosialidemokraattien teemoilla.

 

Heikki Porkka la 19.08. 09:35

Kommentit: 3

Juha Kivelä la 19.08.2017 10:14 2

Erinomainen kirjoitus!

Viimeisin Taloustutkimuksen teettämä huuhaa-tutkimus, jossa Kokoomus olisi muka Suomen suosituin puolue, ei pidä paikkaansa!

Kuten Heikki Porkka aiemmassa kirjoituksessaan toi esille luvun 40,8 %, on se olennaisin tieto! Taloustutkimus on kokoomuslaisen kansanedustaja Eero Lehden (kok) omistama, joten tuon huuhaa-tutkimuksen ainoana tehtävänä oli toimia johdattelevana kannatusmainoksena Kokoomuksen suuntaan!

Paavali la 19.08.2017 11:51 1

Kirjoitukseesi ei ole paljon lisättävää. Se kertoo miten tähän ollaan päädytty.

Tämä kohta kirjoituksessasi on kaikkein tärkein ja kaikkein raskauttavin hallitukselle.

"Ennen taakanjakoon liittyvää valheellista lausuntoa Orpo väitti kiven kovaan, että Suomen on pakko ottaa kaikki Ruotsista saapuvat asylum-tapaukset. Orpo vetosi kansainvälisiin sopimuksiin. Todellisuudessa juuri kansainvälisten sopimusten nojalla Suomi olisi voinut käännyttää joka ainoan tulijan. Tämän myönsi myöhemmin myös pääministeri Sipilä."

Itse olen miettinyt, että milloin täyttyy valtakunnanoikeuden/maanpetoksen määritelmä. Jos tämä 30 000 pääosin nuoren Islam taustaisten miesten maahantunkeutumisen estämättä jättäminen, kun oli tiedossa etukäteen, että joukossa on paljon rikollisia ja terroristeja, ei täytä määritelmää, niin milloin se täyttyisi. Nyt on Suomi saatu sekaisin ja perinteinen suomalainen elämäntapa on tuhottu. Nyt mieteitään vain mihin seuraavat betoniporsaat pitää laittaa.

JuhaA su 20.08.2017 05:26 0

Muuten asiallinen Porkka ampui nyt hutiksi ja tekisi mieleni sanoa että suorastaan tahallaan väärinymmärsi Harkimon sanomiset. Hänhän nimenomaan piikitteli uuvatteja siitä kun nyt syyttelevät Halla-ahoa rasistisista linjauksista tai vaikka mistä, vaikka aiemmin ovat olleet aivan samoilla linjoila. Siis paljasti heidän tekopyhyytensä ja valheellisuutensa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12. 10:03

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

Tukholman Rinkeby - positiivisesti kehittyvä maahanmuuttajien keskittymä vai lähes sotatanner?

to 07.12. 21:22

Kenen joukoissa seisot

to 07.12. 10:16

Suomalaisia johdettiin harhaan

ke 06.12. 15:28

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Göteborgin murhapolttoyritys

ma 11.12.2017 08:14

Jukka Hankamäki

Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti

ma 11.12.2017 08:31

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Islam on kristillisen uskon irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12.2017 07:44

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12.2017 10:03

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Mukasuvaitsevan median mielestä ei ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja

ma 11.12.2017 13:02

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12.2017 08:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49