Blogi: Timo Vihavainen, la 19.08.2017 09:55

Devotio postmoderna

Devotio postmoderna

 

Tuomas Kempiläisen kirja Kristuksen seuraamisesta on ollut varsinainen bestseller. Se oli sitä jo ennen kvartaalitalouden aikaa. Se liittyy niin sanotun devotio modernan eli uuden hurskauselämän piiriin.

Kuten tiedämme, varsinaisesta modernisaatiosta ei tuolloin, 1400-luvulla paljon kannattanut vielä puhuakaan, mutta ilmeisesti joka tapauksessa ilmassa oli jonkin uuden tuntua. Vanha oli jo silloion vanhanaikaista.

Nyt, postmodernina aikanamme voimme viitata kintaalla sille, mitä kerran oli ja valita itse sen, miten kukin haluaa hurskastella. Vanhurskaiksihan me kaikki kai pyrimme. Olisihan siihen syytä jo sen takia, että ”kurjalle on kaikki kurjaa, mutta vanhurskaalle on elämä kuin ainaiset pidot”, kuten kirjoitettu on.

Mitä tuo vanhurskaus tarkoittaa, lienee nykyään jokaisen itse määriteltävissä. ”Jumalalle otollinen” ei postmodernina aikana ollenkaan sovi meille läntisen ja pohjoisen maailmankolkan asukkaille, vaikka se tietenkin on ihan paikallaan niille alakulttuurien edustajille, jotka ovat syystä tai toisesta vielä uskonnosta kiinnostuneita. Mutta heillä onkin sitten ihan eri aikakauden meiningit.

Jotta tietäisimme, mitä termi oikeastaan tarkoittaa, meidän on katsottava, miten se selitetään todellisella, suurella äidinkielellämme. Netin primitiiviset sanakirjat tarjoavat lähinnä arkaaisia vastineita, mutta luulenpa, että paras käännös voisi olla righteous. Se  ainakin tuntuu komealta. Toki muut vastineet joissakin tapauksissa ovat parempia.

Yhtä kaikki, kukapa siis ei haluaisi olla vanhurskas ja oikeamielinen. Asiastahan käydään nykyään kovaa kilpailua, jota voisi suorastaan nimittää veriseksi, ellei se kuulostaisi joskus irvokkaalta.

Joka tapauksessa on ilmeistä, että vaikka kenkään ihminen ei voi olla paha, on toinen vanhurskaampi toista. Koko Eurooppa itki, kun julkaistiin kuva taaperosta, jonka uusia tekohampaita tarvitseva isä oli raahannut huteraan kumiveneeseen, jollaiset aina rannan tuntumassa syystä tai toisesta kaatuvat.

Tämä kyynelehtivä mielentila oli mielestäni merkittävä osoitus vanhurskaudesta, mutta ainahan voi panna paremmaksi ja mikäli kaikki ovat samalla tasolla, missä silloin on todellisen suuren vanhurskauden mahdollisuus? En tiedä, pukeutuiko silloin kukaan säkkiin tai ripotteli tuhkaa päälleen ihan fyysisesti, mutta henkistä jouhipaitaa ja hengen kahleita tuotiin sitäkin enemmän esille.

Pakolaisten kärsimysten mietiskelystä oli suora tie maahanmuuttopolitiikan uusiin normeihin ja valmius ottaa vastaan kaikki ne, lopultakin vähäiset kärsimykset, joita noiden ihmisten pelastaminen toi mukanaan, oli pian vanhurskauden minimivaatimus.

Länsimaisia, faustisia ihmisiä kun olemme, on välillämme kilpailu kovaa ja oli vain luonnollista ja kenties väistämätöntä, että kristillinen kirkkomme pian nähtiin hurskauden eturintamassa. Tottahan ammattilaiset menestyivät tällaisessa kisassa.

Postmoderni devotio ei kuitenkaan ole ensi sijassa uskonnollinen liike. Itse asiassa se ei ole sitä lainkaan, vaikka tarvittaessa pukeutuisikin uskonnolliseen hahmoon. Kyse on ennen muuta utilitarismista, joka on aikamme todellinen uskonto.

Bertrand Russell, joka ennen muuta oli utilitarismin perillinen, argumentoi joskus, että kaikkein inhottavimpienkin rikosten tekijöiden rankaiseminen on sinänsä väärin, koska se lisää maailman kärsimystä.

Itse asiassa olisi parempi, mikäli heille järjestettäisiin mukavat olot, mikä sen sijaan puolestaan lisää maailmassa olevan mielihyvän määrää. Pelotusvaikutuksen takia olisi kuitenkin tarpeen, että tämä tehtäisiin salaa ja kerrottaisiin sen sijaan suurelle yleisölle, että nämä rikolliset kärsivät parhaillaan kovia tuskia.

Mitäpä sanoakaan, näinhän koko oikeuslaitoksemme on oppinut ajattelemaan. Erona tuohon vanhaan Russellin periaatteeseen on vain se, ettei kenellekään enää valehdella, että vangeilla olisi huonot oltavat. Kaikki tietävät, että ne ovat hyvät ja hyväksyvät asian.

Aikoinaan ihmisen turvana oli suku, joka turvautui verikostoon, mikäli sen jäsentä loukattiin. Tämän instituution jälkiä tavataan yhä ja monilla, etenkin vuoristoseuduilla se on täysin voimissaan. Tästä kertonee esimerkiksi hiljattain Tukholmalaisessa sairaalassa tapahtunut joukkomellakka.

Joka tapauksessa valtio otti meillä rankaisemisen monopolikseen jo keskiajalta lähtien. Valtion käsi olikin raskas ja etenkin voimiltaan ja suvultaan vähäiset saivat sen ansiosta nauttia suurenmoista palvelua, joka toimi pelotteena ja antoi suojaa ja rauhaa arkeen.

Nyt ovat asiat toisin. Valtio ei enää kosta, kenenkään puolesta. Lähtökohtana sitä paitsi on, ettei kostoa tarvitakaan. Uusi vanhurskaus edellyttää myös rikoksentekijän palkitsemista, mikäli mahdollista. Toisen posken kääntäminen on nyt jo puolinaista vanhurskautta ja ilmeisesti alan johtavat toimihenkilöt pohdiskelevat kuumeisesti, miten tällä tiellä voitaisiin edetä vielä pitemmälle.

Ihminen on kuitenkin yhä vain läheistä sukua monille eläinkunnan edustajille. Voidaan väittää, etteivät eläimet ole kostonhaluisia, mutta siihen verrattavaa taitaa sentään olla perhepiirin puolustaminen myös niiden keskuudessa. Menkääpä vain rääkkäämään karhunpentuja emon läsnä ollessa.

Turun äskeinen ilkityö herättänee luonnostaan aggressiota ja kostonhalua jokaisen normaalin ihmisen mielessä. Sellaiset mielentilat ovat kuitenkin postmodernin devotion vastaisia ja tarvitsee vain pikaisesti katsoa nettikeskusteluja löytääkseen mitä sankarillisimpia vanhurskauden osoituksia.

Myötätunto tekijää kohtaan ei ole lainkaan harvinaista. Onnetonta ihmistä, jonka henkinen pahoinvointi on mennyt niin pitkälle, että hän on tehnyt tuollaisen ratkaisun, säälitään ylitsevuotavasti. Samalla osoitetaan syvää inhoa niitä kohtaan, jotka teon johdosta osoittavat sormella löperöitä päättäjiä. Eikö sellainen ole rietasta onnettomuudesta iloitsemista ja itse asiassa juuri sitä varsinaista pahuutta?

Postmoderni devotio ei ole vain yksilöiden asia, vaan mitä suurimmassa määrin yhteiskunnan. Niinpä on mitä luonnollisinta, että suuri osa poliisikuntaa (oliko todella peräti kaksisataa henkeä?) on valjastettu netissä leviävän vihapuheen torjuntaan. Kaduillahan tämän ammattikunnan edustajia ei ole jalkaantuneina nähtykään vuosikymmeniin.

Oikeat mielentilat ovat ilman muuta yhteiskunnan kannalta keskeisen tärkeä asia, sen moraalinen kivijalka. Niihin ei ihmistä tietenkään voi pakottaa, mutta sosiaalinen paine onkin paljon mahtavampi voima kuin pakotus. Lauma vie mukanaan.

Silti on ihmisiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän aikakauden kelkasta jääneitä. Näyttää siltä, että vain he muodostavat valtion näkökulmasta vaaratekijän ja siksi heidän tarkkailuunsa ja aisoissa pitämiseensä uhrataan niin paljon energiaa.

Entäpä jos muistettaisiin Russellin periaate: hellitään toki rikollista, mutta ei mainosteta tätä, vaan selitetään sen sijaan hänen kärsivän suuresti.

Murhaajaa ammuttiin jonkin kuvauksen mukaan reiteen. Toinen väite oli, että häntä osui alavatsaan ja tämän näyttääkin myös uutiskuva vahvistavan.

Tiedän, että hurskauteni on puutteellista, mutta myönnän, että ajatus alavatsan herkkiin elimiin osumisesta tässä tapauksessa jotenkin miellytti alhaisia vaistojani.

Entäpä jos leviäisi huhu, että Suomen poliisi tähtää tahallaan juuri terroristien sukukalleuksiin, etälamauttimella tai muuten?

En tiedä, voidaanko primitiivisestä kulttuurista tulevia fanaatikkoja estää pyrkimästä paratiisiinsa millään maallisella keinolla, mutta niitä vähiä, joita käytettävissä on, kannattaisi ehkä kokeilla? Vai estääkö tämän se yleinen hurskauskilpailu, joka on jo jättänyt Russellin kaltaiset, aikanaan radikaaleina pidetyt uudistajat kauaksi taakseen?

Timo Vihavainen la 19.08. 09:55

Kommentit: 1

Seppo la 19.08.2017 17:37 0

Kiitos jälleen kerran oivallisesta analyysistä! On nautinto lukea tekstiä joka on todella hersyvää sanan käyttöä, vaikka asia on toki vakava. Sain pitkästä aikaa "sätkyn" kun luin tämän jutun eli kun oikein veettää niin alkaa naurattaan.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Lukijaa palkitaan

ti 25.09. 21:34

Venäläisen elämän ensyklopedia

ma 24.09. 22:34

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09. 22:40

Raakuuden koulussa

to 20.09. 22:31

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09. 23:22

Turmion tieltä terveyteen!

pe 14.09. 23:19

Viimeistä vitsiä myöten

to 13.09. 23:00

Sanat ja vapaus

ke 12.09. 22:16

Kansan petos

ti 11.09. 22:05

Pietarin nostalgiaa

ma 10.09. 22:53

blogit

Vieraskynä

Seksuaalikasvatus ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ti 25.09.2018 22:03

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Kusi päässä, paskat seinillä

ti 25.09.2018 21:33

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Jösse Järvenpää ja Marine Le Pen kulttuurivallankumouksen uusimpina uhreina

ke 26.09.2018 13:19

Olli Pusa

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09.2018 22:35

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09.2018 09:41

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Lukijaa palkitaan

ti 25.09.2018 21:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40