Blogi: Heikki Porkka, ma 21.08.2017 18:23

Mitä nyt? Miten tästä eteenpäin?

Ensin kolme faktaa, joille löytyy runsaasti todisteita.

1. Islam tai ainakin merkittävä osa islamin edustajista on sodassa länsimaailmaa vastaan. Tähän on viitannut myös Maanpuolustuskorkeakoulun terrorismintutkija Antti Paronen.

Islamin länsivastaisuudelle ja länsimaailmaa vastaan suuntautuvalle sodalle löytyy perusta islamin pyhistä kirjoituksista. Useat Euroopassa asuvat islamin imaamit ovat myöntäneet suoraan, että islamin tarkoitus on vallata länsi.

2. Länsimainen media, jota vasemmistolaiset toimittajat hallitsevat, on "sodassa" Länsi-Euroopan maiden kantaväestöä ja hyviä maahanmuuttajia vastaan. Poislukien suvaitsevainen väestönosa, joka hyväksyy itsetuhoisen politiikan ja islamin vyöryn.

3. Massamaahanmuutto Suomeen ei ole luonnonvoima vaan poliittinen päätös, josta ovat päävastuussa pääministeri Sipilä, valtiovarainministeri Orpo ja ulkoministeri Soini, joka ei tehnyt mitään estääkseen Ruotsista saapuvan virran. Soini on ulkoministeri ja hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa Ruotsin hallituksen toimimattomuuteen, jonka myötä Ruotsi rikkoi härskisti ja tietoisesti Dublin-asetusta. Soinin kyvyttömyyden taustalla lienee ennakkoon luvattu hillotolppa.

Edellä mainitut tosiasiat tunnustamalla löytyy ongelmille myös ratkaisu.

1. Ei oteta ensimmäistäkään tulijaa islamilaisista maista ja poistetaan kaikki ulkomaalaiset riskiyksilöt, jotka ovat a) joko supon tarkkailulistalla tai b) kuuluvat ryhmään fundamentaaliset muslimit.

Jokainen muslimi, joka edustaa islamilaisen lain, sharian hyväksyvää näkökantaa, on fundamentaalinen muslimi. Tämän asian ovat todenneet monet islamista irtautuneet ex-muslimit.

2. Boikotoidaan kaikkia niitä kaupallisia medioita, jotka halveksivat kantaväestöä ja hyviä maahanmuuttajia samalla, kun ylistävät turvapaikanhakijoita ja sopeutumattomia maahanmuuttajia. Lopetetaan tilaukset ja luovutaan irtonumeroiden ostamisesta. Tuetaan samalla niitä vaihtoehtoisia medioita, jotka koetaan luotettaviksi ja suomalaisten asialla oleviksi sekä länsimaisen elämäntavan kannattajiksi.

Yleisradion kohdalla on painostettava kansanedustajia, mutta ei niitä kansanedustajia, jotka suhtautuvat jo valmiiksi kriittisesti Yleisradion manipulatiiviseen toimintaan.

3. Painostetaan hallitusta niin monin laillisin tavoin kuin se on mahdollista. Tähän tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä suomalaisia, joiden mielestä nykymuotoinen ulkomaalaispolitiikka on haitallista ja vaarallista.

Painostuskeinoja ja muita mahdollisia metodeja politiikan muuttamiseksi ovat esimerkiksi

a) s-postin ja kirjeiden lähettäminen kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuille, ei kuitenkaan niille, jotka ovat jo valmiiksi kriittisiä ja ovat sen selkeästi ilmaisseet poliittisessa aktiivitoiminnassaan, törkypostin ja panettelevien kirjoitusten lähettäminen on ehdottomasti kieltolistalla

b) mielipiteiden ilmaisu kaikissa tilaisuuksissa, joissa poliitikot käyvät puhumassa, ei kuitenkaan niiden poliitikkojen osalta, jotka ovat varmuudella kriittisiä

c) osallistutaan mahdollisuuksien mukaan kaikkiin laillisiin ja rauhanomaisiin mielenilmauksiin, joissa vaaditaan muutoksia maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan, vältetään  tilaisuuksissa niiden henkilöiden ja tahojen kritisoimista, jotka ovat osoittaneet olevansa meidän ja turvallisen Suomen puolella, sillä oman pesän likaaminen on pahinta mitä voi tehdä

d) äänestetään kaikissa mahdollisissa vaaleissa ainoastaan sellaisia poliitikkoja ja puolueita, jotka ovat selkeästi osoittaneet olevansa turvallisemman ja suomalaisystävällisemmän Suomen puolesta

e) nostetaan ongelmia faktojen kautta esille, kun käydään keskustelua sellaisten ihmisten kanssa, joilla oletetaan edelleen olevan normaalia aivotoimintaa, mutta jotka huojuvat ajatustensa kanssa

f) järjestetään omia teemallisia media-lähetyksiä, keskustelutilaisuuksia ja luentoja, joissa selitetään faktojen avulla, miksi nykyinen politiikka on haitallista. Erityisen tärkeää on valistaa vanhempaa väestöä, nuoriso saa tietoa netistä, mutta useat vanhukset ovat valhemedian (perinteinen media) varassa.

Jokainen voi halutessaan vaikuttaa. Älä jää tuleen makaamaan vaan tee jotain. Osa on jo tehnyt valtavan paljon työtä vuosien ajan, josta heille kuuluu suuri kiitos.

Rohkaiskaa toisianne. Käytetään vain väkivallattomia metodeja. Ollaan ihmisiksi, vaikka antifat ja muu vasemmistolainen väki eivät niin tee. Poliisin kenttäväki pyrkii varmasti huolehtimaan siitä, että voimme tehdä turvallisesti työtämme, kun toimimme lain sallimissa rajoissa.

Me voitamme tämän ”taistelun”. Muuta mahdollisuutta ei edes ole. Hillotolppia ei nyt tavoitella vaan rauhaa päälle maan.

Heikki Porkka ma 21.08. 18:23

Kommentit: 1

Juha. ma 21.08.2017 20:34 2

Osa porukasta ja suivaunteneimmista kansankunnan jäsenistä puuhaavat eräänlaista yleislakkoa 19.8. jolla vastustetaan Suomen jallituksen ns. "pakolaispolitiikkaa" joka tarkoittaa kaikkien suomalaisten synonyymiksi saattamiseen savikiekoksi eli virkistysmetsästykseen. Mauno Koivisto oli sosialisti, joka oli "matkalla" ja keväällä saavutti viime matkansa ja pääsi perille pois tästä Helvetistä. Hän viisaana miehenä torppasi täysin v. 1990 Somalien hyväksymistä eli vastaanottamista Ryssän maalta kun kommunismi luhistui niin Neuvostoliitossa kuin Somaliassa, jonka kommunistisen yläluokan kukkakeppejä tunki Helsingin Lentoasemalle. Mauno Koivisto sanoi, että kun "otetaan tuo porukka, sitten pitää ottaa seuraavatkin jne... jne.. Niinpä nyt olemmekin tässä humanoidien humanitäärisessä kusessa kaulaamme myöten edellämme vain suuri serkkumme Ruotsi, joka ajattelee enää häntäluullaan.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

Hajahuomioita Trumpin vierailusta

ma 16.07. 22:00

Murha-aatteet etenevät

su 15.07. 14:10

Fake news (valemedia) saapuu Helsinkiin

la 14.07. 10:17

Suomi on suuri mielisairaala, osa 2

ke 11.07. 11:41

Suomi on suuri mielisairaala

ma 09.07. 13:04

Facebook bannasi homoseksuaaleja puolustavan kirjoituksen julkaisemisesta

su 08.07. 12:06

Vihreät naiset Trumpia ja Putinia vastaan

to 05.07. 09:50

Tummahipiäinen somalinainen, joka ei kelpaa Yleisradiolle

ke 04.07. 10:39

Uhriton häirintä

ti 03.07. 10:47

blogit

Vieraskynä

Uusgnostilaista sukupuoliopetusta kouluihin?

su 22.07.2018 21:06

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

su 22.07.2018 11:15

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ison Britannian Audit Office: "Kierrätysmuovi voi joutua meriin"

ma 23.07.2018 11:45

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Historia ja henkilöt

su 22.07.2018 21:02

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52