Blogi: Matti Viren, ti 22.08.2017 13:10

Työvoiman tarjonta kasvaa vain palkkojen myötä

Kolme tunnettua ekonomistia, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä luovuttivat maanantaina valtiovarainministeri Petteri Orpolle tämän pyynnöstä muistion Suomen talouspolitiikan keskeisistä haasteista.

Muistio ei sisällä mitään järisyttäviä paljastuksia tai ehdotuksia. Todetaan, että talous kasvaa, ja toisaalta että valtion velkaantuneisuuden kasvu pitäisi saada pysäytettyä ja siksi finanssipolitiikassa ei pitäisi enää elvyttää. Koulutuspolitiikassa pitäisi tehdä uudistuksia, jotka nopeuttaisivat työmarkkinoille menoa.

Talouskasvun luonteesta muistiossa ei ole montaa sanaa; oikeastaan todetaan vain että nyt myös vienti on kääntynyt kasvuun. Ehkä kuitenkin olisi ollut paikallaan todeta se, että kasvun taustalla on kovin vähän aitoja kotimaisia tekijöitä, jollei sellaiseksi lasketa lähes kymmenen vuotta jatkunut elvytystä, jossa rahaa on palanut jo lähes 80 miljardia euroa. Selvää on, että lähes kymmenen vuotta jatkunut rahamarkkinoiden elvytyslinja joskus alkaa vaikuttaa (jos ei se vaikuttaisi, ei rahamarkkinoilla olisi mitään roolia taloudessa). Viennin kasvun suhteen on syytä olla hieman epäileväinen: toki maailmantalous kasvaa aika hyvin, mutta Suomen viennin kasvunumerot eivät ehkä sittenkään ole niin erinomaisia kuin ensi silmäyksellä näyttää. Huomattava osa viennistä on nimittäin erilaista ”kauttakulkukauppaa”, jossa vienti ja tuonti kasvavat yhtä paljon (tuonti on itse asiassa kasvanut koko ajan enemmän). Kun lentokoneita ostetaan ja myydään, tai öljyä ostetaan ja myydään, näkyvät ne vienti- ja tuontiluvuissa. Eli kasvu on edelleenkin kovin hauraalla pohjalla.

Totuttuun tapaa muistio painottaa tarvetta kasvattaa työllisyysastetta. Niinpä todetaan, että työllisyysasteen nousu muiden pohjoismaiden tasolle on paras keino pienentää julkisen talouden kestävyysvajetta. Tämä vaatii sekä työvoiman kysynnän vahvaa kasvua vuosien ajan että työvoiman tarjonnan selvää lisääntymistä. Edelleen argumentoidaan, että Työllisyysasteen pitkäaikainen alhaisuus muihin pohjoismaihin verrattuna kertoo, että työvoiman tarjonnan riittämättömyys on Suomen työllisyysasteongelman pääsyy.

Hieman yllättäen muistio ei suosittele ratkaisuksi maahanmuuton kasvattamista vaan joukkoa työllistymiseen ja eläköitymiseen liittyä toimenpiteitä. Jää kuitenkin ihmettelemään, että jos perusongelma on julkisen talouden kestävyysvaje, miksi sitä ei korjata ”suoraan” ja miksi sitä ei korjata nimenomaan menoja supistamalla. Julkisen sektorin menot ovat suoraan politiikan päätettävissä; työllisyysasteeseen sen sijaan voidaan – jos voidaan – vaikuttaa vain epäsuorasti.

Jos ajatellaan, että työvoiman tarjonta on liian pientä (mikä on luvalla sanoen hieman omituinen oletus), pitäisi kysyä, miksi se on liian pientä. Talousteoria sanoo, että syy on siinä, että reaalipalkat ovat liian alhaiset. Jos reaalipalkat suhteessa tulonsiirtoihin ovat liian alhaiset, työnteko ei kannata, vaan vaihtoehdot (kuten ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen) vetävät pidemmän korren. Valtio ei voi päättää palkoista, mutta se päättää veroista ja ne vievät lähes puolet tuloista, joten ne ovat ne ilman muuta tärkeimmät reaalipalkkoihin vaikuttavat tekijät. Keventämällä verotusta ja supistamalla tulonsiirtoja pienennetään verokiilaa ”molemmista päistä”, kun tähän asti on edetty päinvastaiseen suuntaan. Mutta veroja ei tietenkään voi laskea muuten kuin supistamalla menoja. Vaikeaa, joku voi sanoa, mutta julkisen sektorin menot ovat lähes 60 % suhteessa BKT:n arvoon, ei tarvita erityistä kekseliäisyyttä menojen supistamiseen.

Muistion koulutuspoliittisista linjauksista voisi kirjoittaa oman esseensä, mutta riittänee, kun toteaa, että ehdotukset ovat kovin, kovin hienovaraisia. Näin on esimerkiksi korkeakoulujen lukukausimaksujen osalta. Oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen pidetään muistiossa varteenotettavana vaihtoehtona, mikä tuntuu sotivan julkituotua työllisyysastetavoitetta vastaan. Luulisi, että järkevämpää olisi pohtia mahdollisuuksia tiivistää opintojen tahtia kauttaaltaan, myös perusopintojen tasolla ja karsia tarpeettoman yleissivistävän opetuksen määrää ja pakkoruotsin tapaisia turhakkeita. Suomessa koulutuspoliittiset valinnat on totuttu jättämään pelkästään kouluväen tehtäväksi samalla tavalla kuin työmarkkinoiden toimintamekanismeista päättäminen on ulkoistettu Hakaniemelle. Ehkä joku muutos näihinkin asioihin tarvitaan, jos talouskasvua vakavissaan tavoitellaan.

 

Matti Viren

Taloustieteen professori Turun yliopistossa (emeritus)

Matti Viren ti 22.08. 13:10

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08. 23:44

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05. 20:26

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04. 22:02

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11. 17:06

Paluu menneeseen

su 27.09. 22:59

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08. 23:52

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08. 22:15

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07. 20:52

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07. 22:52

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44