Blogi: Vieraskynä , ke 23.08.2017 12:19

Islamin ytimessä

Maailma sai elää pari sataa vuotta ilman islamin jihadismia. Islamin maltillistumisen ajanjakso työnsi taka-alalle islamiin erottamattomana kuuluvan sotaisuuden. Islamin valloitussodat, joissa on arvioitu saaneen surmansa 270 milj. ihmistä, tyyntyivät 1800-luvulla, koska islam ei enää kyennyt kilpailemaan lännen kanssa. Muslimiveljeskunnan perustamisesta läntien 1920-luvulla, on taas alettu teroittaa muslimien mieleen unohdettua velvollisuutta – jihadia.

Maltillistumisen aikaa islamistit pitävät puhtaan islamin vastaisena, onhan sota uskottomia vastaan Koraanin käsky. Islamin mukaan todellinen rauha saavutetaan vasta kun kaikki ovat alistuneet Allahille. Ei ole todennäköistä, ettäislamista voitaisiin karsia pois Koraanin, Hadithien ja Muhammedin elämäkerran sotaisat osat. Kouluttautuminen ja tietoliikenneyhteyksien paraneminen voi jopa edistää radikalisoitumista, koska rauhanomainen hurskas muslimi voi teologista tietoa saadessaan ymmärtää entistä paremmin Koraanin käskyt jihadista.

Länsimaissa monet koulutetut muslimit ovat omaksuneet fundamentalistisia ajatuksia. Traditionaalinen islam leviää länteen myös kulttuurisen jihadin kautta, tällöin hyväksytään jihadistien tavoitteet, vaikkei hyväksyttäisi jihadismin keinoja. Kulttuurijihadisteja on vaikeampi tunnistaa kuin sotilaallisia jihadisteja, he perustavat organisaatioita, jotka hallitusten ja median silmissä edustavat kaikkia muslimeja, ja jotka vakuuttavat maltillisuuttaan. Kulttuurisesti sokea ihmisoikeusajattelu estää meitä näkemästä, mitä ympärillämme tapahtuu ja auttaa näitä islamisteja sopeuttamaan toimintaansa länsimaihin – islamissa sanoilla rauha, oikeudenmukaisuus, armo, vapaus ja tasa-arvo on aivan toiset merkitykset kuin mitä niillä länsimaissa on.

Kamppailemme jatkuvasti islamin kanssa sivilisaation hallinnasta eli siitä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Mitä enemmän valtavirran eli ”maltillisten” muslimien vaatimuksia otetaan huomioon, sitä enemmän niitä esitetään. Vaatimuksiin suostuminen lisää ruokahalua, eivätkä vaatijat koskaan saavuta tyytyväisyyden tilaa. Ihmisistä ei voi tehdä maltillisia palkitsemalla jatkuvasti heidän maltillisuuden vastaisia vaatimuksiaan.

Islamia kritisoiville ja sen väkivaltaisuutta kauhisteleville vastataan usein, että islamin sydän on islamin viidessä yleisesti tunnetussa uskon teossa: uskontunnustuksessa, almuverossa, pyhiinvaelluksessa, rukouksessa ja paastossa. Kuin jihad, Allahin rakkauden ja vihan dogmi, orjatyttöjen seksuaalinen riisto, Muhammedin tuhoisa persoona läntisten moraalimittojen mukaan ja lukuisat muut kielteiset seikat olisivat vain marginaalisia asioita.

Ovatko nämä islamin viisi peruspilaria hyväksyttävissä universaalien ihmisoikeuksien näkökulmasta, kysyi islamista luopunut Barino Barsoum analysoidessaan islamia Alhayat tv:ssä. Viisi pilaria on otettu Muhammedin Haditheista, kuudenneksi pilariksi on monien islam-tutkijoiden kirjoituksissa nostettu jihad, jossa siteerataan suuraa 2:216, missä muslimeille annetaan käsky pakolliseen taisteluun.

Ensimmäisenä on uskontunnustus, missä muslimi tunnustaa uskonsa ainoaan jumalaan Allahiin ja hyväksyy Muhammedin Allahin apostoliksi. Aidossa hengellisessä uskontunnustuksessa ihminen ilmaisee sisimmän uskonvakaumuksensa ja kääntyy jumalansa puoleen omasta vapaasta halustaan. Islamin lähteet kertovat kuitenkin, että islamin uskontunnustus on tarkoitettu Muhammedin joukkojen piirittämille ei-muslimeille, jotka tunnustamalla uskonsa islamiin saattoivat säilyttää henkensä ja omaisuutensa. Pakon edessä annettu tunnustus ei ole hengellinen, ei aitoa uskoa. Vainoa välttääkseen on monen kristitynkin ollut välttämätöntä lausua islamin uskontunnustus.

Islamilainen vero eli almut esitetään usein lännen tietämättömille ihmisille kuin se olisi vapaaehtoinen ylimääräinen suositus. Näin ei ole islamilaisen lain mukaan asianlaita. Ensimmäinen kalifi Abu Bakr teki siitä uskonnollisen velvollisuuden jatkamalla niiden vainoamista ja tappamista, jotka kieltäytyivät maksamasta, koska olivat pitäneet sitä ainoastaan Muhammedin armeijan tukemisena. Tässä suhteessa Hadithien alkuperäisyyttä on syytä epäillä, ja näyttää, että sääntö on tehty palvelemaan poliittista islamia.

Kerran elämässään jokaisen muslimin tulisi tehdä pyhiinvaellus Mekkaan, ja pyyhkiä itsensä puhtaaksi synneistä. Kaaban kiertäminen on vanha pakana-arabien traditio, minkä Muhammed omaksui ja islamisoi. Muhammedin aikana monilla muslimeilla oli suuria ongelmia tämän pakanaperinteen kanssa, koska he eivät voineet sovittaa sitä yhteen yksijumalaisuuden kanssa.

Neljäs pilari on rukoileminen. Kun juutalaiskristilliseen kulttuuriperinteeseen kasvanut ihminen kuulee sanan ”rukous” hän ajattelee heti henkistä ja hengellistä tekoa, missä hän on suorassa yhteydessä jumalansa kanssa. Tällaisessa yhteydessä rukous on vapauden ilmentymä, ihminen on yhteydessä jumalaan rakkaudesta ja sisäisestä tarpeesta. Islamin rukoileminen on pelkästään vaadittu rituaali, missä muslimi lausuu arabiaksi rukouksen viisi kertaa päivässä tietyin välein. Asian laiminlyönti pitää korjata saman päivän aikana, ellei näin tapahdu häntä voidaan pitää epäjumalanpalvelijana. Islamissa vallitsee rukouspakko, Muhammed sanoi, että se joka laiminlyö rukouksen, torjuu islamin. Rukoukseen liittyy sama kuin uskontunnustukseen, se voi olla suojelua tapetuksi tulemista vastaan.

Viidentenä periaatteena islamissa on paastoaminen Ramadanin aikana. Länsimaisessa ajattelussa paasto nähdään osana henkistä toimintaa, millä pyritään pääsemään lähemmäksi jumalaa. Islamissa ramadan-paasto päivän aikaan on uskonnollinen velvollisuus. Tärkeintä siinä ei ole vapaaehtoinen hengellinen puhdistautuminen, vaan pikemminkin uskonnollisen lain noudattaminen. Ellet noudata paastoa, sinua pidetään suurena syntisenä.

Kaiken kaikkiaan nämä islamin pilarit ovat kaukana hengellisen uskon ilmaisemisesta. Ne ovat velvoittavia sääntöjä ilman sisäistä henkisyyttä, ja niitä on helppo noudattaa rituaalinomaisella käytöksellä, omakohtaisen hengellisen jumaluskon puuttuessakin. Niitä on vaikea sovittaa oman järjestelmämme arvoihin ja universaaleihin ihmisoikeuksiin.

 

Lähteet:
Barsoum, B. Five pillars of islam – spiritual or totalitarian? Politically incorrect 16.4.2017.
Kilpatrick, W. 2012. Christianity, islam and atheism, p. 188-197.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

 

Vieraskynä ke 23.08. 12:19

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44