Blogi: Heikki Porkka, la 26.08.2017 09:26

Islamin todellisuudesta ja Yleisradiosta

Aluksi positiivista Yle-asiaa.

Yle esitti 9.2.2017 dokumentin Tanskan moskeijoiden harjoittamasta toiminnasta. Dokumentista selvisi aihetta huonommin tuntevalle esimerkiksi seuraavat asiat:

- imaamien mukaan muslimien tavoitteena on länsimaiden valloitus, kuffarien (vääräuskoisten) alistaminen ja länsimaisen kulttuurin tuhoaminen

- naisen pitää sietää miehensä harjoittamaa väkivaltaa ja naisten kivittäminen kuoliaaksi on hyväksyttävää, koska se on sharian mukainen tuomio

- kaikkia ei-muslimeja pidetään kuffareina, vääräuskoisina, jotka joutuvat helvettiin

- imaamit pyrkivät kaikin keinoin estämään muslimien integroitumisen ja assimiloitumisen

- muslimille on luvallista teeskennellä hyväksyvänsä länsimaisen kulttuurin, lait ja tavat, jos teeskentely (valehtelu) edistää islamin lännen valloitusta. Kyse on al-Taqiyyasta eli petollisuudesta, jota muslimin on koraanin ja imaamien mukaan lupa harjoittaa vääräuskoisten (kuffarien) harhauttamiseksi.

- ohjelmassa esiintyneet imaamit valehtelivat kehottavansa muslimeja noudattamaan Tanskan lakeja, jotka ovat ihmisen luomia

- ohjelmassa salaa materiaalia kuvannut ei-fundamentaalinen musliminainen totesi kehityksen olevan erittäin vaarallista, koska moskeijoissa saarnaavilla imaameilla on suuri vaikutusvalta yhteisöjen sisällä

Dokumentti ei ole enää nähtävissä Ylen kautta.

Sen sijaa brittiläinen dokumentti Undercover Mosque löytyy youtubesta. Dokumentin avulla ymmärtää miksi islam ei ole tervetullut länteen, vaikka samainen Yleisradio, joka esitti edellä mainitun tanskalaisdokumentin, on esitellyt fundamentaalisia muslimeja vuosien ajan positiivisessa hengessä.

Undercover Mosque –dokumentista selviää, että imaamit kannustavat juutalaisten, intialaisten ja homojen tappamiseen, lapsiavioliittoihin sekä maallisen lain ja hallinnon halveksuntaan ja kumoamiseen.

Arvostetun ja puolueettoman Chatham House –tutkimuslaitoksen tekemän kyselyn mukaan positiivisesti islamiin suhtautuvalla kannalla on vain 20 prosenttia eurooppalaisista. Sama tutkimus kertoo, että 55 prosenttia eurooppalaisista haluaa lopettaa muslimien Eurooppaan tulon kokonaan.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) maaliskuussa 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista haluaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Iltalehden tuoreesta, Turun terrori-iskun jälkeen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä selviää, että 84 prosenttia suomalaisista vaatii kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden  eristämistä ja mahdollisimman nopeaa maasta poistamista.

Muina huomionarvoisina asioina Iltalehden kysely kertoo, että kansalaisten merkittävä enemmistö, 82 prosenttia, haluaa lisää poliiseja varmistamaan katujen turvallisuutta.

Noin puolet vastaajista (49 %) on sitä mieltä, että hallitus on luonut katteetonta turvallisuudentunnetta ja vähätellyt terrori-iskun riskiä. 47 prosenttia on sen sijaan sitä mieltä, että hallitus on antanut oikean kuvan turvallisuustilanteesta ja terroristisen teon riskistä.

Yleisradio ei ole esitellyt suomalaisille direktiiviä, jossa käsitellään säilöönottoa. Direktiivin kahdeksannen artiklan kolmannessa kohdassa todetaan yksiselitteisesti, että

a) kaikki tunnistamattomat tai jollain tavalla epäilyttävät henkilöt,

b) mahdollisesti pakenemaan pyrkivät turvapaikanhakijat ja

c) kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä vaarantavat henkilöt voidaan ottaa säilöön.

Säilöönotto voi kestää määräämättömän ajan eli niin kauan kuin henkilö tunnistetaan ja hänen motiivinsa tiedostetaan varmuudella tulevia toimenpiteitä varten.

Toistaiseksi Yle ei ole kyennyt tasapainoiseen uutistoimintaan, jossa kerrotaan huolellisesti maahanmuuton ja turvapaikkapolitiikan useista ongelmista ja vaaroista. Sen sijaan Yle on esitellyt maahanmuuttopolitiikkaa ja turvapaikkapolitiikkaa jo vuosien ajan positiivisena asiana ja antanut ymmärtää, että kriittisesti aiheisiin suhtautuvat ovat rasisteja.

Viimeksi eilen (25.8.2017) Yleisradion Tukholman kirjeenvaihtaja Hannele Muilu samaisti uutisoinnissaan maahanmuuttokritiikin ja rasismin.

Viimeisten vuosien aikana Yleisradiossa on suhtauduttu positiivisesti jihadismia ja shariaa kannattaviin muslimeihin. Jihadismia ja shariaa kannattavat muslimit ovat fundamentaalisia muslimeja, mutta se ei ole estänyt Ylen useita toimittajia esittämästä heitä positiivisessa valossa.

Jihad tarkoittaa kamppailua ja se on islamin keskeisiä käsitteitä. Koraanin alkuosassa jihad on väkivallatonta, mutta koraanin myöhemmissä kohdissa se esiintyy väkivaltaisena toimintana islamin levittämisen puolesta.

Sharia on islamilainen laki, joka tunnetaan erittäin julmana ja naisia sortavana lakina. Sharian mukaan nainen saa perinnönjaossa vain puolet siitä mitä mies ja oikeudessa kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta. Sharian mukaisia rangaistuksia ovat esimerkiksi kuolemantuomio homoseksuaalisuudesta, aviorikoksesta (lähinnä naisen) ja islamin jättämisestä. Metodeina käytetään hirttämistä, mestaamista ja kivittämistä. Homoseksuaaleja on tapettu korkean rakennuksen katolta heittämällä. Raajojen katkaisu on myös shariaan liittyvä yleinen tuomio.

Suomessa on toiminut jo pitkään shariaistuimia, joissa on ratkottu muslimien ongelmia. Britanniassa shariaistuimia on useissa kreivikunnissa. Länsimaissa toimivien shariaistuimien käytännöt eivät ole toistaiseksi esittäytyneet muslimimaiden vastaavien istuinten mukaisesti. Tästä huolimatta on merkillistä, että valtiovalta sallii rinnakkaisia oikeudellisia järjestelmiä Suomessa. Länsimaisen yhteiskunnan yksi peruskivi on, että oikeutta jaetaan vain virallisissa, lainsäädännön sallimissa tuomioistuimissa.

Yleisradion ohjelmista löytyy lukuisia esimerkkejä, joissa toimittajat eivät ole antaneet oikeaa kuvaa jihadismin ja sharian tukijoiden todellisesta maailmankuvasta. Sen sijaan niiden kannattajia on kohdeltu silkkihansikkain ja ymmärtäväisesti. Erityisen virheellistä kuvaa ovat levittäneet Yle-uutiset, A-studio ja Kioski-ohjelma.

Ylen islamiin liittyvästä todellisuutta vääristävästä uutisoinnista voi nostaa erikseen esiin Kioskin useaan otteeseen positiivisesti esittelemän palestiinalaistaustaisen muslimin, joka on avoimesti kertonut olevansa islamisti ja sharian kannattaja ja joka on kehottanut musliminuoria lähtemään sotimaan Syyriaan.

Kioskin ohjelmassa kyseinen muslimi on esitelty monin tavoin, esimerkiksi rakastavaisena ja ihmisiä halaavana henkilönä. Kioskin Helsingin asematunneliin organisoiman halausepisodin aikana hänellä oli päänsä peittona punainen palestiinalaishuivi, keffiyeh, joka tarkoittaa verenvuodatusta ja taistelua.

Vasta Turun terrori-iskun jälkeen Ylen A-studioon on ilmaantunut realismia lähentelevää raportointia ja poliitikkojen haastamista, jota tosin on vesittänyt Yle-uutisten pyrkimys liudentaa islamin merkitystä väkivaltaan ja terrorismiin liittyen.

Merkilliseltä on viime päivinä vaikuttanut myös Ylen käyttämien asiantuntijoiden tarve vähätellä jo pitkään näkyvissä ollutta sisäistä uhkaa, jonka islamin maihinnousu (monikultturismi) on tuonut muassaan.

Suomalaiset ovat ikävässä tilanteessa. Maan poliittinen johto on ollut jo vuosien ajan vaarallisen välinpitämätön kansalaisten turvallisuudesta, jonka lisäksi valtiollinen, veronmaksajien rahoilla toimiva media on vääristänyt kuvaa islamin mukanaan tuomasta todellisuudesta.

Monikultturismia on esitelty sekä hallituksen että Yleisradion suunnasta positiivisena ja kannatettavana asiana, vaikka sen edistäminen on tuottanut kaikkialla Euroopassa valtavan määrän ruumiita ja loukkaantuneita ihmisiä.

Yleisradiossa ei vieläkään tunnuta ymmärrettävän, että pahaa ei voi pyyhkiä pois olemalla vain ajoittain rehellinen. Islamin länsimaailmaa vastaan aloittamassa sodassa toteutuvat murhat ja hengenvaaralliset haavoittumiset eivät katoa minnekään tanskalaisdokumentin tapaisten ohjelmien esittämisen myötä.

Ongelmia voidaan ehkäistä vain poliitikkoja haastamalla. Tässä roolissa Yle on epäonnistunut pahoin, kansalaisten suureksi haitaksi. Ylellä on ollut merkittävä rooli väärän turvallisuuskuvan luomisessa. Negatiivisesta on väännetty positiivista ja todellisuutta on tietoisesti hämärretty, jos islamilla on ollut yhteys murhenäytelmiin.

Yle on suomalaisten rahoittama media, joten sen velvollisuus on kertoa suomalaisille totuus. Koko totuus, jota ei väritetä toimittajien tai uutistenlukijoiden mielipiteillä.

Riikka Venäläisellä ja Riitta Pihlajamäellä on kova työ, jos he aikovat saada toimituksensa (uutiset ja ajankohtaislähetykset) kuosiin, jossa kansalaisten luottamus valtiollisen median tiedonjakoon palaa edes siedettävälle tasolle.

On surullista, että yhteenkään islamiin, Venäjään, Yhdysvaltoihin, Saksaan tai Euroopan Unioniin liittyvään uutisointiin tai raporttiin ei voi luottaa vaan faktat on tarkistettava kansainvälisestä mediasta tai luotettavien vaihtoehtomedioiden tai some- / fb- raportoijien uutisvirrasta.

Heikki Porkka la 26.08. 09:26

Kommentit: 4

Juha Kivelä la 26.08.2017 11:16 2

Erinomainen kirjoitus Heikki Porkalta kokonaisuudessaan!

Lisäisin sen verran, että jos ja kun ymmärtääkseni Kantasuomalaiset ovat valmiita ja aikeissa puolustaa Isänmaataan - Suomea - kaikelta haitalliselta ulkoapäin tulevalta, josta jo liian suuri osa on päästetty täysin tietoisesti ja suunnitellusti Suomen rajojen sisäpuolelle, joka on täydellisesti poistettava Suomesta, on Kantasuomalaisten ryhdyttävä toimiin.

Toimiin, joihon yhtenä olennaisen tärkeänä toimena, kuuluu Suomen Nuorison sivistäminen ja valistaminen, tarvittaessa oikean tiedon jakaminen, jota ikävä kyllä Suomen koulutusjärjestelmä ei tee, vaan Suomen koulutusjärjestelmä täysin tietoisesti ja suunnitellusti ajaa Suomen Nuorison kuffareiksi tänne tuotettujen muslimi- ja islamistiterroristien syliin!

Tämä jos mikä tulee täydellisesti estää, sillä nyt tilanne on hyvin huolestuttava, jossa Suomen Nuorisolta estetään normaali kehitys, jossa ihmiselle rakentuu terve itsesuojeluvaisto pahalta! - Tätä normaalia itsesuojeluvaistoa Suomen SATANISTINEN virkamieskunta pyrkii kaikin keinoin estämään rakentumasta!

Tämä jää yksittäisten - meidän jokaisen - kansanlaisten kasvatukselliseksi velvollisuudeksi!

Pitäkäämme siis huoli Suomen Nuorison terveestä kasvusta ja kehityksestä!

Olli Pusa la 26.08.2017 11:31 2

Faktoja siitä, mitä islamistit ja islaminuskoiset tavoittelevat on paljonkin näkyvillä. Ja se kuva ei ole kaunis. Mutta monet ovat haluttomia näkemään totuutta. Kiistihän monet Neuvostoliitonkin todellisen olemuksen, vaikka faktat olivat hyvin nähtävissä.

Juha Kivelä la 26.08.2017 13:28 1

Olli Pusa la 26.08.2017 11:31.

Olli, ihmettelen entistä enemmän kuinka suomalaisilta ja yleisesti vielä nykyajassakin eläviltä ihmisiltä puuttuu täydellinen yli ajan käyvä ajattelutapa!

Ihminen on todellakin pahasti taantunut.. ei toki koske kaikkia ihmisiä, mutta kuinka suurta osaa?

Pertti la 26.08.2017 14:17 1

" Kiistihän monet Neuvostoliitonkin todellisen olemuksen, vaikka faktat olivat hyvin nähtävissä."

Näin oli ja YLE:n johdollahan median aivopesu tylsisti kansan silloinkin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05. 21:11

Oikeusministeri Häkkäsellä on ongelma

ti 22.05. 19:17

Miehistä, naisesta, mediasta ja direktiiveistä

ti 22.05. 11:41

Aku Louhimies Yleisradion maalitauluna

la 19.05. 17:26

Suomen Turku - maahanmuuttopoliittinen paratiisi?

ma 14.05. 11:59

Suomi ja Pohjois-Korea - lumedemokratian tukipylväät

to 10.05. 12:52

10-vuotiaan raiskaus - kohti Aishan maailmaa

pe 04.05. 12:11

Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä

to 03.05. 13:39

Sosialidemokraattien (SDE) suosio jyrkässä laskussa Virossa

ma 23.04. 13:07

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04. 14:03

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Aktiivimalli näyttäisi toimivan

to 24.05.2018 12:12

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Sipilän "vihaan ihmisiä" hallitus?

ke 23.05.2018 12:28

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05.2018 21:11

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Legaalisen marxismin perintö

ke 23.05.2018 16:48

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28