Blogi: Reijo Tossavainen, ma 28.08.2017 09:12

Vihreiden ja median yhteistyö toimii. Räksytys näkyy gallupluvuissa.

Suomen poliittinen tilanne poikkeaa eurooppalaisesta kehityksestä. Useimmissa maissa vihreät poliittisena puolueena on vajonnut lähes merkityksettömäksi. Näin on esimerkiksi Saksassa, jossa vihreät oli aikoinaan merkittävä poliittinen vaikuttaja.

Suomessa vihreät on noussut suurten puolueiden joukkoon. Siihen on oikeastaan vain yksi syy: media on meillä poikkeuksellisen myönteinen vihreille. Vihreät on saanut sanomansa perille.

Ville Niinistön puheenjohtajakaudella vihreät oivalsivat, että mediaa hyödyntäessään heidän pitää keskittää sanottava otsikkotasolle. Muutamalla virkkeellä ilmaistiin sama asia kerta toisensa jälkeen. Erityisesti sähköisessä mediassa räksytys meni kritiikittömästi perille. Jos toimittaja kysyi vaikkapa ulkomaankaupasta, niin Niinistö vastasi vastustavansa koulutusleikkauksia. Toisto on toimiva tehokeino.

Suomessa on kolme vasemmistopuoluetta: vassarit, demarit ja vihreät. Viimeisin melko suuri gallupmuutos selittyy vasemmiston sisäisillä muutoksilla. Vassarit ja demarit menettivät yhteensä 2,5 prosenttiyksikköä ja vihreät voittivat 2,0 prosenttiyksikköä.

Vihreät voivat nukkua yönsä melko rauhassa, sillä viime vuonna Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista vihreitä kannatti 47,7 % ja vasemmistoliittoa 27,3 %. Sosiaalidemokraatteja kannatti 11,4 %, eli punavihreiden kannatus oli ilman sdp:tä 75 % ja sdp mukaanluettuna 86,4 %. Sekä kokoomus että keskusta saivat 4,5 % kannatuksen, kuten myös piraattipuolue. Perussuomalaisten kannatus oli nolla prosenttia.

Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyn opiskelijoiden joukossa perussuomalaiset oli suurin puolue 29,4 prosentilla.  Tästäkin voi tehdä johtopäätöksiä...

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen ma 28.08. 09:12

Kommentit: 2

Kaarle Akkanen ma 28.08.2017 10:40 1

Toimittajien omat poliittiset mieltymykset lyövät ns. läpi. Avittavat vihreitä näissä mielipidekyselyissä, mutta tuskin kyselyt lopulta realisoituvat näin vahvana tulevissa eduskuntavaaleissa!

Juha. ma 28.08.2017 20:44 0

Toimittajat ovat läpitteensä vihreitä tai kallellaan vihreisiin heidän ajamiensa vastuuttoman politiikan suhteen, joka tarkoittaa mahdollisimman vähän järjen käyttöä sekä syy ja seuraus suhteiden täydellistä linkittämättömyyttä.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Vihreitä saksanmaalla ja täällä Pohjantähden alla

ke 17.10.2018 21:52

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40