Blogi: Heikki Porkka, ma 04.09.2017 12:40

Ennakointikyky ja rohkeus ovat poliitikon tärkeimmät ominaisuudet älykkyyden rinnalla

Varoitus! Kirjoitus sisältää vihaa ja syyllistämistä.

Turun terrori-iskun jälkeen perinteiseen mediaan on ilmestynyt kirjoituksia, joissa kirjoitetaan [jälkiviisaasti] islamin vaarallisuudesta.

Kantaa ovat viimeksi ottaneet filosofi Jari Ehrnrooth, päätoimittaja Toni Viljamaa ja toimittaja Jukka Huusko.

Hienoa on, että herrat avautuvat, mutta miksi he eivät avanneet sanaista arkkuaan vaiheessa, jolloin ulostulot olisivat olleet rohkeita ja niiden avulla olisi kyetty edistämään satojen murheellisten tapahtumien ehkäisyä Suomessa?

Jokainen, joka on vaiennut viime vuosina, vaikka on ymmärtänyt kehityksen vaarallisuuden, on pelkuri, jollaisia Suomi ja läntinen Eurooppa ovat pullollaan. Joka ikinen, joka on tiedostamisestaan huolimatta istunut hiljaa, on tukenut politiikkaa, jonka myötä Suomi uppoaa suohon, jossa suuri osa läntisestä Euroopasta lilluu.

Tässä hetkessä avautuminen ei vaadi järin suurta rohkeutta, kuten sisäministeriön maaliskuussa 2017 julkistettu laaja kysely ja Iltalehden suomalaisille elokuussa 2017 teettämä kysely todistivat.

Sisäministeriön teettämän tutkimuksen mukaanenemmistö vastaajista olisi valmis tarvittaessa perustamaan kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille erityisiä palautuskeskuksia minimipalveluin. Väittämästä samaa tai vahvasti samaa mieltä oli 63% vastaajista”.

Huomattavaa on, että ministeriön kysely on tehty puoli vuotta ENNEN Turun terrori-iskua.

Turun terrori-iskun jälkeen teetetyn Iltalehden kyselyn mukaan 84 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ”kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on eristettävä ja toimitettava nykyistä nopeammin pois Suomesta”.

Oman kommenttinsa antoi kapteeni Antti Paronen, jonka lyhyttä fb-analyysiä (19.8.2017) ja toimenpide-esitystä pidän parhaana.

Parosen mukaan ”kyse on motivaatiosta, jossa väkivallan käytöllä pyritään poliittiseen ja/tai uskonnollis(-poliittiseen) tavoitteiseen. Tämä ideologinen vaikutus kytkee väkivallan käyttäjänsä johonkin suurempaan ja tekee teosta esim. tavallista juoppopuukotusta tai humalaista nyrkkien heiluttelua huomattavasti vaarallisempaa. Kyse on ei-hyväksyttävästä yrityksestä muuttaa yhteiskuntaa ja se on rakenteellista pahoinvointia paljon merkittävämpi asia. Tällaista väkivallan käyttöä ei voi verrata liikennekuolemiin tai vaikka ristiretkien tuottamiin uhreihin. Tällainen väkivalta uhkaa yhteiskuntaamme tavalla, joka ravisuttaa sen rakenteita. Käyttäjänsä on sodassa ja omasta mielestään väkivaltaisen välttämättömyyden edessä”.

Lisäksi Paronen toteaa, että ”sodan tila on tunnustettava ja tämän jälkeen on käytettävä riittävästi, mutta samanaikaisesti mahdollisimman vähän voimaa uhan poistamiseksi. Tämä voimankäyttö pitää kytkeä strategiseen viestiin Suomen yhtenäisyydestä ja siitä miten tämä maa ja kansalaisensa jatkavat yhtenäisinä kohti sellaista aikaa, että terrorin uhka maassamme on vain muinaismuisto”.

Kenen kanssa Suomi ja Eurooppa ovat sodassa? Islamin, ei vain radikaalien muslimien vaan laajasti ajatellen koko islamilaisen maailman kanssa. Niin kauan kuin muslimi ei kykene kiistämään ainoankaan koraanin sanan totuudellisuutta ja Muhammedin elämän kaikinpuolista esimerkillisyyttä, täsmälleen niin kauan islam imaameineen on vaaratekijä, joka eskaloi väkivaltaa ja pahimmassa tapauksessa ensin matalan intensiteetin sodan [jota parhaillaan käydään] ja myöhemmässä vaiheessa laajamittaisemman sodan, jollaista on käyty viime vuodet Syyrian ja Irakin alueella.

Valitettavasti maan poliittinen johto ei ole suuressa korrektiudessaan uskaltanut kohdata tosiasioita, koska tosiasioiden kohtaaminen ei ole soveliasta EU-pestejä odotellessa.

Enää ei ole kuitenkaan filosofoinnin ja viisastelun aika, niitä jatkamalla ei voiteta mitään. Nyt on tekojen ja niiden henkilöiden kuulemisen aika, jotka ovat olleet alusta pitäen oikeassa. Ylimmäisenä Jussi Halla-aho, jota kuuntelemalla ja uskomalla lähes kaikki nykyiset ikävyydet olisi onnistuttu välttämään. Siis lähes kaikki, mutta Suomen poliittinen eliitti ja perinteinen media sekä muu suomalainen suvaitsevaisto päättivät toisin.

Halla-aho on esittänyt vuosien saatossa useita toimenpiteitä, joilla vaikeuksia ei olisi päässyt syntymään nykyisellä tavalla. Totuuden kertominen on valitettavasti koettu Suomen korrekteissa piireissä vihamielisyytenä ja fobiana, joiden suhteen poliittinen eliitti ja valtamedia odottavat kansalaisilta nollatoleranssia samaan aikaan, kun heidän maahan kutsumansa islaminuskoiset kunniavieraat raiskaavat, murhaavat, tappavat ja pahoinpitelevät.

Moni suvaitsevainen vastaa kritiikkiin toteamalla suomalaistenkin tekevät vastaavia rikoksia. Niinpä, mutta miksi maahan tilataan lisää rikollisia, joiden todennäköisyys syyllistyä tiettyihin rikoksiin on monikymmenkertainen suhteessa kantaväestöön?

Tarja Halosen, Ritva Viljasen, Paavo Lipposen, Jutta Urpilaisen, Antti Rinteen, Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin, Paula Risikon, Petteri Orpon, Paavo Arhinmäen, Li Anderssonin, Astrid Thorsin, Carl Haglundin, Anna-Maja Henrikssonin, Anni Sinnemäen, Ville Niinistön, Touko Aallon, Matti Vanhasen, Mari Kiviniemen, Juha Sipilän, Timo Soinin ja jopa presidentti Niinistön toiminnan tai pikemminkin toimimattomuuden seurauksena suomalaiset ovat kohdanneet pahan.

On surullista, että edellä mainitun ryhmän edustajien joukossa piirun verran kriittisemmän kannan ottanut presidentti Sauli Niinistö valittelee pahan saapumista havaitsematta, että on itse osallinen sen tuloon.

Presidentti on ulkopoliittinen vaikuttaja ja sisäpoliittinen arvojohtaja. Niinistö on ollut sisäisenä arvojohtajana heikompi kuin Tarja Halonen. Se taas ei tarkoita, että Halonen olisi ollut arvoiltaan parempi, se tarkoittaa, että Halonen edusti ja toteutti omaa arvomaailmaansa voimallisemmin ja näkyvämmin kuin Niinistö, jonka ominaisuuksiin kuuluu vatkaaminen ja veivaaminen, kun hän pyrkii miellyttämään kaikkia.

Miksi nimeän poliitikkoja? Eikö ole rumaa osoittaa sormella ja syyllistää? On varmasti, mutta Suomessa on totuttu puhumaan poliittisesta vastuusta ja kyseiset henkilöt ovat suuressa määrin vastuullisia ulkomaalaispolitiikkaan (haitallinen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka), jonka seurauksista suomalaiset ovat kärsineet ja tulevat kärsimään myös tulevaisuudessa.

On turha luulla, että sadat raiskaukset, murhat ja tappo sekä useat muut rikokset, ovat viimeisiä askelia islamilaisen terrorismin tiellä Suomen kamaralla.

Kuinka moni nyt heränneistä kirjoittajista tai poliitikoista kykenee myöntämään, että nykyinen kehitys on islamin maihinnousun ohella seurausta Euroopan unionin kumartamisesta?

EU on pukenut jäsenvaltioille pakkopaidan, jonka sitomisessa itsensä päälle suomalaispoliitikkojen enemmistö on toiminut apupoikana, kilttinä hännänheiluttajana toiveenaan kultainen oksa Brysselin herkkupatojen ääressä.

Poliitikkojen tavoin joka ainoa perinteisen median julkaisu on julistanut suomalaisille unionin autuutta hyväksyen samalla muslimien tekemät hirmutyöt. Eivät mediat ole ylistäneet terrori-iskuja tai raiskauksia, mutta ovat jokaisen tapauksen julkitulon jälkeen syyllistäneet suomalaisia vihapuheesta, islamofobiasta ja muukalaiskammosta (ksenofobia).

Suomi on rakenteellisesti korruptoitunut maa, Euroopan viimeinen neuvostoliitto, jossa valheesta on tehty totuus, pahuudesta hyvyys ja oikeudenmukaisuudesta syntiä.

Suomalaisen korruption ydin on konsensus, poliittinen oppi, josta erinomaisena esimerkkinä näyttäytyy parlamentaaristen työryhmien perustaminen, joka tarkoittaa käytännössä istuvan hallituksen vastuun pakoilua. Hallitus vuorollaan pakenee vastuuta, jonka kansa on hallituspuolueille vaaleissa antanut.

Parlamentaarisen työryhmän toiminnan tuloksena suomalaiset saivat esimerkiksi Yle-veron, joka heijastui välittömästi Ylen toimitusten ja toimittajien piittaamattomuutena työn laadusta.

Parlamentaarinen työryhmä tarkoittaa opposition mukaan ottamista päätöksiin, joiden suhteen hallituksella olisi täysi valta toteuttaa tahtonsa, jos sellainen on olemassa.

Jeesus, jonka nimiin valtionjohto vannoo valtiopäivien avajaisissa, kysyi ristillä ”Eeli, eeli, lama sabaktani?” Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Suomalaisten on nyt syytä kysyä samaa hallitukselta ja presidentiltä. Miksi hallitus ja presidentti vaikuttavat poliittisessa toiminnassaan enemmän EU:n edusmiehiltä kuin Suomen kansan valitsemilta henkilöiltä, joiden tärkein tehtävä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista?

En usko, että yksikään kantaväestön edustaja kuvitteli vaaleissa valitsevansa eduskuntaan tai presidentinlinnaan Yhdysvaltain, Venäjän, Somalian, Saksan, Ranskan, Irakin, Syyrian, Turkin, Japanin, Kiinan tai EU:n asianhoitajan.

Sen sijaan melko uskottavaa on, että useat vihreitä, vasemmistoliittoa, sdp:tä tai kokoomusta äänestäneet ovat tiedostaneet ehdokkaidensa tavoitteen, joka on lopullisen päätösvallan luovuttaminen Brysselin eliitille. Internationalismin hengen mukaisesti.

Heikki Porkka ma 04.09. 12:40

Kommentit: 3

Omat Aivot ma 04.09.2017 14:15 2

Mitä ilmeisempi vaara on, sitä ponnekkaammin se kiistetään. Hollannissa on todettu, että padon vieressä asuvat ovat huolettomampia padon sortumisen suhteen kuin kauempana asuvat. Liian pelottava totuus kielletään.

On puhuttu islamofobiasta. Fobia on perusteeton pelko. Siksi on parempi puhua aiheellisesta islampelosta, jolle tulee jatkuvien terrori-iskujen myötä lisää vahvistusta. Muslimeita kehotetaan heidän pyhissä kirjoituksissaan synnyttämään vääräuskoisten sydämissä kauhua väkivallan avulla ("Olen paneva uskottomien sydämeen vavistuksen; katkaiskaa heidän kaulansa ja iskekää heiltä poikki kaikki sormet!"). Siten olisi kohteliasta, jos päättäjämme tunnustaisivat reilusti pelkäävänsä. Tällöin vierainamme olelevat muslimit voisivat todeta tyytyväisinä onnistuneensa uskonkilvoituksessaan. Poliitikkojen turvajärjestelyjen ja ajoesteiden asetteluhan osoittaa sen, että pelolle on jo käytännössä annettu valta, vaikkei sitä ole vielä ääneen tunnustettu. Hokeman "ei saa antaa pelolle valtaa" parasta ennen-päiväys on jo mennyt ohi. Päättäjät, antakaa jo islamisteille heille kuuluva tunnustus!

Antero ma 04.09.2017 18:40 1

Kirjoituksesi ansaitsee 1.000(tuhat) liketystä. Vain yhden saatoin antaa.

"Moni suvaitsevainen vastaa kritiikkiin toteamalla suomalaistenkin tekevät vastaavia rikoksia."

Usein todettu, että Suomen oikeusklusteri on muotoutunut suomalaisten rikosten käsittelyyn seurannaisvaikutuksineen EIKÄ massiivisen maahamme tunkeutujien määrän mukaan!

Ja tuo riittää minulle veronmaksajana!

Juha. ma 04.09.2017 21:02 1

Ennen politiikassa halveksuttiin ns. "tuuliviirejä", jotka haistelivat ilmaa ja vaihtoivat mielipiteitään viikoittain ja useammin kuin sukkiaan. Sana: Valtiomies, joita myös Suomenkin tärkeinä kohtalon vuosina on ollut tuhkatiheään. Ovat nyt kuolleet sukupuuttoon heikkojen persoonien ja taitamattomien rahanahneiden harlekiinien tullessa Eduskuntaan täyttämään se vastuuttomalla tyhmyydellä sekä periaatteettomuudella, jolla kosiskellaan kaikkea sellaista, joka on arvottomimmista arvottomampaa tarjoten "tietämystään" ja "johtajuuttaan" kuin hattrapalloja Tivolissa, jotka ovat tyhjää täynnä kun sitä haukkaa jättäen jälkeensä petoksen maun ja valheellisuudessa kypsytetyn irvokkaan naurun kun äänestäjä on jo äänensä antanut ja 4 vuotis mandaatin käsistään pois luovuttanut, petettynä kuin laatua odottanut ostaja autokaupassa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Lohduton maa

la 26.05. 08:46

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05. 21:11

Oikeusministeri Häkkäsellä on ongelma

ti 22.05. 19:17

Miehistä, naisesta, mediasta ja direktiiveistä

ti 22.05. 11:41

Aku Louhimies Yleisradion maalitauluna

la 19.05. 17:26

Suomen Turku - maahanmuuttopoliittinen paratiisi?

ma 14.05. 11:59

Suomi ja Pohjois-Korea - lumedemokratian tukipylväät

to 10.05. 12:52

10-vuotiaan raiskaus - kohti Aishan maailmaa

pe 04.05. 12:11

Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä

to 03.05. 13:39

Sosialidemokraattien (SDE) suosio jyrkässä laskussa Virossa

ma 23.04. 13:07

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Lapset - ne kaikista rakkaimmat

la 26.05.2018 16:24

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Wanha suola janottaa: SDP ja kokkarit?

la 26.05.2018 16:30

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Lohduton maa

la 26.05.2018 08:46

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Orpo iloitsee siitä, että sinäkin saat maksaa etelän pankkien ongelmista

la 26.05.2018 11:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Aatteellinen boikotti

la 26.05.2018 16:26

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28