Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 05.09.2017 08:46

Turvapaikanhakijauutisia Jyväskylästä ja Kauhavalta

Eilisen päivän aikana uutisoitiin kaksi turvapaikanhakijatapausta. Jyväskylässä laittomasti maassa olevia poistamassa olevan poliisin työtehtäviä häirittiin ja Kauhavalla turvapaikanhakijanuoret aiheuttivat levottomuuksia koulussa.

Jyväskylän tapahtumissa oli kyse kolmen hengen karkottamisesta kotimaahansa Afganistaniin, koska heillä ei ole oikeutta turvapaikkaan. Iltalehden jutun perusteella heitä ei voida palauttaa, koska " talebanit tappavat heidät välittömästi".

Tämä oli melkoinen uutinen. Minä kun olin siinä käsityksessä, että Afganistanin talebanihallinto kukistui jo vuonna 2002 ja maassa on sen jälkeen ollut demokraattinen hallitus, joka hallitsee Kabulia ja suurinta osaa maasta. On siis varsin ihmeellistä kuulla, ettei sieltä löytyisi maasta poistettaville normaalin afganistanilaisen turvallisuustason tarjoavaa asuinpaikkaa, vaan syrjäytetty hallinto pystyisi teurastamaan heidät välittömästi.

Tapaus herättääkin kysymyksen siitä, mitä palautettava perhe voisi tehdä kotimaansa eteen. Olisiko heillä mitään keinoa tukea maan hallitusta ja sitä kautta vahvistaa maan turvallisuustilannetta - ja samalla heikentää talebanien asemaa?

Tai ellei kotimaan turvallisuuden tukeminen kiinnosta, niin olisiko heillä mahdollisuuksia hiljaiseloon jossain kotimaansa kolkassa ja sitä kautta pysyä turvassa Talebaneilta? Ei kai nyt maasta karkotettu perhe ole sentään niin tunnettu Talebanien parissa, että jokainen entistä hallintoa kannattava henkilö tunnistaisi heidät nähdessään - ja pistäisi saman tien kuoliaaksi?

Jos näin olisi, olisi perhe mitä todennäköisimmin saanut turvapaikan Suomesta. Koska niin ei käynyt, ei heillä nyt ole muuta mahdollisuutta kuin palata kotimaahansa. Toivotan heille menestystä sinne sopeutumisessa ja kotimaansa tulevaisuuden rakentamisessa.
 

* * *


Kauhavan tapaus on epäselvä. Sielä oli ollut kahteen kertaan väkivaltaisia yhteydenottoja, joiden seurauksena paikalle kutsuttiin poliisi. Lopputuloksena tästä poliisi otti kiinni kaksi ja kolme muuta oppilasta poistettiin koulusta.

Kiinni otetut ja poistetut koululaiset olivat valmistavaa luokkaa käyviä 16-18 -vuotiaita turvapaikanhakijoita, jotka olivat aloittaneet koulutiensä syksyllä. Muilta osin tapahtumista ei ole tietoa, paitsi, että nujakoinnissa oli ollut mukana myös kantasuomalaisia lapsia.

Nujakan syyt eivät ole tarkasti tiedossa, mutta ne olivat uutisen mukaan vähäpätöisiä. Aika näyttää, uutisoidaanko niitä meille uutisnälkäisille jossain vaiheessa.

Kauhavan tapaus ei ehkä muuten olisi ollut blogikirjoituksen arvoinen, mutta se kertoo siitä todellisuudesta, johon monet suomalaiset koulut ovat joutuneet. Tässä oli kyseessä yläkoulu, jossa muut oppilaat ovat 13-15-vuotiaita.

Heidän joukossaan kouluun valmistautuvilla luokilla olevat turvapaikanhakijat saavat oppia, jonka tarkoituksena on luoda "hyvä pohja koulunkäynnille Suomessa". Näistä henkilöistä ei siis ole odotettavissa yhä vaativampia työtehtäviä hallitsevaa pitkälle koulutettua työvoimaa, vaan väistämättä yhteiskunnan valtavirrasta sivussa olevia sosiaalituen nauttijoita.

Toki osa saattaa päästä vähän koulutusta vaativiin tehtäviin, mikäli turvapaikka Suomesta järjestyy. Onneksi se on tänä päivänä epätodennäköisempää kuin kotimaahan palauttaminen, sillä robotisaation edetessä yhä useampi tehtävä katoaa työmarkkinoilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Kontula ja Ruotsin uusi normaali
Turun puukotukset: kolme pointtia terrorismista
Kunniaväkivallan uhri sen kertoi

Professorin Ajatuksia ti 05.09. 08:46

Kommentit: 3

Kaarle Akkanen ti 05.09.2017 11:20 0

Yle uutisoi, että mielenosoittajat olivat "asialla"? Oliko näin? Minusta kyse oli anarkistien toimista virkavaltaa vastaan. Virkavallan vastustamisesta on rikoslaissa pykäliä. Tuliko nyt mellakan johtohahmot otettua kiinni ja syytteeseen? En tiedä. Jos ko. toimintaan ei puututa kovalla kädellä, niin mitätöidään oikeusvaltion periaatteet. Tästähän pressakin mainitsi puheessaan.

Juha. ti 05.09.2017 19:19 0

Lasten / nuorten turvallisuus terveyden / hengen suojaaminen on ei ole puolikkaan puupennin arvoinen asia kulttuurimarxismi -aivopesun rinnalla. Ilmeisesti "hyvän asian" puolesta kannattaa kuolla ja vammautua. Varsinkin kun kyseessä eivät ole omat lapset. Ja palveleehan pienet kanta-asukas lasten / nuorten - tulevat perheelliset (jossain ulottuvuudessa) - väestötappiot EU:n globalistien ja Unkarin juutalaisen George Soroksen sekä vasemmisto-kulttuurimarxistien agendaa parhaimmillaan "kansanvaihdon" hienouksia silmälläpitäen. Kun - Hupsis vaan - eurooppalainen valkoihoinen rodun määrä osoittaa taantumisen merkkejä - mistähän syystä? - osoittaa tämä patologisille palturinpuhujille kauan kaivatun "pravdan" siitä, että puoskari-professorien "ennustukset" ovat käyneet toteen ja Eurooppaa täytyy "elvyttää" huonoimmalla mahdollisella ihmis aineksella mitä maailmasta vain voi löytyä. Ainoa kivi, joka näiltä neropateilta jäi kääntämättä on se tosiasia, että karvaiset serkkumme jätettiin huomiotta tykkänään koko "hakuprosessista". Onhan kyseessä sentään "eliittikumppanit".

Samuli ti 05.09.2017 20:55 0

"Kiinni otetut ja poistetut koululaiset olivat valmistavaa luokkaa käyviä 16-18 -vuotiaita turvapaikanhakijoita"

Ymmärtääkseni turvapaikanhakijat voivat itse päättää minkä ikäisiä ovat.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3422000/Just-old-think-migrant-children-Alarming-pictures-shed-light-growing-scandal-amid-asylum-crisis.html

Vielä ei ole Suomessa nähty mitään. Asiat tulevat menemään samalla tavalla kuin Ranskassa, Briteissä, etc, ellei äänestäjät oikeasti herää tässä maassa, jossa islamistiset terroristit priorisoidaan vanhusten, vammaisten ja vähäosaisten edelle.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Valaisevia mellakoita

Klo 11:15.

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

pe 20.07. 20:19

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07. 18:40

Miksi ilmastopaneeli vaati kasvihuonepäästöjen sadan prosentin vähennystä?

ti 17.07. 21:00

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

ma 16.07. 08:14

Haiti on köyhä ja siksi jää

su 15.07. 11:59

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?

pe 13.07. 23:42

Ilmastonmuutoksen torjunnasta

ke 11.07. 20:56

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

ma 09.07. 23:11

Romanialainen asenne ja epädemokraattinen sanasotku

su 08.07. 22:30

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

su 22.07.2018 11:15

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52