Blogi: Professorin Ajatuksia, su 17.09.2017 10:18

Leila Omar koko mustan Afrikan esikuvaksi!

Löysin tänä aamuna Ylen uutisista oikean helmen. Sen mukaan Leila Omar on somalinainen, joka näyttää kuinka Afrikka saataisiin jaloilleen, mikäli afrikkalaiset niin haluaisivat. Hän on nimittäin perustanut Somalimaan Hargeisaan aurinkoenergiaan nojaavan yrityksen yhdessä kantasuomalaisen miehensä kanssa ja sitä kautta auttaa kotimaansa taloudellista kehitystä.

Leila Omar tuli Suomeen vuonna 1990, mutta palasi kotimaahansa, koska halusi auttaa sen nousua jaloilleen. Hän ei koskaan kokenut itseään suomalaiseksi, vaan "unelmoin aina tänne palaamisesta. Nyt haluan kehittää maatani. Toivon, että jonain päivänä voisin rakentaa aurinkovoimaloita, joista köyhät saavat sähköä."

Leila Omariin tapauksessa kansainvälinen suojelu on johtanut hyvään tulokseen. Hän ei jäänyt Suomeen sosiaaliturvan varassa eläväksi laajan lapsikatraan kotiäidiksi, vaan kotimaan olojen muututtua turvalliseksi palasi sinne. Mukanaan hän vei osaamista ja epäilemättä aivan oleellisena osana kulttuurin muutoksen: "opin Suomessa paljon yrittämisestä ja työmoraalista".

Yleläinen journalismi ei paljastanut toimiiko Omarin yritys markkinaehtoisesti vai kehitysapukoneiston osana. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä, koska aurinkoinen somalimaa on joka tapauksessa oiva paikka aurinkoenergiaan perustuvalle yrittämiselle. Kauppaa on kuitenkin tehty vain Omarin oman klaanin kanssa, mikä ehkä viittaa niihin rajoitteisiin, joita maan kulttuuri asettaa taloudelliselle ja henkiselle kehitykselle.

Jutussa valotettiin myös hiukan niitä ongelmia, joita kehitysapuun liittyy. Leilan aviomiehen sanoin: "tähän kohteeseen on muutamia vuosia sitten hankittu kiinalaisia aurinkopaneeleita ja laitteistoa. Eiväthän nämä toimi, siksi meidät kutsuttiin tänne laittamaan paikat kuntoon... Tänne on ostettu, mistä halvalla saa. Kaikki on eri valmistajilta: tasavirtaa vaihtovirraksi muuntavat invertterit, akut ja panelit. Jos olisimme saaneet asentaa aurinkosähkön omilla laitteillamme, tämä toimisi vähintään kymmenen vuotta ilman ongelmia."

Hän totesi myös, että "kehitysavusta käytetään varmasti satoja miljoonia siihen, että tuodaan tänne vettä ja ruokaa. Sadalla miljoonalla dollarilla saataisiin joka kylään sadan metrin porakaivo. Se on aina sitä, että ajatellaan jälkikäteen. Muutaman vuoden päästä on seuraava kuivuus ja ollaan samassa tilanteessa."

Kerrotun valossa ei ole ihme, ettei kehitysyhteistyö ole saanut mustaa Afrikkaa nousemaan jaloilleen huolimatta Suomenkin siihen käyttämistä lähes miljardista eurosta. Toivottavasti noiden varojen käyttö on jatkossa nykyistä tehokkaampaa - ja sitä toteuttavat paluumuuttajat yhteiskunnista, joissa asiat ovat kunnossa.

Lopuksi toivotan Leila Omarille menestystä kotimaassaan. Hänessä olisi ainesta koko mustan Afrikan esikuvaksi. Ja miksei myös kaikkialta länsimaista turvapaikan saaneiden roolimalliksi!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Professorin Ajatuksia su 17.09. 10:18

Kommentit: 2

Mauri Hyhkö su 17.09.2017 13:54 1

Matti Kääriäisen kirja kertonee oleellisen:

Entinen Suomen Mosambikin- ja Kenian-suurlähettiläs Matti Kääriäinen myöntää, että nykymuotoinen kehitysapu on tullut tiensä päähän. Markkinat nostavat kehitysmaita köyhyydestä paremmin kuin länsimaiden apu, joka on siihen tarkoitettu.

– Itsekin uskoin kehitysapuun ennen, mutta kun 30 vuotta kului, jouduin myöntämään, ettei tämä toimi, Kääriäinen sanoi kirjansa Kehitysavun kirous (Into) julkistustilaisuudessa tiistaina. lähde: Suomen Uutiset 21.1 2015

Hannele Korpela su 17.09.2017 14:02 1

Olen ihmetellyt tuosta "kehitysavusta", että onko se oikeaa apua, vai enemmän sädekehän kiillottelua. Veronmaksajien kustannuksella. Apu sinänsä on ihan ok, mutta jos vuosia sitten on havaittu, että rahat menevät pääsääntöisesti kankkulan kaivoon, oikean vesikaivon sijaan niin miksi avun muotoa ei muuteta siten, että paikalle kustannetaan asiantuntijat (en nyt tarkoita ketään kehitysavun projektisihteereitä, vaan oikeita asiantuntijoita) tarvittavin välinein ja työkaluin opettamaan ja auttamaan ihmisiä niiden kaivojen ym. tekemisessä. Uskallan veikata, että tulisi halvemmaksi, enkä näe siinä mitään rasistista tai ihmisoikeuksia loukkaavaa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04. 15:34

Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?

ke 18.04. 16:19

EU:n tuomioistuin tehosti ankkurilasten toimintaa

ti 17.04. 16:56

Orjille auttava puhelin

ma 16.04. 13:26

Ovatko ihailluimmat suomalaiset mediapimennossa?

su 15.04. 14:10

Irakilaisen uusi konsti meni hukkaan

la 14.04. 14:23

SAK oikein nauratti

pe 13.04. 17:22

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta

to 12.04. 10:54

Varoitus!

ke 11.04. 10:17

Mellunmäen päiväkodin tapahtumat on tutkittava ja niistä on opittava

ti 10.04. 10:45

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52