Blogi: Timo Vihavainen, ke 20.09.2017 07:53

Kanavointia

Laivat nousevat Volgalle

 

Tunnetun Belomorkanal -papirossilaatikon kyljessä oli ja on kartta, joka osoitti kolmen uuden kanavan paikan: Vienanmeren (Stalinille nimetty) kanava, Volga-Don ja Moskovan kanava.(им. Москвы). Tupakka oli reilua itämaista laatua ja polttelin sitä usein silloin, kun piipputupakkaa ei ollut tarjolla. Jotkut eivät pitäneet hajusta ja nimittivät sitä erheellisesti mahorkaksi. Makunsa kullakin.

Joka tapauksessa, tuo valtava kaivuutyö tehtiin 1930-luvulla suureksi osaksi hyvin primitiivisin menetelmin. Etenkin Vienanmeren kanavan kaivaminen esitettiin kansalle uskomattomana tahdon riemuvoittona, jolloin käsivoimalla ja paikan päällä valmistetuilla kottikärryillä mentiin kirjaimellisesti läpi harmaan kiven.

Tai, no, kallioiden kohdalla kyllä räjäyteltiinkin. Sosialismille ominaista fuskua harrastettiin, mutta pakkohan kanava oli saada luovutushetkellä sellaiseksi, että laivat siitä läpi pääsivät. Hyvin tunnetussa propagandakuvassa laivan kannella ovat Stalin, Vorošilov ja Nikolai Ježov, poliittisen poliisin kaikkein pahamaineisin päällikkö.

Vienanmeren kanavaan liittyy kiinnostava julkaisu, jonka päätoimittajana oli itse Maksim Gorki, kirjallisuuden paavi ja niin sanotun sosialistisen realismin symbolinen sankari ylitse muiden. Moskovan pääkatua ei suotta nimetty hänen mukaansa. Yhtä asianmukaista on, että nimi on taas muutettu.

Kirja oli äärettömän optimistinen, voitonriemuinen ja käsittämättömän naiivi kuvaus siitä, miten sosialismia rakentavat entisten riistäjäluokkien jäsenet ja muu hylkyaines tempautuvat mukaan suureen tehtävään ja saattavat muuttua pikkuporvarista tietoiseksi proletaareiksi muutamissa kuukausissa jalostavan uudenlaisen työn ansiosta.

Gorki kuvasi kirjassa muun muassa sitä, miten muuan entinen kulakki, joka oli kärsinyt vatsavaivoista syödessään jatkuvasti vatsansa täyteen puuroa, oli nyt fyysisestikin ihmeellisesti parantunut. Ehkäpä hänellä oli laktoosi-intoleranssi, joka ei leirioloissa sattuneesta syystä antanut enää oireita? Gorki joka tapauksessa näki asiassa poliittisen tapahtuman.

Sivumennen sanoen, tuossa mainitussa kirjassa myös sivalletaan suomalaisia vankiloita, joissa olot olivat niin huonot, että asukit luultavasti olisivat mitä mieluimmin pyrkineet mainion kanavatyömaan tapaiseen paikkaan, jossa ei käytännöllisesti katsoen edes tarvittu vartijoita. Ei sieltä kukaan karata halunnut, väitettiin.

No, tämä seikka nyt liittyi 1930-luvun alun dumping-kampanjaan, jonka yhteydessä suomalaiset olivat nostaneet esille sen, että Neuvostoliitossa tuotettiin vankityövoimalla puutavaraa mm. Englannin markkinoille, vaikka tuon maan lait kielsivät vankityövoimalla (ja orjatyövoimalla) tuotetun tavaran maahantuonnin.

Tämä teema nousi meilläkin otsikoihin ja nimenomaan tätä taustaa vasten on ymmärrettävä Uuno Kailaan runo ”Rajalla”, joka viittaa ajan suureen puheenaiheeseen: ”Siellä on orjuus ja pakkotyö/tähdet katsovat sitä”. Olihan siinä mistä puhua ja mitä pohtia.

Itse kirjan tekijäkollektiivin kohtalo ansaitsee oman lukunsa, mutta sen paikka ei ole tässä.

Tässä tarkoitus oli nimittäin keskittyä Moskovan kanavaan, tai pikemminkin sen jatkoreitteihin. Se ei noussut samanlaiseksi sankarikohteeksi kuin Stalinin kanava, mutta samanlaiset tarinat olivat varmasti paljolta myös sen synnyn takana: epävapaa väestö, joka ilman korvausta vaikeissa oloissa suoritti valtavan urakan.  

Sitä mainostettiin sankaruutena vaikka toisenlaisenkin lähestymistavan olisi tietysti voinut ottaa. Jotkut ottivatkin, mutta siinä tarvittiin joko epäluuloista konservatismia tai sitten suurta henkistä vapautta. Liberaalilla älymystöllä ei ollut kumpaakaan.

Volga alkoi siis 1930-luvulla tosiaan virrata Moskovaan, vaikka toki pieninä annoksina, sulutusten yhteydessä. Moskovan luoteispuolelle syntyi valtava patojärvi, jonka aalloilla moskovalaiset tänäänkin veneilevät. Sen ansiosta saatiin kaupunkiin myös sähkövoimaa ja samanlaisia altaita syntyi pelkästään ylisen Volgan varrelle useita.

Tunnetuin niistä on niin sanottu Rybinskin meri, jossa on vettä muutaman Saimaan verran. Pienempiin kuuluu muun muassa Uglitšin allas.

Kuten arvata saattaa, patojärvien alle jäi sadoittain asutuksia. Lähellä Uglitšia on kirkontorni, joka nousee suoraan vedestä, kirkko ja kylä jäivät sen alle. Se ei ole ainoa. Venäjän syntytarussa mainitun Valkeajärven rannalla törröttää vedestä samanlainen hylätty torni.

Kolmesta varjagiveljeksestä, kuten muistamme, Novgorodia hallitsemaan jäi Rurik, Izborskiin meni Truvor ja Valkeajärvelle Sineus. Nyt, kun heistä on jäljellä muisto vain, kiistellään siitä. Perustivatko he oikeasti Venäjän valtion? Mistä he tulivat? Oliko Kiovan Rus nykyisen Venäjän vai nykyisen Ukrainan alku?

No, eivätpä vastausta anna enempää äiti-Volga kuin Valkeajärven (Valgetjärvi) rannat tai aavat selät.  Luulenpa, että venäläiset turistit tulevat joka tapauksessa täältä etsimään ennen muuta juuri vanhan, mystisen ja kadotetun Venäjän jälkiä.

Täällähän ne säilyivät Kiovan Venäjän bylinatkin ikään kuin pakastimessa, vaikka niiden syntypaikka selvästi on siellä Dneprin rannoilla. Kalevalan runoillahan lienee ollut samanlainen kohtalo.

Pohjoinen Venäjä on enimmäkseen harvaan asuttua maaseutua. Matkailijalle se siis sopii nykyään  erityisen hyvin symbolisoimaan vanhaa, luostarien, erakkojen ja jokia purjehtineiden kauppiaiden Venäjää. Neuvostokauden mahtailevat kanavarakennelmat säväyttävät sekä mittasuhteillaan että historiallaan. Jotkut 1500-luvun muistoja kantavat luostarit ovat myös molemmissa suhteissa vaikuttavia.

Moskovasta suuret jokiristeilijät lähtevät Jokiasemilta, (retšnoi vokzal) joita on kaksi kappaletta. Pohjoinen jäi aikanaan lähtemättömästi mieleeni, kun jouduin siellä selvittelemään Gorkin puistossa syömäni pilaantuneen sillivoileivän jälkiseurauksia.

Silloin, 70-luvulla siellä oli valtava huussi, joka jostakin syystä oli jäänyt nähtävästi koko kesän ajaksi tyhjentämättä ja mahavaivaiselle onnettomalle asiakkaalle se toi mieleeni helvetin esikartanon. Ehkäpä markiisi de Sade olisi siellä viihtynyt. Minä en.

Nyt tällä kertaa en päässyt tarkistamaan, oliko mainittu paikka enää olemassa, mutta enpä sitä usko. Turistikohteissahan kaikki on varsin siistiä. Laivat taitavat olla lähinnä Itä-Saksassa 1980-luvulla tehtyjä. Asiallisia ne ovat lajissaan, jos saa sanoa mielipiteensä yhden esimerkin perusteella.

Noita noin kolmensadan matkailijan laivoja on aika monta kymmentä. Useimmat on nimetty suurmiesten mukaan ja suloisessa sovussa kohtaavat toisensa niin Jesenin kuin itse Rauta-Feliks Dzierzynski, eikä edes myöhäisenä tulokkaana kansakunnan kaapin päälle päässyt Ivan Bunin näytä kavahtavan Leninin seuraa.

Kaikki isänmaan historian suuret vaikuttajat ovat patsaansa ja muut kunnianosoituksensa ansainneet, tuntuvat nimien nikkaroijat ajatelleen. Venäläisten into tuoda suurmiehiään esille joka käänteessä muistuttaa hieman ranskalaista, mutta menee kyllä vielä pitemmälle.

Noita turistiristeilijöitä muuten on nyt niin paljon, että omani ei mahtunutkaan jokiasemalle, vaan  joutui lähtemään naapurista, Retšnoi portista, jossa on myös rahtiliikennettä ja niinpä jokiaseman sinänsä komea stalinistista tyyliä edustava rakennus jäi tällä kertaa käymättä.

Mutta matkaan siis päästiin, illan suussa kohti Volgan yläjuoksua ja sen jälkeen Volgan-Itämeren kanavaa, Äänistä, Syväriä, Laatokkaa, Nevaa ja viimein Pietaria. Matkaa kertyy noin 1800 kilometriä. Matkalla on 18 sulkua ja yllättävän paljon nähtävää.  

Laivalla on varsin rauhallista ja verrattuna valtaviin Välimeren risteilijöihin, pienempi koko on monessa suhteessa etu. Asiat sujuvat verrattain vauhdikkaasti ja turhanpäiväiset yhteiset tilaisuudet voi täälläkin jättää väliin, jos haluaa.

Syyskuun puoliväliin oli kuin olikin siunaantunut niin sanottu akkojen kesä, babje leto, jota anglosaksisella kielialueella myös Intian kesäksi (indian summer) mainitaan. Parhaimmillaan mittari kiipesi hellelukemiin, vaikka välillä vähän sataa tihuutteli.

Volgan rannoilla sijaitsevien pikku kylien lukemattomien kirkkojen kultaiset kupolit saivat miettimään, että Olavi Paavolaisen ja muiden innostuneiden pyhiinvaeltajien suuri aika on ollut ja mennyt. Se aika oli lyhyt. Venäjän historiassa se oli vain, kuten sanotaan, parenteesi.  Menneisyyteen on taas palattu, ainakin  yritetty.

Uusi aika on nostanut kaikkialla takaisin kunniaan vanhan, etten sanoisi pyhän Venäjän tunnukset ja rannalla voi jossakin havaita jopa jonkinlaisen kastetoimitukseen pyhitetyn paikan lukuisine risteineen. Pohjoisen Venäjän suuret luostarit eivät vielä kaikki ole päässeet entiseen loistoonsa, mutta näyttää siltä, että niin tulee tapahtumaan. Yritystä on.

Rahtilaivoja liikkuu joella paljon, joten teollista toimintaa, etenkin kaivostyötä ja metallurgiaa (mm. Tšerepovets) täältä löytyy runsaasti ja onhan Volgan varrella vaikkapa Nižni Novgorod ja etelässä paljon muitakin suurkaupunkeja. Lastit –enimmillään 5000 tonnia, jos oikein ymmärsin- eivät kuitenkaan mene Pohjois-Venäjän kylien paikallisiin tarpeisiin. Suurteollisuuttahan ne palvelevat.

 Lukemattomat pienet kylät ovat kai varsin perspektiivittömiä, kuten jo Hruštšovin aikana sanottiin ja niinpä joelta löytyy myös paljon pikkuveneitä kalastajineen, liki jokaisena vuorokauden aikana.

Venäjän maaseudun kurjuudesta on paljon kirjoitettu. Karjalassa ja Leningradin alueelle näkyy rappio, razruha, paikoin kilometrien päähän mutta jossakin Uglitšin tienoilla seutu näyttää melko hyvinvoivalta ja usein idylliseltä. Ne muutamat kylät, joissa rantautuessa käydään, ovat myös aika vireän näköisiä, kaiketi kukoistavan turismin takia. Lapsia ja koulujakin näkyy.

Toki tällainen vaikutelma on pakostakin äärimmäisen pinnallinen. Ehkä globalisaatio tekee joka tapauksessa tehtävänsä kaikkialla vaikka globalismin ideologiaa yritettäisiinkin vastustaa? Vai onko maaseudun alasajossa sittenkin kyse pohjimmiltaan virheellisestä laadullisesti erilaisten asioiden mittaamisesta rahalla ja rahan kritiikittömästä korottamisesta kaiken mitaksi?

Turistimatka antaa perusteita arvostella turistimatkaa, ei sen enempää. Esittäytyminen vieraille on yksi kansainvälisen kanssakäymisen pakollisia kuvioita ja onhan se omalla tavallaan kiinnostavaa. Ei Venäjällä enää mitään ideologiaa ole, joten siinä suhteessa satunnainen matkailija voi säilyttää rauhallisuutensa. Ei häntä kannata värvätä.

Venäjä ei ole sen eksoottisempi kuin Ruotsikaan, nykyisin tilanne saattaa usein olla jopa päinvastainen. Joka tapauksessa molemmat naapurit ovat niin lähellä meitä, että ne voivat tarjota kiinnostavan näköalan siihen, mikä voisi olla nykyisen suomalaisen elämänmenon vaihtoehto.

Toki sellaisen toteutuminen eikä sen puuttuminen olisi itse asiassa kuulunut historian ns. luonnolliseen kulkuun, jollaisesta kaiken maailman geopolitiikot ja muut huijarisaarnaajat puhuvat.

Volgan yläjuoksulta ja Venäjän jokireiteiltä nyt tuskin siihenkään asiaan voi kovin kummoista vastausta saada, mutta saattaa se välillä tulla mieleen.

Tiedän, että monen mielestä Venäjästä pitäisi aina muistaa puhua, ellei nyt hammasta purren, mikä on hankalaakin, niin ainakin pitäen mielessä kyseisen maan erityinen kataluus, jonka suuri vuosisatamme on jälleen tuonut esille.

Eläkeläisturisti ei kuitenkaan yksinkertaisesti viitsi tätä tehdä, kun tietää, että on hyvin vaikeaa pystyä kaikkialla, vanhaan bolševistiseen tapaan löytämään todellisuuden objektiivinen ydin ja kuvaamaan kaikkia asioita sen perspektiivistä.

Tämähän edellyttäisi sitä, että totuus jo tunnetaan. Bolševikit sen tietenkin luulivat jo tuntevansa ja nykyään, takinkäännön jälkeen sama jatkuu. Koska ymmärrän, etteivät tietoni eivät ihan sille tasolle yllä, ajattelin, että minun varmaan kannattaa vain keskittyä vastaanottamaan ja sulattelemaan vaikutelmia siitä, miltä asiat näyttävät.

Kirjoittelen näistä joskus, kun aikaa on.

Timo Vihavainen ke 20.09. 07:53

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21