Blogi: Heikki Porkka, ma 25.09.2017 09:51

Pitääkö presidentti Niinistö suomalaisia tyhminä?

Vaikuttaa siltä, että presidentti Niinistö pitää suomalaisia hiukan vähä-älyisinä ja toisaalta vaikuttaa myös siltä, että hän pelkää haastajaa.

Sauli Niinistö ei asettunut kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi vaan hän kertoi ryhtyvänsä valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi. Toimenpiteellä Niinistön taustajoukkoineen pyrkii osoittamaan, että nykyinen presidentti on puoluepolitiikan ulkopuolelta tuleva ehdokas.

Niinpä niin. Sauli Niinistön kampanjapäällikkö on Pete Pokkinen (kok), joka on toiminut 2.6.2015 alkaen presidentti Niinistön erityisavustajana. Pokkinen oli aiemmin Alexander Stubbin (kok) erityisavustajana, kun Stubb oli pääministeri.

Pokkinen siirtyi Stubbin erityisavustajaksi oltuaan sitä ennen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) erityisavustaja. Ennen Vapaavuoren erityisavustajaksi siirtymistään Pete Pokkinen oli elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok) erityisavustaja.

Presidentti Niinistön aiempi erityisavustaja, tehtävässä vuodesta 2012 alkaen ollut Mikko Kortelainen siirtyi vuonna 2015 Petteri Orpon (kok) erityisavustajaksi.

Lisäksi Niinistön kannatusyhdistyksen valitsija-asiamiehenä toimii Heikki A. Ollila (kok), joka on entinen kansanedustaja.

Puoluepolitiikan ulkopuolinen ehdokas, jonka valitsijayhdistyksen koko johto edustaa kokoomusta!!

Presidenttinä Niinistö on kautensa aikana osoittautunut federalistiksi eli hän kuuluu joukkoon, joka tukee hidasta tai nopeaa etenemistä liittovaltioon.

Samaan ryhmään kuuluvia henkilöitä ovat Alexander Stubb, Jyrki Katainen ja Petteri Orpo, kaikki suomalaisille tuttuja persoonia, joita yhdistää kokoomus.

Niinistö on todennut ennen presidentiksi siirtymistään, että euro on "lopullinen ratkaisu". Niinistön ja Paavo Lipposen yhteispäätöksellä suomalaiset eivät aikoinaan päässeet äänestämään eurosta, vaikka toisin annettiin ymmärtää, kun Euroopan unionia kaupiteltiin suomalaisille.

Niinistö on ilmoittanut, että aloittaa kampanjoinnin vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Itsenäisyyspäivästä on noin seitsemän viikkoa ensimmäisen kierroksen vaalipäivään, joka on 28.1.2018.

Ensinnäkin Niinistö puhuu aivan höpöjä, sillä hän on aloittanut vaalikampanjoinnin jo aikaa sitten.

Viimeisimpiä esimerkkejä kampanjoinnista on aloituskiekon pudottaminen NHL-joukkueiden välisessä harjoitusottelussa Yhdysvalloissa.

Yleisradio uutisoi kiekon pudottamisesta useaan otteeseen elävän kuvan kera. Niinistön kampanjapäällikkö Pete Pokkisen veli Panu Pokkinen on Yle-urheilun päällikkö, joka ilmaisi aiemmassa työpaikassaan Iltalehdessä useaan otteeseen halveksuntansa maahanmuutto- ja EU-kriittisiä kohtaan.

Niinistön kampanjalla on ollut jo pitkään facebook-sivu, jonka lisäksi Niinistöä on markkinoitu kuukausien ajan kymmenissä kortinkeräystilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Miksi Niinistö tiimeineen pitää suomalaisia niin tyhminä, että uskottelee aloittavansa kampanjoinnin vasta itsenäisyyspäivän jälkeen, vaikka kampanja on ollut käynnissä jo usean kuukauden ajan?

Mieleen hiipii epäilys, jonka mukaan puheissaan hitaan kankea ja epäselvä Niinistö pelkää haastajia tai haastajaa.

Hän ei uskalla astua samalle areenalle liian aikaisin, koska useiden vaaleihin liittyvien keskustelujen seurauksena moni äänensä kohdetta epäröivä henkilö saattaa tulla toisiin ajatuksiin kuin oli aiemmin taipumassa?

Kuten Kummelissa usein todettiin, apinaa koijataan jälleen. Todellisuudessa Niinistö kampanjoi jatkuvasti. Hän aloitti kampanjoinnin jo silloin, kun hän kertoi pyrkivänsä toiselle kaudelle valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Kampanja alkoi täsmälleen samana päivänä eli 29.5.2017.

Niinistön kampanjakorttien keräysohjeet ilmestyivät internettiin 1.6.2017.

Iltalehden eilisen (24.9.2017) uutisen mukaan Niinistö on sanonut aloittavansa kampanjoinnin vasta itsenäisyyspäivän jälkeen.

Suomalaisten on kaikista edellä kerrotuista tosiasioista huolimatta uskottava, että Niinistö ei ole kokoomuksen ehdokas ja että hän ei ole vielä aloittanut kampanjaansa. Uskoo ken haluaa.

Kannatuskortteja kerätään ja erilaisia Sauli Niinistöä kaupittelevia tilaisuuksia ja tapaamisia järjestetään ihan muuten vaan. Toiminnalla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan kanssa.

Niinistön ja hänen taustajoukkojensa harhainen markkinointi on yhtä uskottavaa kuin Hillary Clintonin vuoden 2015 marraskuussa kirjoittama twitter-teksti, jonka mukaan muslimit ovat rauhantahtoisia ja suvaitsevaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.

 

 

Heikki Porkka ma 25.09. 09:51

Kommentit: 4

Juha Kivelä ma 25.09.2017 10:59 0

Tietyssä mielessä - vaikka ei täsmällisesti totta olekaan - istuvan "presidenttimme" Sauli Niinistön (kok) ei tarvitse tällä hetkellä käydä varsinaisesti itse presidentinvaalikampanjaa, koska se tehtävä (presidentinvaalikampanja) on näköjään sekin ulkoistettu Suomen Kansalta lupaa kysymättä pakkoveroin pyöritetylle Yleisradiolle (YLE = fake news), sekä muille ns. valtamedian (fake news) edustamille tahoille!

Onko Suomen Kansa tosiaan jo valahtanut takaisin apinan asteelle, jota on helppo mennen tullen koijata?!

M ma 25.09.2017 11:25 0

Niinistö on tahattomasti oikeassa kutsuessaan euroa "lopulliseksi ratkaisuksi" suomalaisille.

Lopullinen ratkaisu siis samassa mielessä kuin keskitysleirit ja polttouunit olivat eräässä valtakunnassa lopullinen ratkaisu eräälle toiselle väestöryhmälle.

Isänmaastaan välittäville näistä tulee onneksi helpot vaalit,ei nimittäin tarvitse kauheasti miettiä ketä äänestää kun vain yksi ehdokas on isänmaan asialla ja muut tuhoamassa sitä.

Heikki Porkka ma 25.09.2017 14:04 0

Lisää todisteita Niinistön ja kokoomuksen kytköksestä, joka siis kielletään,kun Niinistöä markkinoidaan puolueettomana ja puolueista riippumattomana ehdokkaana.

Yle 25.9.2017:"Ainoastaan Yksityisyrittäjäin säätiö, joka tuki Niinistöä 50 000 eurolla vuoden 2012 vaaleissa, on päättänyt myöntää Niinistölle vaalitukea 100 000 euroa näissä vaaleissa.

– Näemme, että Niinistön työ ja hänen arvonsa vastaavat myös niitä arvoja, joita säätiöllämme on. Sen takia hänen tukemisensa tässä tilanteessa oli helppo päätös, sanoo Yksityisyrittäjäin säätiön hallituksen puheenjohtaja Pentti Kivinen.

Kauppaneuvos Kivinen on tunnettu kokoomusvaikuttaja, joka on toiminut muun muassa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajana 1980-luvulla."

Sama artikkeli kertoo, että Niinistön kampanja ei ota rahaa puolueelta (kok). Miksi ottaisi, kun kokoomuksen muu väki hoitaa homman?

Niinistön tukijoukkoon on ilmoittautunut mm. uuvattien/sinisten Maria Lohela, joka tunnetaan samantyyppisestä demokratiavastaisuudesta kuin Sauli Niinistö. Kumpikaan ei kyennyt hyväksymään perussuomalaisten puheenjohtajavalintoja, jotka tehtiin demokraattisemmin kuin yhdessäkään muussa eduskuntapuolueessa.

Juha Kivelä ma 25.09.2017 15:06 0

Tänään ilmoitettiin istuvan "presidenttimme" Sauli Niinistön (kok) surkea luku, noin 150 000.

Sosialistis-kommunistisen yksipuoluejärjestelmän, Puolueen, kokoomuksen osastolla on ainakin noin 150 000 sosialisti-kommunismia, jotka ovat taloudellisesti niin riippuvaisia Kantasuomalaisen Veronmaksajan maksamista veroeuroista, että kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok) on valmis tekemään kaikkensa, jotta tulonsiirrot tuolle erityisryhmälle jatkuvat tasaisena virtana, aivan kuten "elintasosiirtolaisten" virta, joka onkin yksi iso osa tuota tulonsiirto-operaatiota.

Tuo luku, noin 150 000, on surkean lisäksi myös erittäin surullinen luku! Ainakin Isänmaallisen Kantasuomalaisen Veronmaksajan ja muidenkin osalta, koska sosialisointi tulee siis jatkumaan, ja Suomi on tarkoitus liittää osaksi Euroopan unionin liittovaltiota eli sosialistis-kommunistista Eurostoliittoa!

Mielenkiintoista nähdä ketkä ovat nimensä noihin kortteihin kirjoittaneet!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

Tukholman Rinkeby - positiivisesti kehittyvä maahanmuuttajien keskittymä vai lähes sotatanner?

to 07.12. 21:22

Kenen joukoissa seisot

to 07.12. 10:16

Suomalaisia johdettiin harhaan

ke 06.12. 15:28

Sinivalkoiset värit

ke 06.12. 10:14

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Göteborgin murhapolttoyritys

ma 11.12.2017 08:14

Jukka Hankamäki

Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti

ma 11.12.2017 08:31

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Islam on kristillisen uskon irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12.2017 07:44

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12.2017 17:43

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Persut potkaistiin hallituksesta, koska Euroopan unionista tehdään liittovaltio

pe 08.12.2017 13:54

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12.2017 08:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49