Laura Huhtasaari Espanjan tilanteesta: Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa

"Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa"

Kotimaa su 01.10.2017 21:15

Perussuomalaisten kansaedustaja, presidenttiehdokas Laura Huhtasaari tuomitsee Espanjan hallinnon toiminnan Kataloniassa ja vaatii väkivaltaisuuksien lopettamista. Hän kirjoittaa asiasta Facebook-sivullaan.

"Kansainvälisiltä uutistoimistoilta välittyvien tietojen mukaan Katalonian äänestystilanne on kaoottinen. Poliisi käyttää rajua väkivaltaa rauhanomaisia katalonialaisia vastaan. Erityisen järkyttäviä ovat kuvat, joissa turvallisuusjoukot riepottelevat äänestämään tulleita ikäihmisiä", kirjoittaa Huhtasaari.

"Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa", hän jatkaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti aiemmin päivällä kantaa kärjistyneeseen tilanteeseen. Halla-aho vaati Suomen hallitusta puuttumaan väkivaltaisuuksiin.

"Oman yksipuolisen ja 'laittoman' itsenäisyysjulistuksensa 100-vuotisjuhlaa viettävä Suomi voisi hallituksensa suulla ottaa selkeästi kantaa siihen, että eurooppalainen valtio pamputtaa ja ampuu ihmisiä, jotka pyrkivät edistämään rauhanomaisesti ja demokraattisesti samaa, legitiimiä tavoitetta – kansallista itsenäisyyttä", Halla-aho kirjoitti Facebook-seinällään.

Jukka Rahkonen su 01.10. 21:15

Kommentit: 3

Juha. ti 03.10.2017 19:57 1

Taas ainoa poliitikko Halla-ahon lisäksi, joka otti ihmismoisesti kantaa Katalonialaisiin kohdistettuun malliin: "Tian’anmen-aukio" -väkivaltapolitiikkaan jonka Neuvostoliiton pahennettu versio EU siunaa ja varjelee tapahtuvaksi, koska se puollustaa Euroopassa "Sananvapautta", "demokratiaa","ihmisoikeuksia" ja "mielenosoitusoikeutta". Kuten mainitsemassani Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa ja Pohjois-Koreassa myös EU:ssa ja valtamediassa annetaan kalskahtavia julkilausumia ja taivaan pomppivaan saavia yltiö humanismia sekä rakkaudellisia propakanda törähdyksiä, jotka ovat vain kehnoja B-luokan Länkkäreiden pahvisia kulisseja eli täyttä neuvosto selluloosaa, jota voi myös täydeksi paskaksi kutsua, joka nimensä mukaisesti pysyy seinässä, sillä sehän on se keskeisin falskiuden "arvopohja" ja kehnosti peiteltyjen valheiden vyyhti aivan kuten laiskan koiran perustarpeidensa huolimaton peittäminen. Mitä tulee Sipilän nukkehallituksen "hallitus seuraa" hihojen käärimiseen. Ainoa Katalonian mellakkapoliisin harjoittaman silmittömän väkivallan kohdistaminen naisiin, lapsiin ja vanhuksiin, sai se vain aikaan märän unen kaltaisen reaktion, että kunpa meilläkin jo oltaisiin tuolla tasolla kansalaisten kohtelemisen kohdalla. Niin, vielä on 100-vuotiaan Suomen "demokratiassa" kehittelemistä, että päästään turvan tukkimisesta tekoihin. Liberalisti kapitalisti globalistin Sipilän mieleen palautuikin hämärästi wanhojen Maalaisliittolaisten ajat riihipäivistä, jossa varstalla hakattiin riihessä viljaa lattialla niin, että kolina kävi. Se, jos mikä oli sitä ihmisen työtä, jota voi myös polpo pian tehdä hakkaamalla suomalaiset vauvasta vaariin keskellä kirkasta päivää raketti-insinjöörien katsellessa sivusta. Heille onkin varattu lukuisa korkeiden arvomitallien sade Suomalian hännystely -päivänä, jolloin jokaisen suomalaisen on painettava otsa aivan lattiaan saakka kunnioittaen koko muuta maailmaa ja etenkin niitä, jotka tänne ovat saapuneet salskeina poikina perimään heille kuuluvia sa

Juha. ti 03.10.2017 19:57 1

poikina perimään heille kuuluvia saataviaan, sillä hehän ovat jo 1400-vuotta sitten kustantaneet meidän (suomalaisten) elämän ja hyvinvoinnin (ennen heitä (muslimit)). Luulenpa, että polpossa ei ole muuta tehtykään viime päivinä kuin "kelattu" edestakaisin Epsanjan virkaveljien "riihipäivää". Erityiset kiksit ja se G-pistekin sitten viimein löytyi kun verissä kasvoin oleva mummeli horjui auttajiensa käsivarsilla. JESSSS!!! Manjana! Kuin joulua odottaisi.

Mitä tapahtuu ti 03.10.2017 22:04 1

Juu, "neuvostoliiton pahennettu versio = eu". Myös MV-lehdessä oli nyt erinomainen analyysi Sauli Niinistön puheista kyberuhkakeskuksen avajaisista. Juha Molari on älykäs ja taitava kirjoittaja. MV-lehtikin on yllättävän terävä, kun vain löytyy hyvät kirjoittajat.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

Klo 12:49.

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

Klo 10:13.

Henry Laasanen

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

Klo 09:18.

Professorin Ajatuksia

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

Klo 07:40.

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11. 12:49

videot