Blogi: Arto Luukkanen, ke 04.10.2017 07:40

Markku Jokisipilä - Järjen ääni

Haluan tuoda esille tutkija Markku Jokisipilän punnitun ja järkevän kannanoton Turun Sanomista.

Siihen ei oikeastaan voi lisätä mitään uutta. Lainaan sitä nyt tässä "in extenso" ja toivon, ettei tekijä tai lehti pahastu siitä. Syy: asia on niin tärkeä.

Maamme sananvapaus on vaarassa. Hallitus uhkaa sitä suoraan.  Ei kierrellen eikä kaarrellen - vaan suoraan.

 

3.10. 2017. Markku Jokisipilä:

"Valhetta on kaikki laulut maan

Kolumnit Turun Sanomat 13:50

Olen kritisoinut näissä kolumneissani kymmenen vuoden aikana vihapuhe-käsitteen käyttöä sananvapausnäkökulmalta monet kerrat. Olen yrittänyt osoittaa käsitteen ongelmallisuuden myös vieraillessani eduskunnan perustuslaki- ja lakivaliokuntien kuultavana. Tällä hetkellä olen hyvin ihmeissäni ja huolissani siitä, mihin yhteiskuntamme näyttää tässä asiassa olevan menossa.

Vihapuhetta ei edelleenkään ole lainsäädännössämme määritelty. Termistä ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, yleisesti hyväksyttyä ja kriittistä tarkastelua kestävää määritelmää. Se ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan.

Edes Suomen poliisi, jonka pitäisi pystyä vihapuhetta pätevästi tutkimaan, ei ole pystynyt termiä kunnolla määrittelemään. Marraskuussa 2016 valmistuneen poliisin vihapuhe- ja viharikostyöryhmän loppuraportti myöntää, että käsite on tulkinnanvarainen. Poliisin mukaan on sellaistakin vihapuhetta, joka ei täytä minkään rikoksen tuntomerkkejä, eli ei siis ole rangaistavaa. Tästä huolimatta työryhmä kertoo poliisilla olevan ”nollatoleranssi” suhteessa kaikkeen vihapuheeseen.

Maanantaina alkoi opetus- ja kulttuuriministeriön ”Sitoudun torjumaan vihapuhetta” -haastekampanja. Kampanjan taustamateriaalien väitteet ovat vähintäänkin yhtä arveluttavia kuin poliisin ”nollatoleranssi” ei-rangaistavaa ilmiötä kohtaan.

Ministeriö valistaa, että ”vaikka jokin loukkaava ilmaisu olisikin laillinen, ei se tarkoita, että se on eettisesti hyväksyttävä”. Sallittujen mielipiteiden rajaa paalutetaan ilmoittamalla, että ”vaikkei jokin loukkaava ilmaus täyttäisikään vihapuheen tai rikoksen tunnusmerkkejä, se on silti väärin”.

Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä. Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä. Se on lahjomaton mittari yhteiskunnan edistyneisyydelle ja demokraattisuudelle. Sananvapauden lisääntyminen on aina merkinnyt yhteiskunnallista edistystä, sen kaventaminen taas taantumista.

Ajatus siitä, että meidän tulisi ennalta estää joidenkin mielipiteiden ilmaisu, on läpikotaisen epädemokraattinen. Rikoslakimme tarjoaa viranomaisille laajat valtuudet puuttua lainvastaiseen mielipiteenilmaisuun, mutta koska perustuslakimme yksiselitteisesti kieltää ennakkosensuurin, se voi tapahtua vain jälkikäteen. Demokraattisessa valtiossa viranomaisten tehtäviin ei todellakaan kuulu kertoa kansalaisille, mitkä mielipiteet ovat ”eettisesti hyväksyttäviä”.

Kuulun siihen sukupolveen, joka sai lukea koulukirjasta Neuvostoliiton mittavista luonnonsuojelutoimista ja sosialismin kaikkinaisesta erinomaisuudesta. Opin muun muassa, että itänaapurissa maatalouden kollektivisointi oli tapahtunut täysin vapaaehtoisesti ja että talvisotakin vain ”puhkesi”. Siinäkään ei lukemani perusteella ollut mitään outoa, että meillä sama mies istui presidenttinä vuosikymmenestä toiseen.

Sensuuri on vapaan mielipiteenmuodostuksen pahin vihollinen. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla."

**

Ei tähän voi lisätä mitään.

Tämä puheenvuoro jää Suomen poliittiseen historiaan järjen äänenä.

Myös SIpilän hallitus jää historiaan - ei kuitenkaan samasta syystä.

Arto Luukkanen ke 04.10. 07:40

Kommentit: 6

Samuli ke 04.10.2017 08:13 1

Olisi mielenkiintoista nähdä ne tutkimukset joiden mukaan "vihapuhe" johtaa vihatekoihin. Tätähän nämä väittävät. Minkälaisia nämä "vihateot" ylipäätänsä on?

Tällaiset kampanjat ainoastaan tekevät ihmiset entistä vihaisemmaksi. Niin se aina menee.

Paras on kuitenkin Poliisin julkaisema orwellilainen video jossa lapsia kehotetaan ilmiantamaan vanhempansa jos he kritisoivat poliitikkoja netissä. Näytin tuon videon parille britille ja he eivät aluksi uskoneet, että se on oikeasti poliisin julkaisema. Luulivat sitä parodiaksi.

Poliisileijona: Sosiaalinen media https://www.youtube.com/watch?v=b54FmJ4nezM



James Hirvisaari ke 04.10.2017 09:23 1

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon valmistelu oli aikoinaan törkeää toimintaa. Lakivaliokunnassa Jokisipilällä ja muutamalla muulla asiantuntijalla oli järjen ääni, mutta heidän näkemyksiään ei otettu millään tavoin huomioon lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 23/2014 vp — VNS 6/2014 vp). Laadin asiasta eriävän mielipiteen (https://jameshirvisaari.wordpress.com/2015/01/29/152-ihmisoikeusselonteko/).

Valiokunnassa moitin myös sitä, että selonteon valmistelleen verkoston puheenjohtaja Kirsi Pimiä (nykyinen yhdenvertaisuusvaltuutettu) oli ollut laatimassa lakivaliokunnan lausuntoa valiokuntaneuvoksen ominaisuudessa. Vaadin hänen vaihtamistaan, mutta tuloksetta. Koko rulianssi oli törkeää poliittista kieroilua.

Tähän kuvioon liittyi kuuluisa eduskuntapuheeni "Teidän syytänne", jota on katsottu internetissä eri versioina yli 2,2 miljoonaa kertaa (https://www.youtube.com/watch?v=TNMoYEn5-9g).

Kaarle Akkanen ke 04.10.2017 10:38 1

Ns. vihapuhe on vain poliittinen lyömäase? Näin pyritään vaimentamaan (poistamaan) keskustelusta nämä epämiellyttävät, arvostelevat äänet? Demokratian kannalta todella huolestuttava kehityssuunta!

Winston Smith ke 04.10.2017 10:56 1

Lukekaapa Lehtisen 880-sivuinen Tanner-elämänkerta. Se kuvaa sadoilla sivuilla tarkasti kuinka 1950-luvulta alkaen sananvapautta rajoitettiin ja rakenteellinen korruptio rehotti. Kekkosen Himmleriltä muokkaama tokaisu ”minä määrittelen kuka on neuvostovastainen” (nyk. rasisti tai vihapuhe). Näitä olivat mm. Tanner, Sukselainen ja Virolainen. Paljon muita yhtymäkohtia nykyaikaan: Simonistiset (!) ottopojat (nyk. siniset) hallituksessa. Leniniläinen ”tehokas” julkinen katuminen (nyk. Sauli Niinistön vaatimus) valtaan pääsemisen ehtona. Ja jatkuva Amerikan imperialismin (nyk. Trumpin) vastainen vihapuhekampanja.

M ke 04.10.2017 14:22 1

Koko vihapuhe-käsite on sellaisenaan omaksuttu ulkomailta,jossa myös nykyisten päättäjiemme "yliherrat" tai "pomojen pomot" majailevat,heidän suomalaiset renkinsä vain tottelevat käskyjä.

Merkille pantavaa tosiaan on että Suomessa on niin heikko sananvapauden ja demokratian perintö.Monet nykyisistä päättäjistämme saivat oppinsa aikana jona ihmisille valehdeltiin kirkkain silmin että Neuvostoliitto on maanpäällinen paratiisi,jossa elää vain kauniita ja viisaita ja pahuudesta vapaita ihmisiä.

Ei siis liene mitenkään ihmeellistä että näillä ihmisillä,jotka nykyisin ovat vallassa, on edelleen ongelmallinen,jopa vihamielinen suhde totuuteen ja ihmisiin jotka puhuvat totta.

Elämme synkkiä aikoja,taas kerran. Toivon että vielä näen päivän jolloin nämä Stasin taktiikoita ihannoivat politiikot,viranomaiset ja lehtimiehet asetetaan heille kuuluvaan häpeäpaaluun ja maani on taas vapaa.

Mitä tapahtuu ke 04.10.2017 22:02 1

Hei, jo toinen historioitsija, joka on älykäs ja rehellinen! Ihmeiden aika ei ole ohi ja toivo elää!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11. 12:26

Suomalaisen median erikoiskyky?

to 16.11. 04:23

Peräkonttigate kasvaa: linnanneito Juha ja ritari Antti

ti 14.11. 09:29

Fatimagate ja yleisesti "p-myrskyistä"

ma 13.11. 06:52

Rienaava pääministeri pisti vitsiksi?

la 11.11. 08:38

Peräkonttihallitus ja Palturi-Juha

to 09.11. 13:02

Avoin kirje Natosta Markku Huuskolle

ma 06.11. 17:00

Fatim Diarra - hyvänpuhuja?

su 05.11. 16:40

Epäluottamuksen yhteiskunta

la 04.11. 13:51

Pakolaisbisneksen rahanjakoautomaatti

ma 30.10. 23:17

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

ma 20.11.2017 07:40

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

ma 20.11.2017 09:18

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

ma 20.11.2017 10:13

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49