Vain Perussuomalaiset vastustavat Euroopan syyttäjänvirastoa

Perussuomalaiset varoittavat, että Suomen syyttäjänlaitos menettää itsenäisyytensä ja joutuu alisteiseksi EU-elimelle.

Kotimaa pe 06.10.2017 22:39

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään perjantaina Suomen hyväksynnän Euroopan syyttäjänviraston perustavaan EU-asetukseen. Vain Perussuomalaiset vastustivat Suomen osallistumista Euroopan syyttäjänvirastoon, koska näkivät viraston EU:n toimivaltaan kuulumattomana ja liittovaltiokehitystä edistävänä.

Uusi Euroopan syyttäjänvirasto tutkii jatkossa EU:n taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia ja asettaa epäiltyjä syytteeseen. Tähän asti vain kansalliset viranomaiset ovat voineet nostaa syytteitä.

Syyttäjänvirastoa koskevan asetuksen pitää kuitenkin vielä saada Euroopan unionin neuvoston hyväksyntä tullakseen voimaan.

Hallituspuolueet puolsivat asetuksen hyväksymistä eduskunnan suuressa valiokunnassa perjantaina. Oppositioryhmä Perussuomalaiset jätti kokouksessa ainoan vastaehdotuksen, jonka mukaan asetus ei ole hyväksyttävissä. Perussuomalaisten mielestä Euroopan syyttäjänvirasto laajentaa EU:n toimivaltaa tarpeettomasti ja kohtuuttoman paljon vieden toimivaltaa pois jäsenmailta.

Perussuomalaiset varoittavat, että Suomen syyttäjänlaitos menettää itsenäisyytensä ja joutuu alisteiseksi EU-elimelle. Euroopan syyttäjänviraston perustamisessa on vedottu EU:n taloudellisia etuja koskeviin rikoksiin, mutta EU-sopimusten nojalla syyttäjänviraston toimivaltaa voidaan myöhemmin laajentaa muuhunkin rikollisuuteen.

EU:lla on jo ennestään Eurojust-niminen yhteistyöverkko rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi. Perussuomalaisten mukaan uusi syyttäjänvirasto ei tuo lisähyötyä Eurojustiin verrattuna.

Syyttäjänvirastoon liittyminen on vapaaehtoista. Osa EU-maista, muun muassa Ruotsi, on jättäytynyt kokonaan pois syyttäjänvirastohankkeesta.

Jukka Rahkonen pe 06.10. 22:39

Kommentit: 1

Mitä tapahtuu la 07.10.2017 23:22 0

Ei maailman hulluudella ole mitään määrää, ellei Suomi pane hanttiin ja puolusta itseään ja suomalaisia. Olisi heti paikalla erottava eurostoliitosta ja jätettävä se läjä mätänemään itsekseen ja kaltaistensa kanssa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

Klo 12:04.

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Klo 10:55.

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

Klo 10:53.

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

Klo 10:50.

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

Klo 10:48.

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

Klo 08:47.

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11. 12:49

videot