Blogi: Arto Luukkanen, pe 06.10.2017 13:04

Järjetön kiinteistöveron nosto

Halitus aikoo nostaa kiinteistöveroa ja vapaa-ajan kiinteistöjen veroa.

Kyse on varainsiirrosta, jolla ei ole vastinetta. Sen tarkoituksena on ainoastaan parturoida rahat tavallisilta ihmisiltä - juuri kun taloudellinen lama on hellittämässä hieman.

Tätä veroa ei käytetä suinkaan valtion tukemaan asumisen fasilitoimiseen eikä erityisesti kuntien kunnallistekniikan parantamiseen tai edes siihen, että talvella lumet häviäisivät tehokkaammin. Ei. Kyse on vain rahan imuroimisesta.

Temppu tehdään nyt ovelammin ja viisaammin: vastuu työnnetään kunnille ja kuntapäättäjille, joita valtio houkuttelee kanssarikollisiksi. Kyse on samanlaisesta tempusta kuin joku heiluttelisi alkoholistin edessä täyttä viinapulloa - "eikö oteta!"

(Ensi vuonna yleisen kiinteistöveroprosentin ja vapaa-ajan asuntojen veroprosentin vaihteluvälit ovat nousemassa hallituksen esityksen mukaisesti 1,03-2 prosenttiin nykyisestä 0,93-1,80 prosentista. Vakituisten asuinrakennusten veroprosentin vaihteluväliin esitetään korotusta 0,41-0,9:stä 0,45-1 prosenttiin vuodesta 2019 alkaen).

Vielä kerran: tämä isku koskee tavallisiin kansalaisiin reimasti. Se on kuin kakkoskiky - ilman edes oikeutta osoittaa mieltä. Se on kuin huligaanin potku maassa makaavan kasvoille. Raukkamainen teko ilman järkeä.

MIksi kokoomus ja keskusta nostavat veroja?

Kyse on periaatteellisesta asiasta. Nämä puolueet haluavat pelivaraa seuraavaan vaalibudjettiin. Toisaalta, kyse on myös ideologisemmasta asiasta.. Kaikki omistaminen - paitsi osakeyhtiö-omistaminen - pitää tehdä ylellisyydeksi.

Tavalliset ihmiset eivät omista osakeyhtiöitä.

Yhteiskunnan selkärankaa kannatteleva keskiluokka on kurjistettava näillä epäsuorilla ja ovelilla veroilla, joiden nostamiselle ei ajatella olevan seurauksia.

Mutta vielä kerran: tämä ei ole moraalista, ei oikein eikä sillä saada mitään lisäpalveluja. Nämä verot vähentävät tavallisten ihmisten ostovoimaa ja tämä moraaliton teko kastelee sitä ruutia, joka voisi aloittaa uudenlaisen nousukauden maassamme.

Omiin se ei koske. Meihin koskee.

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

Arto Luukkanen pe 06.10. 13:04

Kommentit: 4

Mitä tapahtuu pe 06.10.2017 13:41 3

Kun kantasuomalaisten veronmaksuhalukkuus kohtaa pian loppunsa, kiitos hallituksen jne. toimien, on veroja jostain vielä koetettava nyhtää ja kiinteistöt on selkeä uhri. Eihän mamut tai porhot itse omista mitään, vaan joko elävät siivellä tai on muiden nimissä. EI saamari, on tässä mietittävä elämää uudelleen, jottei mene veroja tänne ainakaan, Suomeen.

Juha Kivelä pe 06.10.2017 15:19 2

Järjetön - täysin ennalta tiedetty/arvattu - kiinteistöveron nosto!

Arto kirjoittaa täysin asiaa, jonka olen itse Helsingissä sijaitsevan kerrostalon hallituksessa toimivana konkreettisesti nähnyt, kuinka Kiinteistövero rankaisee jo ennestään rankaistua ja ryöstettyä vähäosaisten ja keskiluokan tilannetta!

Lisäksi olen seurannut tiiviisti koko Suomen asuntomarkkinoita tänä vuonna ja havainnut, että viimeisetkin hyväosaiset ovat realisoineet (jos ovat vain saaneet kaupaksi) asuntonsa ja kiinteistönsä tuon täysin ennalta tiedetyn/arvotun kiinteistöveron noston edellä..

Pian Suomessa on vaikea sanoa, että kumpi loppuu ensin, veronmaksukyky vai -halu!?!?!?!!

Lassi pe 06.10.2017 16:29 2

Tämä on vasta alkua. Seuraavan hallituksen on todella helppoa jatkaa samalla korotuslinjalla.

Antero pe 06.10.2017 18:25 2

Kaikki alkoi "katumaksusta" jolloin kiinteistöt joilla oli jalkakäytävä tonttinsa reunalla.Tien toisella puolella olevien ei tarvinnut maksaa. Jos sattui olemaan myös pyörätie niin katumaksua ei tarvinnut maksaa. Se oli naurettavaa ja se pykälä muutettiin kiinteistöveroksi kaikkia koskevaksi.

Tarkoitus oli, että katujen hoito katetaan kiinteistöverolla, ok.

Mutta nyt onkin verottajalla rahasampo koska jokikisen on asuttava. Pakko siis maksaa mielipuolisen kaavan mukaan!

Verohan ei tietenkään koske useimpia mamuja eikä sosiaalitapauksia vaan VERONMAKSAJIA!





Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11. 12:26

Suomalaisen median erikoiskyky?

to 16.11. 04:23

Peräkonttigate kasvaa: linnanneito Juha ja ritari Antti

ti 14.11. 09:29

Fatimagate ja yleisesti "p-myrskyistä"

ma 13.11. 06:52

Rienaava pääministeri pisti vitsiksi?

la 11.11. 08:38

Peräkonttihallitus ja Palturi-Juha

to 09.11. 13:02

Avoin kirje Natosta Markku Huuskolle

ma 06.11. 17:00

Fatim Diarra - hyvänpuhuja?

su 05.11. 16:40

Epäluottamuksen yhteiskunta

la 04.11. 13:51

Pakolaisbisneksen rahanjakoautomaatti

ma 30.10. 23:17

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

ma 20.11.2017 07:40

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

ma 20.11.2017 09:18

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

ma 20.11.2017 10:13

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49