Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 09.10.2017 10:49

Media kehitysuskoisille lukijoille

Suomeen on syntymässä uusi verkkojulkaisu, jonka kohderyhmänä ovat päättäjät. Mukana on useita tunnettuja toimittajia ja muita henkilöitä, mutta alkuperäisuutisia ei edes pyritä tekemään.

Sen sijaan pyrkimyksenä on tuottaa tiiviitä ja "kehitysuskoisia" juttuja. Lisäksi julkaisun päätoimittajan mukaan "me yritetään nähdä paljon vaivaa lukijan puolesta". Nähtäväksi jää, mitä nämä luonnehdinnat tarkoittavat.

Oma mielenkiintoinen lisänsä on ns. natiivimainonta, jossa mainoksista tehdään julkaisun tavallisten juttujen näköisiä ja lukijan tehtäväksi jää huomata, ettei kyse olekaan puolueettomasta uutisoinnista vaan kaupallisesta vaikutusyrityksestä. Toivottavasti uuden julkaisun lukijoilla on hyvä medialukutaito.

Edelle kirjoittamani tarkoittanee sitä, ettei uudessa verkkojulkaisussa ole edes teoriassa tarkoitus käsitellä maailman menoa tasapuolisesti, vaan pyrkiä vaikuttamaan oman maailmankatsomuksen puolesta. Sikäli se muistuttaa esimerkiksi blogikirjoituksia tai puoluelehtiä.

Tämä kaikki on osa median pirstaloitumisprosessia ja sellaisena ehkä väistämätöntä. Edellinen merkittävä avaus tähän suuntaan oli Oikea Media, joka lienee löytänyt lukijakuntansa arvokonservatiivisen maailmankatsomuksen omaavista ihmisistä, ja jossa rinnakkaisjulkaistaan myös suurin osa tämän blogin kirjoituksista.

Tämä mediakentän pirstaloituminen tarkoittaa käytännössä sitä, että juuri nyt olisi viimeinen hetki ryhtyä kouluttamaan kansalaisia siihen, ettei kenenkään ole enää syytä rakentaa maailmankuvaansa yhden ainoan median varassa, vaan haeskella uutisia ja näkökulmia sieltä ja täältä. Ja sitä kautta luoda kustakin asiasta oma synteesinsä sillä periaatteella, että paras argumentti voittakoon.

Toivotan siis arvoisalle lukijalleni hyviä hetkiä mitä erilaisimpien medioiden lukijana. Kun tutkailee myös itsensä kanssa erimielisten näkemyksiä välttyy ummehtumasta omaan kuplaansa ja ajatukset säilyvät raikkaina. Samalla toivotan syntymässä olevan verkkojulkaisun tervetulleeksi kilpailemaan tiedonhaluisten kiinnostuksesta ja ajasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mihin YTL haluaa ohjata abiturientteja?
Satu Vesantola kaipasi asiallista kritiikkiä
Media värittää maailmankuvaamme

Professorin Ajatuksia ma 09.10. 10:49

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

HS:n Minttu Mikkonen tajosi malliesimerkin epärehellisyydestä

la 20.10. 22:32

Frankfurtilaisen ja helsinkiläisen sananvapauden ero

pe 19.10. 23:20

HS väitti JHL:n aikovan jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa

to 18.10. 22:31

Vihreitä saksanmaalla ja täällä Pohjantähden alla

ke 17.10. 21:52

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10. 22:33

Joukkoraiskaaja Yaqub Ahmedin "pelastajien" heräättämiä ajatuksia

ma 15.10. 23:22

Australian ilmastohistoria meni uusiksi

la 13.10. 23:02

Kysymys on suomalaisen demokratian uskottavuudesta

pe 12.10. 20:45

Lauttasaaren sillasta uusi askel kohti urbaania impiwaaraa

to 11.10. 22:56

Susikoe saa jatkoa

ke 10.10. 23:07

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

HS:n Minttu Mikkonen tajosi malliesimerkin epärehellisyydestä

la 20.10.2018 22:32

Jukka Hankamäki

Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan

la 20.10.2018 22:40

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10.2018 13:40

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10.2018 11:03

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Sallitut ajatukset

la 20.10.2018 22:36

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40