Blogi: Heikki Porkka, ti 10.10.2017 22:52

Oldies but goldies, 31, Puolueeton ja tasapuolinen Yle?

Alla oleva teksti on julkaistu ensimmäisen kerran vuosi sitten, 10.10.2016.

 

Sampo Vaarakallio aloittaa 1.1.2017 kaksivuotiskautensa Ylen Euroopan kirjeenvaihtajana

Vaarakallion uran varrelta löytyy kymmeniä esimerkkejä valikoivasta ja tarkoitushakuisesta uutisointitavasta. Poimin alle muutamia.

1. Keväällä 2014 Vaarakallio oli sitä mieltä, että kansalaiset äänestivät väärin Ranskassa ja Britanniassa.

Ranskassa vuoden 2014 EU-vaaleissa menestyi Le Penin Kansallinen Rintama nousten maan suurimmaksi puolueeksi. Britanniassa UKIP oli suositumpi kuin konservatiivit ja työväenpuolue. Kansallinen Rintama ja UKIP ovat EU- ja maahanmuuttokriittisiä puolueita.

Vaarakallio, Yle 26.5.2014: ”Eurovaalitulos Ranskassa ja Britanniassa on merkki rajuista muutoksista eurooppalaisessa poliittisessa elämässä. Kahden keskeisen eurooppalaisen maan poliittisen kartan muuttuminen täydellisesti on oire syvistä ongelmista demokratiassa.”

”Kriisihän tämä on demokratialle monella muullakin tapaa.” <- kansa äänesti toimittajan mielestä väärin

2. Syksyllä 2014 Vaarakallio otti kantaa muslimien harjoittamaan terroriin ja irtisanoutumiseen terrorismista.

Vaarakallio, Yle 26.9.2014: ”Maailmassa on miljardi muslimia ja on kauheaa ajatella, että heistä joidenkin on sisäisestä pakosta tai sosiaalisen paineen vuoksi tultava julkisuuteen manifestoimaan sitä, että he eivät kannata Isis-järjestön terroria.
Kampanja tavallaan kääntyy itseään vastaan. Pohja-ajatuksena on, että muslimien tulee toimia tässä kollektiivisesti. Se vahvistaa irrationaalista kuvaa muslimeista yhtenä yhtenäisenä ryhmänä.
Toinen arveluttava pohja-ajatus on, että islamin uskonto on tässä olennainen tekijä. Isis-järjestön terrorismi ei määritä islamia. Se ei kerro islamista, vaan järjestön suppean johtajiston vinksahtaneesta islam-tulkinnasta.”

Todellisuudessa maailmassa on yli puolitoista miljardia muslimia ja heistä ainakin miljardi haluaa sharian maansa laiksi.
Sharian haluaminen tarkoittaa, että henkilö on fundamentaalinen muslimi. Kaikki islaminuskoiset terroristit edustavat islamilaista fundamentalismia, jonka mukaan ei ole muuta oikeaa tapaa elää kuin islamin mukainen elämä, joka määritellään koraanissa, shariassa ja Muhammedin elämän esimerkillisyydessä.
Saudi—Arabian valtionuskonto on wahhabismi, jossa käsien katkominen, mestaaminen, ruoskiminen ja muu perinteinen islam ovat normijuttuja.

Palestiinalaisalueella on sharia voimassa, kuten myös esimerkiksi Jemenissä, Somaliassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Mauritaniassa, Sudanissa, Irakissa ja Iranissa. Turkissa ollaan matkalla kohti shariaa.

Vaarakallion islam-käsitys on yksisilmäinen näkemys, joka ei pidä yhtä totuuden kanssa.

3. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä Vaarakallio osoitti utopistisen ajatustapansa

a) Vaarakallio, Yle 31.12.2015: ”Vuoden 2015 hyvä uutinen oli se, että Pariisin terrori-iskujen jälkeen ihmiset eivät suostuneet pelkäämään, vaan turvasivat ihanteisiinsa.”

”Suuren mullistuksen riepottelemien pariisilaisten reaktio oli järkeenkäypä ja käytännönläheinen. Lisäksi – ja ennen kaikkea – Ranska päätti pitää kiinni ihanteistaan ja arvoistaan.”

Ranskassa on korkea terrorismin uhka, valtavasti poliiseja kaduilla, koululaiset opetetaan reagoimaan terrorihyökkäyksiin, turvamiehet ovat koulujen turvallisuuden takaajina, juutalaisten synagogat seurannassa, moskeijoita suljetaan jne. Vaarakallio kirjoittaa täyttä p*****. Kaikki toimenpiteet viittaavat siihen, että Ranskassa pelätään.

b) Vaarakallio ei tykkää rajavalvonnasta ja vain kunnollisten ihmisten päästämisestä Eurooppaan.

Vaarakallio, Yle 31.12.2015: ”Raja-aidat rakentavat Eurooppaa linnakkeeksi, jonne pääsee sisään vain hyvin tarkoin ehdoin. Hädänalaisia autetaan valikoiden, eikä kristillinen armo ole kaikille sama.”

c) Vaarakallion mielestä populistit ovat kaiken pahan alku ja juuri, ei suinkaan EU-eliitin pölkkypäinen politiikka.

Vaarakallio, Yle 31.12.2015: ”Populisteille tulevaisuus ja sen epävarmuus on pelottavaa. Heidän vastauksensa on paluu sikiöasentoon ja 50-, 60- ja 70-lukujen turvalliseen äidin kohtuun. Tuolloin maailma oli yksinkertainen, II maailmansodan paha oli takana ja tulevaisuus talouskasvuineen toivoa täynnä.”

4. Vaarakallio syyttää Yhdysvaltain poliiseja mustien sortamisesta, vaikka todellisuus on täysin toinen.

Vaarakallio, Yle 26.4.2015:”Väkivalta on näyttänyt rasistiselta, koska nimenomaan mustia amerikkalaisia on saanut surmansa poliisin suhteettoman väkivallan vuoksi.”

Yle Watch kumoaa Vaarakallion tulkinnan Yhdysvaltain monivärisen ja -etnisen poliisikunnan himosta murhata mustia:

”Poliisin surmaamien mustien määrä on laskenut 70% viimeisen 50 vuoden aikana. Vuonna 2012, 123 mustaa kuoli poliisin luoteihin. Vuonna 2012, 326 valkoista kuoli poliisin luoteihin (Center on Juvenile and Criminal Justice, CDC).”

”Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja. Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat erikokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia. Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan.”

Tällaista toimitustapaa kutsutaan Ylessä puolueettomaksi ja tasapainoiseksi uutisoinniksi, jossa tosiasioita ei valikoida toimituksen tai toimittajan poliittisen suuntautumisen mukaisesti.

Heikki Porkka ti 10.10. 22:52

Kommentit: 1

Mauri Hyhkö ke 11.10.2017 10:28 2

Tänään YLE aamu-uutisoi Turkin lehdistönvapaustilanteen olevan katastrofaalinen ja Suomen kansalaisuuden omaavan toimittajan saamasta vankeustuomiosta. Kunpa YLE uutisoisi myös Turkin harjoittamasta täysimittaisesta sodasta kurdiväestöään vastaan kokonaisten kylien kenttätykistöllä hävittämisineen.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

MTV:n presidenttitentin kirvoittamaa

Klo 11:53.

Suomea upotetaan määrätietoisella politiikalla ja tyhmyydellä

ke 13.12. 13:50

Vihreiden vanavedessä kohti islamilaisia arvoja?

ti 12.12. 12:22

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12. 10:03

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä

to 14.12.2017 08:35

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Cis-miehen blogieuro on kolme senttiä

ke 13.12.2017 12:14

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

MTV:n presidenttitentin kirvoittamaa

to 14.12.2017 11:53

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat rakentaa ikioman punavihreän kuplan

to 14.12.2017 10:11

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Joulukertomus, osa II

to 14.12.2017 08:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49