Blogi: Reijo Tossavainen, ma 16.10.2017 10:01

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

Itävallan vaaleissa kansallismielinen oikeistopuolue FPÖ lisäsi rajusti kannatustaan ja sai peräti 26 % äänistä. Suurimmaksi puolueeksi nousi kuitenkin konservatiivipuolue ÖVP 31,7 % ääniosuudella. Näiden puolueiden yhteenlaskettu kannatus nousi peräti 13 prosenttiyksikköä ja oli nyt jo noin 60 prosenttia.

ÖVP:n menestys perustui pitkälti puolueen tiukentuneisiin kantoihin, jotka oli melkein suoraan kopioitu FPÖ:ltä: turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan kiristäminen, maahanmuuttajien sosiaaliturvan leikkaaminen, rajavalvonta ja islaminuskon vastustaminen.

Olen varma, että samat aiheet tulevat olemaan näkyvästi esillä myös muissa laittomasta ja hallitsemattomasta maahanmuutosta kärsineissä maissa, ja vaikutukset vaalien lopputuloksiin tulevat olemaan melko samankaltaiset. Siis myös Suomessa vajaan parin vuoden kuluttua!

FPÖ:n linja Euroopan unioniin on hyvin kriittinen. Myös ÖVP:n nykylinja on kriittinen. On hyvin todennäköistä, että Itavalta liittyy Visegrad ryhmään, joka vastustaa Eu:n liittovaltiopyrkimyksiä. Tuohon ryhmään kuuluvat Puola, Unkari, Tshekki ja Slovakia.

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen ma 16.10. 10:01

Kommentit: 3

Mitä tapahtuu ma 16.10.2017 13:49 2

Sepäs se onkin, jos äänestäjät menevät halpaan ja uskovat muiden puolueiden propagandaa muuttumisestaan mamu-kriittisiksi. Silloin voi PS menettää aivan turhaan ääniään veltoille puolueille, jotka heti vaalien jälkeen syövät sanansa, ikään kuin uusina uuvatteina/sinisinä.

Kaarle Akkanen ma 16.10.2017 14:33 1

Ko. suuntaus valtaa alaa ja kannatusta EU:n jäsenmaissa. Utopian aika on ohi ja realismi saa kannatusta yhä laajemmin ympäri Euroopan?!

Juha. ma 16.10.2017 17:14 1

Suvakkien lemmikit tekevät vaalityötä yötä päivää. Mikä tosin on laadultaan perin groteskia, mutta äärinmäisen tehokasta ja päähän menevää aineistoa. Nuo veriset "lähetyssaarnaajat" ja vieraan tapakulttuurin airueet tekevät suojelijoidensa työn perin vaikeaksi, sillä sen täytyy kuitenkin olla perin vastenmielistä kun on suollettava paskaa molemmista päistä 24/7. Yritä siinä sitten illalla kotona lapsille lukea vielä iltasatukin, jossa tosin siinäkin on se satavarma onnellinen loppu. Paitsi, että siinä aina kunnon ihmiset ja eläinhahmot voittavat pahikset ja muut tunnottomat rietastelijat sekä väärintekijät. Ja taas aamulla töihin ja nuttu nurinpäin.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08. 07:44

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08. 18:42

Kansallismielisyys on uusi normaali. Siksi punaviherlib-porukka panikoi.

su 05.08. 19:08

Touko Aallon moraali ei kestä päivänvaloa

ke 01.08. 14:51

Punavihreät ottavat oikeuden omiin käsiinsä

ke 01.08. 06:00

Pahansuopaiset agendatoimittajat valehtelivat Trumpin politiikasta

to 26.07. 17:02

Maaseutu tukee kaupunkien elinvoimaa

ti 24.07. 11:40

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07. 10:51

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07. 11:04

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

pe 13.07. 11:05

blogit

Vieraskynä

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08.2018 22:44

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Halla-ahon vertaus järkytti

ma 20.08.2018 22:39

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40