Blogi: Heikki Porkka, su 22.10.2017 11:09

Yleisradion tuella Stalinin jalanjäljissä

Ensin positiivinen asia. Yleisradion nettisivujen lyhyt teksti kertoo totuuden Tampereen eilisistä tapahtumista.

Vastamielenosoittajat eli antifasistit ja heidän hang around –joukkionsa heittivät paukkupommeja mielenosoittajien, mielenosoitusta taltioineiden henkilöiden ja poliisien joukkoon sekä poliisihevosten jalkoihin ja poliisiautoja kohti.

Lisäksi osa mielenosoittajista ja tapahtumaa kuvanneista sai Antifan edustajien tai antifalaisia tukevien heittämää nestettä päälleen. Vastamielenosoittajat (antifa) yrittivät myös hyökätä useita kertoja mielenosoittajien kimppuun.

Poriin ja Vaasaan suuntautuva junaliikenne jouduttiin pysäyttämään, koska vastamielenosoittajat (antifa) olivat raiteille liikenteen tukkona.

Kaikki yllä kerrottu todetaan Ylen 21.10.2017 klo 17:31 julkaistussa artikkelissa.

Mutta Yle ei olisi Yle, jos asia olisi näin yksinkertainen.

Yleisradion toinen artikkeli, joka oli nettisivujen pääuutisten joukossa usean tunnin ajan (ainakin klo 17:20 asti), oli otsikoitu seuraavasti:

”Tampereen mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti: Keskusta osin tyhjentynyt”

Täydellisesti harhaanjohtavan otsikon tarkoitus lienee vähätellä tapahtumia ja ehkäistä satunnaista lukijaa kiinnostumasta aiheesta.

Otsikkoa ei enää löydy, mutta siitä on kuvakaappaus, jonka otin klo 17:20.

Pisteenä iin päälle Ylen eilisillan (21.10.2017) klo 20:30 uutisissa valehdeltiin ja jätettiin osa äärivasemmiston ja antifan teoista kertomatta.

Ylen tv-uutisissa raportoinut sateenkaaren värejä muistuttavaan huiviin sonnustautunut naistoimittaja valehteli poliisin pidättäneen neljä mielenosoittajaa. Toimittajan sanoista sai käsityksen, jonka mukaan uusnatsien eli Vastarintaliikkeen joukosta olisi pidätetty henkilöitä. Ei pidätetty, sillä kaikki kiinniotetut ovat vastamielenosoittajia, Antifan tai sen toimintaa sympatisoivien edustajia.

Lisäksi toimittaja ”unohti” kertoa, että junaliikenne jouduttiin pysäyttämään vastamielenosoittajien (antifa) toiminnan vuoksi.

Ei Yle-uutiset raportoinut missään vaiheessa sitäkään, että Antifan ja äärivasemmiston edustajat kaiuttivat jälleen ilmoille poliisivihaansa kailottamalla kovaan ääneen ”kytät, siat, natsien kätyrit”.

Samaa huutoa vasemmistolaiset [ja somalien edustajat] toistivat elokuussa 2016 Itäkeskuksessa Yleisradion ohjelmissa usein vierailleen somalinaisen johdolla.

Tampereen tapahtumissa on nähtävissä tietynlaista historian havinaa. Uusnatsit edustavat ajatussuuntaa, jota toteutettiin Saksassa Hitlerin johdolla. Vastapuolella olivat kymmeniä miljoonia omia kansalaisiaan murhauttaneen Josef Stalinin jalanjäljissä kulkevat antifasistit. Stalin oli maailman ensimmäinen tunnettu antifasisti.

Perinteikästä menoa, jonka suhteen Yle on valinnut puolensa jo vuosia sitten. Yleisradion väen äärivasemmistolaisuuden ihailu ei pääty uutis- ja ajankohtaistoimitukseen vaan laitavasemmistolaisia löytyy myös kulttuuripuolelta, niin vakituisista kuin ostopalvelujen kautta työllistyvistä. Esimerkkinä Docventures-kaksikko, joka julistautui jo vuosia sitten Paavo Arhinmäen (vas) ihailijaksi.

Docventures-kaksikko tunnetaan myös kaarnalaivaprojektista, jonka tuotannosta piti tulla menestystuote.

Aalto-yliopiston ja Rantala-Milonoff -kaksikon ammattitaito profiloituu kaarnalaivaan ja sosialistiseen hömppätoimintaan, jossa samppanjasosialistit kähmivät valtion kassasta rahaa järjettömään puuhasteluun?

Arhinmäki puolestaan muistetaan väkivaltaan kiihottavan ja murhattuja suomalaispoliiseja solvanneen jalkapallohuligaanijengin jäsenenä.

Eilen Tampereella vandalismia ja väkivaltaa harjoittaneen Antifan lippu liehuu Paavo Arhinmäen Suomi100 – toimikunnan hallitukseen nimittämän Karri Miettisen eli Palefacen (Ylen suosikki) videolla, sillä samalla, jossa laulavat ja tanssivat esimerkiksi kansanedustaja Paavo Arhinmäki, suomalaisvanhuksen surmannut irakilaistaustainen Al-Mehsen (Ylen ex-suosikki), Helsingin Yliopiston professori Teivo Teivainen (Ylen suosikki), anarkistia leikkivä Suvi Auvinen (Ylen suosikki), Riku Rantala (Yle - Docventures) ja lukuisa joukko muita äärivasemmiston edustajia.

Yhdysvaltain New Jerseyn osavaltio luokittelee Antifan terroristiorganisaatioksi. Antifan toiminta kattaa varsin selkeästi terrorismin erään määritelmän, jonka mukaan ”terrorismi on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon”.

Miksi Saksa ja Ruotsi eivät ole julistaneet Antifaa terroristiorganisaatioksi, vaikka Saksan ja Ruotsin Antifan toiminta on jo pitkään pyrkinyt painostamaan poliitikkoja ja lietsomaan pelkoa kansan keskuuteen? Apuvälineenä kummankin maan antifalaiset käyttävät vandalismia, uhkailua ja raakaa väkivaltaa.

Saksan ja Ruotsin Antifa ovat kohdistaneet uhkaa, vandalismia ja väkivaltaa poliittisesti toisinajatteleviin ryhmiin ja yksityishenkilöihin sekä yrittäjiin.

Hitler, Stalin ja Yleisradio kiittävät?

Suomessa ollaan hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan kuin Saksassa ja Ruotsissa.

Yleisradion Antifaa ja sen ympärillä hyörivää vasemmistolaista joukkoa kohtaan tuntema sympatia edistää yhteiskuntarauhan heikkenemistä. Ylen tapa manipuloida, vuoroin pimittää ja vuoroin valkopestä, on yhteiskunnallista vastakkainasettelua kasvattava tekijä, joten olisiko poliittisissa kabineteissa ja Ylen johdossa vihdoin herättävä?

Vai jatketaanko tilanteen tarkkailua kuten tähän asti?

Suomalaisen poliitikon tunnettu perusominaisuus on tilanteen tarkkailu hamaan maailman tappiin asti. Itse he (poliitikot) kutsuvat tätä viisaudeksi, kansalaisen kannalta turvattomuuden kasvun tietoinen salliminen sen sijaan vaikuttaa pelkuruudelta ja typeryydeltä.

Heikki Porkka su 22.10. 11:09

Kommentit: 6

Ripe su 22.10.2017 12:00 0

Tämä oli odotettavissa. Ja tosiaan on surullista, että tällä tavalla vain lisätään yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Mistä löytyvät todelliset sovun ja yhteishengen rakentajat?

Sofia Roth su 22.10.2017 12:05 1

Raukkamaista poliisin taholta ottaa hevosia mukaan mielenosoituksiin, joissa on mukana "antifasisteja", sillä onhan jo monen vuoden ajan huomattu, millaisia nuo ihmiset ovat! "Antifasistit" vahingoittavat aina tahallisesti noita viattomia luontokappaleita. Poliisin tulisi itse varustautua hyvin ja mennä mukaan pamppujen kanssa, eikä istuskella hevosten selässä, jotka sitten saavat kärsiä.

Juha. su 22.10.2017 12:18 0

Ei tarvitse kummoista logiikkaa kun pystyi tuonkin ennakoimaan YLE:n uutisoinnista, vaikka en ole kuluttanut kyseisen punikki laitokset "tarjontaa" vuosikausiin. Kun näet yhden. Olet nähmyt kaikki. Muutoinkin olen uhmakkaasti seurannut maineen menetyksen uhallakin (siis, mikä maine?) Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toimintaa ja poikkitieteellistä uutisointia osana netin vaihtoehtomedioitten jo nyt runsahkoa tarjontaa omalla äidinkielelläni saatavaa informaatiota. Se, että "kääntää joka kiven" tässäkin asiassa. Ei siinä voi olla mitään vikaa tai tuomittavaa. Aina luetun informaation punnitseminen ja arviominen jää lukijan itsensä vastuulle muodostaa oma maailmankuvansa. Aivan yhtä "paheellista" on seurata suomalaisen valtamedian globalistista ja kulttuurimarxistista jo sakokaivoittain kertynyttä tuotantoa, joka lähinnä on suorasuuntauksellista aivopesua ja nurkkajumala kansakunnan väheksyntää sekä henkistä aliarvostamista pitämällä heitä hottentotti -asteella valehtelemalla 24/7 päin naamaa näin anteeksiantamattomasti harhaanjohtamalla ja pimittämällä sellaista tietoa, jolla saatetaan ihmisten perusturvallisuuden taso alhaiselle tasolle kertomatta sitä, mitä on syytä varoa ja kuinka toimia välttääkseen surman suuhun menemisen autuaan tietämättömänä.

Pertti su 22.10.2017 14:32 0

http://liberalismi.net/wiki/%C3%84%C3%A4rioikeisto

M su 22.10.2017 20:51 0

Tätä olen todellakin ihmetellyt että nyt kun ollaan kovasti kieltämässä rekisteröimätöntä yhdistystä:pohjoismaista vastarintaliikettä,niin miksi Antifan annetaan edelleen häärätä vapaasti,vaikka se on jälleen kerran Tampereella osoittanut valmiutensa käyttää väkivaltaa vastustajiaan ja poliisia vastaan? Milloin vastarintaliike on hyökännyt poliisia vastaan?

Vastarintaliikkeestä ei tarvitse pitää,mutta jos tutkii uutisia valtamedian jargonia syvemmältä niin huomaa että kaikki heihin liittyvät "kohut" ovat seurausta äärivasemmiston ja antifan väkivaltaisesta provosoinnista,jolta he ovat pakon edessä puolustaneet itseään. Vastustan järjestön kieltämistä,en siksi että olisin heidän kannattajansa,vaan siksi etten näe sille riittäviä perusteluita ja jos järjestö kuitenkin kaikesta huolimatta kielletään niin haluaisin todellakin kuulla viranomaisilta uskottavan selityksen sille että miksi Antifa saa jatkaa toimintaansa?

Kaarle Akkanen ma 23.10.2017 11:32 0

Pitääkö odottaa vuoden 2019 vaalien tulosta, ennen kuin saamme YLE:een tolkkua? Nyt tämä poliittinen valemedia on niin villiintynyt ja härskiintynyt, että sen uskottavuus oikean kuvan antamisessa on mennyt täysin nollaan! Näyttää siltä, että "laitos" ei enää edes yritä, välitä, oikean tiedon antamisesta!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

MTV:n presidenttitentin kirvoittamaa

Klo 11:53.

Suomea upotetaan määrätietoisella politiikalla ja tyhmyydellä

ke 13.12. 13:50

Vihreiden vanavedessä kohti islamilaisia arvoja?

ti 12.12. 12:22

Äärimedia Yleisradio

ma 11.12. 10:03

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä

to 14.12.2017 08:35

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Cis-miehen blogieuro on kolme senttiä

ke 13.12.2017 12:14

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

MTV:n presidenttitentin kirvoittamaa

to 14.12.2017 11:53

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat rakentaa ikioman punavihreän kuplan

to 14.12.2017 10:11

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Joulukertomus, osa II

to 14.12.2017 08:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49