Blogi: Heikki Porkka, ke 25.10.2017 13:45

"Poliitikoiden tavallisin synti on kahdeksannen käskyn rikkominen"

Otsikko on Yleisradion artikkelista, jossa viitataan Juha Sipilän huoleen siitä, että poliitikot valehtelevat niin usein.

Kahdeksas käsky: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Koska ainakin pääministeri, valtiovarainministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja kulttuuriministeri väistävät totuutta, olisiko syytä muuttaa perustuslakia kiireellisessä järjestyksessä?

Nykyinen muoto:

Perustuslaki 60 §, Valtioneuvosto
Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Ehdotus uudeksi muodoksi:

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava epärehellisiksi ja kieroiksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Mielestäni uusi muoto soveltuu paremmin useisiin viime vuosien pääministereihin ja ministereihin. Valitettavasti uuden muodon kuvaus sopii osittain myös presidenttiin, sillä hän ei ole toiminut rehdisti ja oikeudenmukaisesti kesäkuun tapahtumien yhteydessä.

Hyvää oli se, että presidentti Sauli Niinistö ei suostunut tiistaina 13.6.2017 tapaamaan pääministeri Juha Sipilää, kun Sipilä teki hämäyslennon Turkuun.

Sipilän väitteen mukaan hänellä oli mukanaan hallituksen erokirje, jonka hän kertoi myöhemmin polttaneensa saunan pesässä. (huom! talousrikollisten kerrotaan polttavan kirjanpidon saunan pesässä)

Ilmiselvästi vaikuttaa siltä, että presidentti ei halunnut leimautua julkisuudessa kieroilun hyväksyjäksi.

Kyseessä näyttää kuitenkin olleen niin kutsuttu myöhäisherääminen, sillä Niinistöä oli informoitu perussuomalaisista tapahtuvasta loikkauksesta jo aiemmin. Tästä [informoimisesta] todistaa se, että hän "harjasi" Jussi Halla-ahoa jo sunnuntaina 11.6.2017  antamassaan haastattelussa. Toimiko Timo Soini sanansaattajana Niinistölle istuttuaan presidentin kanssa samassa tilaisuudessa Kultarannassa 11.6.2017?

Perussuomalaiset olivat valinneet edellispäivänä, lauantaina 10.6.2017 itselleen puheenjohtajiston.

Kuten muistetaan, Niinistö antoi sunnuntaina 11.6. Ylen haastattelussa julkisuuteen lausunnon, jossa totesi, että hänen mielestään perussuomalaisten uudet puheenjohtajat eivät ole osoittaneet tehokasta katumista

Millaisen tiedon varassa presidentti liikkui jo sunnuntaina intouduttuaan hyppäämään omien valtaoikeuksiensa yli puuttumalla sisäpolitiikkaan ja puoluepolitiikkaan niin voimakkaasti, vaikka presidentin tehtäviin kuuluu nimenomaan pysytellä sisä- ja puoluepolitiikan ulkopuolella?

Mikä ajoi normaalisti harkitsevan presidentin purkaukseen, joka toi mieleen Kekkosen ajan diktatuurisen komennon, jossa presidentti sotkeutui jatkuvasti sisäpolitiikkaan? Niinistö on yleensä erittäin varovainen lausuntojensa kanssa, mutta tällä kerralla hän oli jostain syystä halukas ylittämään rajan, jonka ylittämistä pyrkii omien sanojensa mukaan välttämään.

Niinistön tehokas katuminen –lausunnon kanssa samana päivänä, 11.6., Timo Soini ilmoitti, että hän jatkaa ulkoministerinä. Mihin Soinin ylimielisyys perustui? Uusi puheenjohtaja Halla-aho oli vihjaissut jo hyvissä ajoin ennen perussuomalaisten puoluekokousta, että ulkoministeri vaihtuu, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi.

Seuraavana päivänä, maanantaina 12.6., Jussi Halla-aho kävi neuvottelemassa Sipilän ja Orpon kanssa. Neuvottelut alkoivat kello 10:00.

Välittömästi Halla-ahon tavattuaan pääministeri Sipilä soitti eduskunnan entiselle pääsihteerille Seppo Tiitiselle, jonka kanssa Sipilä oli keskustellut vaihtoehdosta, jossa perussuomalaisista loikkaava ryhmä jatkaa hallituksessa yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa. Tiitisen mukaan puhelun aikana ei keskusteltu muista vaihtoehdoista. 

Sipilä oli ollut yhteydessä myös valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Hidéniin, jonka mukaan Sipilän kanssa keskusteltiin vain toteutuneesta vaihtoehdosta eli loikkarien jatkamisesta hallituksessa perussuomalaisten paikalla.

Medialle Sipilä väitti, että keskusteluja on käyty useiden valtio-oppineiden kanssa, mutta ei suostunut kertomaan ketkä muut ovat olleet kyseessä Tiitisen ja Hidénin lisäksi.

Jos Sipilä ei ole tiennyt mitään loikkarisuunnitelmista, miksi hän kyselee ainoastaan tällaisen vaihtoehdon laillisuuskysymyksistä Tiitiseltä ja Hidéniltä?

Sipilän puhelun jälkeen Tiitinen sai soiton perussuomalaisilta, soinilaisilta, jotka olivat edelleen perussuomalaisia tuossa vaiheessa.

Puhelujen jälkeen Juha Sipilä soitti Halla-aholle. Soitettuaan Halla-aholle hän twiittasi yhtä aikaa Petteri Orpon kanssa kello 14:06, että Halla-ahon johtamilla perussuomalaisilla ei ole asiaa hallitukseen.

Sipilä ja Orpo puhuivat arvopohjasta tarkentamatta mitä se tarkoittaa. Halla-aho kertoi, ettei vaatinut neuvotteluissa hallitusohjelmaan muutoksia vaan ainoastaan hallitusohjelman noudattamista kaikilta osin.

Sipilän ja Orpon ilmoitus sai median kirkumaan hallituksen hajoamista.

Tiistaina 13.6. kerrottiin perussuomalaisista loikanneen noin 20 edustajaa. Kello 13:00 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ryhmän puhemiehenä toimineen Simon Elon mukaan loikkarit ovat valmiita jatkamaan Sipilän hallituksessa vanhoilla ehdoilla.

Pääministeri Sipilä lensi Helsingistä kohti Naantalia, jossa hänellä on sovittu tapaaminen presidentti Niinistön kanssa klo 15:00. Tapaamisen tarkoituksena on erokirjeen jättäminen. Tilanne muuttui, kun Sipilä kertoi saaneensa UV-ryhmän Elolta nimilistan, jonka mukaan ryhmässä on 20 jäsentä, jotka ovat sitoutuneet hallitusohjelmaan.

Saiko Sipilä listan lennon aikana vai sitä ennen? Vaikuttaa siltä, että asia oli hyvin tiedossa jo ennen lennon alkua, sillä Elo tiedotti hallitukseen sitoutumisesta jo klo 13 alkaneessa tilaisuudessa.

Miksi Sipilä järjesti teatteriesityksen? Yrittikö hän järjestää loppunäytöksen, jossa poseeraa presidentin rinnalla? Vahvistaa kansalaisille, että maan ylin johto tukee kokonaisuudessaan kieroilua ja valehtelua, joka halveksii kansalaisten älyä ja demokratiaa?

Samana päivänä, tiistaina 13.6.noin klo 15:30 pääministeri Sipilä ilmoitti, että hallitus ei eroa vaan aikoo jatkaa vanhalla kokoonpanolla siten, että Uudeksi vaihtoehdoksi ristitty ryhmä perii perussuomalaisten paikan. 

Yllä kerrottu tapahtumaketju kertoo, että esimerkiksi presidentti Niinistö oli jatkuvasti tietoinen siitä, miten [keskustan, kokoomuksen ja soinilaisten sopima] petos eteni.

Nähtävästi presidentti ymmärsi vasta tiistaina, että kieroilu tulee paljastumaan jossain vaiheessa, koska siitä tietäviä on liikaa.

Jokainen järjissään oleva poliitikko tiedostaa, että salaisuuden säilyttäminen on epävarmaa siitä lähtien, kun sen tietää kaksi henkilöä. Tässä tapauksessa tietäjiä on ollut enemmän kuin viisi. Kaiken lisäksi tietäjien motiivi vaieta on ollut riippuvainen keskinäisestä poliittisesta kaupankäynnistä eli salaisuuksien säilyminen on ollut erittäin epäluotettavalla pohjalla.

Toinen vaihtoehto on, että presidentti oletti Sipilän hallituksen jatkavan sen jälkeen, kun se esittää ensin eronpyynnön, jonka jälkeen muodostetaan uusi hallitus ilman vaaleja. Hallituksen ministerikoostumus olisi ollut sama kuin nykyinen. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan poista sitä, etteikö Niinistö olisi ollut tietoinen perussuomalaisten puheenjohtajavaihtoon ja loikkareihin liittyvästä kähminnästä.

Tapahtumat viittaavat presidentti Niinistö osallistuneen tietoisena perussuomalaisten uuden johdon poissulkemiseen hallituksesta. Näin ollen presidentti Niinistö oli yksi palapelin osa Sipilän, Orpon ja Soinin hyväksymässä suunnitelmassa, jonka lähtöjuuret lienevät Soinin ja Sipilän keskinäisissä keskusteluissa. Perimmäisenä aloitteentekijänä tietysti Soini, jonka henkilökohtainen hillotolppa oli katoamassa horisonttiin.

Kuinka intensiivisesti ja laajasti valtamedia raportoi Nurmen kirjan perusteella avautuvista näkymistä, jää nähtäväksi. Koska olettaa saattaa, että valtamedia pyrkii vesittämään viestintää, on vaihtoehtomedialla entistä merkittävämpi tehtävä totuuden julkituomisessa.

Yllä kirjoittamani perustuu tietoihin, jotka ilmenevät toisaalta uuden kirjan informaatiosta, mutta liittyvät myös aiempiin henkilökohtaisesti saamiini irrallisiin tietoihin, joita olen saanut yksityisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Lähteinäni on muutamia asianosaisia, joilla on ollut jonkinlainen rooli tapahtumien ketjussa.

Heikki Porkka ke 25.10. 13:45

Kommentit: 2

Juha. ke 25.10.2017 17:25 0

Aikana jolloin presidentti Urho Kaleva Kekkonen toimitti ilmeisen vahingollisesti virkaansa nojautui yksinkertaisesti silloisiin Tasavallan Presidentille Suomen perustuslaissa suotuihin laajoihin valtaoikeuksiin, jotka olivat alunperin kuningasmielisten saksalaiselle prinssille, josta piti leipoa Suomelle uusi Kuningas, joka niin muodoin merkitsi sitä, että Suomesta olisi tullun kuningaskunta kuten muutkin pohjoismaat jo sitä olivat. Se, että Urho Kekkonen itse useissa hallituksissa pääministerinäkin ja riviministerinä mm. Talvisodan v. 1939 syttyessä Sisäministerinä - istuneena ja luonteeltaan varsin ripeänä ja nopea älyisenä miehenä yksinkertaisesti tuskastui 1960-70-luvn hallitusten saamattomuuteen ja pikku kersamaiseen riitelyyn joka ainoasta hiekkalapiosta, joka tukkeutti tuolloin huonolla tolalla olleen taloudenpidon, työllisyyden, ulkomaankaupan, sosiaalipolitiikan ja etenkin tulopolitiikan, jossa tuolloin voimakas äärivasemmisto demarit mukaanlukien lakkoilivat tuon tuostakin kun vain karva tapapuolessa kääntyi ja silloin lyötiin perseet penkiin viikoiksi, josta jokainen jolla on vähääkän ajattelukykyä voi vetää johtopäätöksiä mitä se teki Suomen taloudelle. Muistaakseni Kekkosen tunnettu sanonta tai jopa kaiketi sen niminen kirjoitus on olemassa "Onko Suomella malttia vaurastua?" 1960-luvun hallitusten CV:nä voidaan pitää sitä, etää kymmenet tuhannet suomalaisten täytyi lähteä Ruotsiin töihin etsimään leveämpää leipää, koska Suomi heidän kotimaansa ei voinut tehdä asialle mitään vaan ainoa vaihtoehto olisi ollut jäädä tänne lähes kuolemaan ja tuhlaamaan ainut kertainen elämänsä burguna. Ruotsi eli tuolloin nousukautta, jossa tarvittiin tekeviä käsiä ja niitähän suomalaisilla naisilla ja miehillä piisasi eikä ollut puhettakaa kermaperseisyydestä tai muustakaan luuvalosta, vaan työtä painettiin kuningaskunnan eteen Volvolla ja lukuisilla raskaan teollisuuden tehtailla aina niissä töissä, jotka eivät hienohelmaisille svenssoneille kelvanneet. Palkkataso oli

Juha. ke 25.10.2017 17:26 0

hilloa verrattuna Suomeen, mutta kellään ei ollut silloin eikä nyt kadehtia heitä, jotka lähtivät parikymppiä taskussaan suoraan tuntemattomaan hypäten tyhjyyteen kielitaidottomana, asunnottomana, muukalaisena ja koti-ikävää jo matkalla tuntien. Kun laiva oli karahtanut Ruotsin kuningaskunnan vauraaseen rantaan ja tuleva työnantaja oli kerännyt satamasta suomalaiset työmiehet ja -naiset vankkureihinsa vieden heidä parakkeihin ja seuraavana aamuna ei ollut sulo-tyttöjä tai ratto-poikia hoitelemassa ja pumpuliin käärimässä vaan tarjolla oli heti sitä, mille suomalainen on aina ollut niin hotki. Nimittäin, TYÖTÄ! Ensimmäinen kirje tuli kotiin hetikohta, jossa kerrottiin pikaisista kielikursseista ja työhön perehdyttämisestä yms. Kohta nämä vieraan valtakunnan kansalaiset eli "Finnjävelit" ja "En fin igen"- solvauksiin ja lehtien otsikoihin päässeet lausahdukset niskassaan nuo rasvakourat ja hitsaajat raskaine huveineen, jossa viina virtasi koti-ikävän ja viikonlopun kunniaksi jo geeneihin ja DNA-rihmoihin lukittautuuna aina suomalaisen miehen historiassa. Samalla svenssonit oppivat suomalaisten kovat huvit ja pää jyskyttäen lähes joka maanantai aamu töihin kiroillen kuitenkin tulevat "luottopakit", jotka olivat niin yksinkertaisia ja rellisiä, että ainoastaan lavantauti tai muu neliraajahalvaus toi heille "sairasloman" sen sijaan kun ruotsalaiset pirauttivat sairastupaan minä aamuna hyvänsä, "Jåå-å, Nyt on niin nenu tukossa ja silmät ovat kuin Mälaren särjellä, että täytyy jäädä på hemma. Ögönissä aivan Världen pyörii... Jå-ä. Tjänare!"



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12. 17:43

Kansallisesta identiteetistä, itsetunnosta ja koheesiosta

su 10.12. 12:55

Tuholaisten valtakunta

la 09.12. 12:42

Arvoa he eivät ansaitse?

la 09.12. 10:31

Aleksi "alpakka" Pahkalan ja valtamedian valheet

pe 08.12. 18:52

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

pe 08.12. 11:41

Tukholman Rinkeby - positiivisesti kehittyvä maahanmuuttajien keskittymä vai lähes sotatanner?

to 07.12. 21:22

Kenen joukoissa seisot

to 07.12. 10:16

Suomalaisia johdettiin harhaan

ke 06.12. 15:28

Sinivalkoiset värit

ke 06.12. 10:14

blogit

Vieraskynä

Onnitteluni 100-vuotiaalle Suomelle

ti 05.12.2017 17:33

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Göteborgin murhapolttoyritys

ma 11.12.2017 08:14

Jukka Hankamäki

Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti

ma 11.12.2017 08:31

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Islam on kristillisen uskon irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12.2017 07:44

Arto Luukkanen

Valinnanvapauden ja hallituksen muistosanat

ma 11.12.2017 08:30

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Valehtelu ja pakottaminen ovat luontaista toimintaa totalitaristeille

su 10.12.2017 17:43

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Persut potkaistiin hallituksesta, koska Euroopan unionista tehdään liittovaltio

pe 08.12.2017 13:54

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12.2017 08:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49